Idän saksiniekat syynissä
Kiinalaiset jokiravut ovat tiettävästi puhtaista vesistä.
Niminerkki "Saksikäsi" kysyy: Kaupan pakastealtaisiin on ilmestynyt kiinalaisia jokirapuja. Uskaltaako niitä syödä? Eikös ravut nuohoa kaikenlaista kuonaa ja myrkkyjä, ja Kiinan joissa tavaraa luulisi riittävän.
Eno vastaa: Tulee ihan mieleen serkkupoikani Rauno-Leevin taannoiset rapukestit. Kiinanrapuja oli tarkoitus syödä, kun ne ovat halpoja.
Kansainvälinen kommunismi uhkaa! Puhemies Mao on sanonut: Yksinkertainen jokirapukin voi viedä kapitalistilta hänen naisensa ja polkupyöränsä.
Kuva: Juha PeuralaJuuri muuta en rapukesteistä sitten muistakaan.
Säästyneillä rapurahoilla oli ostettu Koskenkorvaa, jota aloimme nauttia rapujen sulaessa. Siellä ne saksiniekat olivat tiskialtaassa, kun aamulla heräsin poski keittiön lattiaan liimautuneena. Mikähän rapukesteissä on niin sivistynyttä?
No, se kultaisista muistoista. Suomen suurimmat kauppaketjut, eli K- ja S-kaupat, hankkivat kiinanrapunsa samalta Kiinan keskiosassa sijaitsevalta Hubein järvialueelta.
Ravut ovat pääosin luonnonvaraisia, peräisin alueen järvistä ja joista. Jonkin verran saksiniekkoja viljellään riisipelloilla sadonkorjuun jälkeen, jolloin riisikasvien tähteitä voidaan hyödyntää rehuina.
Molempien ketjujen tavaratoimittajilla on brittiläinen BRC-sertifikaatti. Rapujen pyytäjät ja viljelijät ovat rekisteröityjä, ja vesistöjen sekä rapujen laatua tarkkaillaan kemiallisesti ja mikrobiologisesti. Laatua valvovat Kiinan terveysviranomaiset.
Minä kyllä söisin kiinanrapuja. Se on jokaisen oma päätös, mihin uskoo.
Lisää aiheesta:
- Kysy Enolta (20.9.2006)
- Kiva, että Suomessa joku (08:51)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Auer on syytön, törkeän panettelun uhri (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Niin, miksiköhän meidän pitää
Niin, miksiköhän meidän pitää syödä Suomessa kiinalaisia rapuja?
Kirjoita uusi kommentti