Ihmisten enemmistö

23.3.2010

Verkko on vihaa täynnä. Keskustelupalstoja dominoivat atavistiset maahanmuuttokriitikot ja tiedelukutaidottomat ilmastoskeptikot. Kirjoitukset tihkuvat ennakkoluuloja ja alkeellistenkin käytöstapojen puutetta.

Virtuaalimaailman ulkopuolella tilanne on toinen. Työssäni kohtaan vuosittain tuhansia tavallisia kansalaisia Karkkilasta Korpilahdelle. En tunnista heistä kuvaa suomalaisesta, joka takoo verkkokommentteja rystysillään.

Huikea valtaosa kohtaamistani ihmisistä ei tuomitse toisia ihonvärin tai puolison sukupuolen takia. Heille ihmisistä ja ympäristöstä välittäminen on luonnollista.

Mielipidekysely toisensa perään vahvistaa käsityksen pohjimmiltaan humaaneista, sallivista suomalaisista.

Enemmistö kantansa muodostaneista esimerkiksi puoltaa homo- ja lesboparien vihkimistä jopa kirkossa. Tämä on aika radikaalin liberaali kanta tilanteessa, jossa samaa sukupuolta olevat parit eivät voi mennä naimisiin edes maistraatissa.

Vielä parempaa lienee luvassa. Mies- ja naisparien vihkimistä kannattavat vankimmin nuoret. Tämä viittaa siihen, että kansan asenteet muuttuvat ajan myötä vain vielä enemmän yhdenvertaisuutta tukevaan suuntaan.

Vihreät hyväksyi pari viikkoa sitten yhdenvertaisuusohjelman, joka sisältää liki sata toimenpide-ehdotusta.
Yksi ohjelman ehdotuksista on avioliittolain muuttaminen sukupuolineutraaliksi. Se mahdollistaisi avioliiton myös samaa sukupuolta oleville pareille.

Vielä pari vuotta sitten olisin veikannut, että tasa-arvoinen avioliittolaki voisi toteutua Suomessa vasta vuosien kuluttua. Kansa saattaa kuitenkin osoittaa minut pessimistiksi.

Ihmisten salliva enemmistö on valmis yhdenvertaisuuteen. Tasa-arvoinen avioliittolaki voi olla mahdollista kirjata jo seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Mikä verkkokeskustelua sitten oikein riivaa? Miksi nettipalstoilla niin moni ihminen puhuu takapuolestaan, ei sydämestään?

Avain saattaa olla kohtaamisen puute. Vihaa ja typeryyttä oksentavat kirjoittajat eivät joudu kohtaamaan raivonsa kohteita. Ihmisyyden alentamisesta ei joudu vastuuseen.

Verkko ei olekaan välttämättä vain digitaaliajan agora, kohtaamispaikka. Ehkä siitä on tullut pikemminkin allas, johon kukin vuorollaan tulee kaatamaan pahaa oloaan.

Verkko on valitettavan usein ilmoitustaulu kirjoitusvirheitä viliseville epikriiseille.

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja ja yhdenvertaisuustyöryhmän puheenjohtaja.

Villi länsi

Internet | 23.03.2010 12:13

Internet on nykyajan villi länsi, alue jonne lain koura ei yllä ja jossa käyttäytymisnormit eivät päde. Poliitikot ja toimittajat tekevät jatkuvasti sen virheen, että kuvittelevat internetin kertovan jotain oikeasta maailmasta, ja kommentoivat ja uutisoivat sen mukaisesti. Tämä kuvitelma on väärä.

Avain ON kohtaamisen puute

Muurahainen | 23.03.2010 13:06

"Ehkä siitä on tullut pikemminkin allas, johon kukin vuorollaan tulee kaatamaan pahaa oloaan."

Kyllä, nimettömänä suolletaan ulos ne mielipiteet, joita ei omalla nimellä kehtaisi sanoa. Itse ainakin joskus heitän koepallona jotain ehkä hullulta kuulostavia mielipiteitä, jos en itse ole jaksanut pureskella asiaa. Muut tekevät sen kyllä puolestani keskustelupalstalla, jos esitän asian riittävän provosoivasti.

Nimittäin nettikeskustelu ei elä jos mielipiteet ovat järkeviä ja maltillisia. Kasvotusten on kivempi jutella mukavia, mutta kiinnostus nettikeskusteluun lakkaa jos osapuolet eivät ole riittävän erimielisiä. Kärjistys on välttämätöntä.

Keskustelupalstojen ongelmat ovat julkaisijoiden vastuunpakoilua

Olli Aalto | 23.03.2010 15:15

Tämäkin vihreiden kommenttipalsta antaa nimettömille huutajille vapaan temmellyskentän:

"Kirjoita asiallisesti, mielellään omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja".

Asiallisesti ylläpidetty keskustelupalsta ei mahdollista nimettömänä puskasta huutelua, josta tuleekin heti normikäytöstä kun mitään tosiasiallista estettä sille ei luoda. Teoreettinen 'uhka' kirjoituksen poistosta myöhemmin on pelkkää sanahelinää.

Vihakirjoittelu on todellinen yhteiskunnalliseksi paisuva ongelma, jota keskustelupalstojen julkaisijatahot eivät ota vakavasti tai kanna vastuutaan edes sen jälkeen kun tutkijoita ja jopa ministeriä uhataan nimettömänä väkivallalla.

Jos ei ole voimavaroja ylläptoon, ei pidä aukaista kommetti/keskustelupalstaa!

Olli Aalto
Helsinki

Entäs jos

Ihminen ihmiselle | 23.03.2010 15:29

Entäs jos niillä keskustelijoilla onkin sydämessä paskaa? Siis Oraksen vertauskuvaa lainatakseni. Voithan sinä kuvitella, että he ovat kilttejä ja hyväntahtoisia lapsia, jotka paha netti vain on pilannut. Mutta entäs jos ne ovatkin ilkeitä ja pahansisuisia aikuisia? Entäs jos ihmiset oikeasti pohjimmiltaan ovatkin huonosti pukeutuvia rasisteja.

Tuollaisen kirjoittelun aika on ohi.

Alpo Prittinen | 23.03.2010 15:52

Yrität tuomita sellaista verkkokirjoittelua mitä ei olekaan.

Paitsi tietenkin joskus harvoin löytyy jokin kaljanhuuruinen rasistimöykkä, ihan kuin yltiöhumanistien mieliksi joku olisi laittanut jotain minkä voi tuomita ja yleistää "kriitikoitten" tekemäksi.

"Huikea valtaosa ei tuomitse ihonvärin perusteella" pitää paikkansa netissä siinä kuin muuallakin.

Rakuunat aikoinaan harjoittelivat atakkeja olkinukkeja vastaan, mutta sinä et ole enää harjoittelemassa, olet eduskunnassa.
On aika kohdata todelliset ongelmat.

Verkkokeskustelusta ja sen tulkinnasta

Nimetön | 23.03.2010 16:27

On jotenkin aivan käsittämätöntä, että nyt jo viikon ajan päälehtien uutisointia ovat hallinneet urjalalaisen natsin, tamperelaisen avohoitopotilaan ja nimettömien kirjoittajien vandaali- ja eritehuumoripalstan tekemiset. Missä on toimittajien ammattitaito ja kriittisyys internetin suhteen, vai onko se toimittajien (taloudellisen?) edun mukaista valmistaa skandaaleja vaikka sitten tyhjästä?

Enemmistö suomalaisista on minunkin kokemukseni mukaan vapaamielisiä siten, että he eivät piittaa muiden elämäntavoista, jos ne eivät suoraan kosketa häntä itseään. Ikään kuin "live and let live" -hengessä. Jos kolmesta kymmeneen kahelia suoltaa tappouhkauksia, heidänkö ehdoillaan loput viisi miljoonaa käyvät julkista keskustelua?

Ps. Myös vihreiden parissa esiintyy irrationaalista vihaa ja demonisointia vääränlaisiksi tuomittujen ihmisten suhteen. Kyse ei ole "meistä hyvistä" ja "niistä pahoista". Kukaan ei ole muuta väittänytkään, mutta näin muistutusluontoisesti kuitenkin.

Viha ja sukupuolineutraali avioliitto

Bi | 23.03.2010 18:21

Ihmettelen kirjoittajan vertausta vihaisen nettikeskustelijan ja sukupuolineutraalin avioliiton kannattajan välillä. Itse en näe mitään syytä, miksi kirkossa tulisi vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja tasa-arvoisuuden nimissä. Kirkolla on oppinsa joka pohjautuu Jumalan sanaan, ja muun muassa samaa sukupuolta olevien vihkiminen avioliittoon on toimimista Jumalan sanaa vastaan.

Tekeekö tämän sanominen minusta homojen ja lesbojen vihaajan? Eikö ennemmin ole niin, että jos kannatan sukupuolineutraalia kirkkovihkimistä, olen kirkonvihaaja ja saatananpalvoja?

Jos halutaan, että homo- ja lesboparit vihitään kirkossa, suosittelen lämpimästi että asiasta näin ajattelevat perustavat oman kirkkonsa. Valitettavasti luterilainen kirkko suomessa on muuttunut niin populistiseksi ja miellyttämisenhaluiseksi, että suuri osa kirkon keskeisiä oppeja on jo kielletty ja sama linja jatkuu edelleen. Uuden kirkon perustamisen sijasta vanha kirkkomme on uudistunut siihen suuntaan mihin kuvittelee seurakunnan jäsenten haluavan. Itse ajattelen, että tämä on suurin syy kirkosta eronneiden määrän huikeaan nousuun.

Selvyyden vuoksi vielä ilmoitan, että en vihaa ketään seksuaalisen suuntautuneisuutensa vuoksi.

puskista paukkuu

brandt | 23.03.2010 19:56

Netti on oiva väline purkaa patoutumia. Erityisesti siitä hyötyvät nyrkkiään taskussa puristelevat, jotka verbaalisen ilmaisun puutteesta, finnien tärväämien piirteiden tai muusta syystä eivät lähde debattiin avoimilla areenoilla. Heille jonkin asian vastustaminen antaa sisältöä elämään. Ja netti on introvertin kiihkoilijan paras kaveri. Onneksi sitä lukevat pääosin samanlaiset.

Skarppina

Nimetön | 23.03.2010 21:08

Oras,

Kirjoitat:
"Keskustelupalstoja dominoivat atavistiset maahanmuuttokriitikot ja tiedelukutaidottomat ilmastoskeptikot."

Ja heti perään:
"Kirjoitukset tihkuvat ennakkoluuloja ja alkeellistenkin käytöstapojen puutetta."

Oikeasti, missä mennään?

Luontoaiheet kadoksissa

Pakko ottaa kantaa | 24.03.2010 0:03

Hyvä kansanedustaja,

haluan ottaa hyvin lyhyesti kantaa tähän kolumniin.

1. Onko Vihreiden päävastustaja nykyään kirkko? Suomalaista liki 80 % kuuluu ev.lut. seurakuntiin, ja nostit tärkeimmäksi asiaksi toimenpideohjelmasta avioliittolain. Sen mahdollinen korjaaminen koskee Suomessa kuitenkin pientä vähemmistöä. Entä me muut?

2. Mihin se luonto on unohtunut?
Olen joskus (vain) luontoasioiden vuoksi äänestänyt Vihreitä, mutten äänestä enää. Varsinkin Etelä-Suomessa tehdään edelleen isoja avohakkuita, mutta Vihreitä se ei näytä kiinnostavan. Usein tuntuu siltä, että on yksinään asialla kirjoittelemassa palautteita Ympäristökeskuksia myöten, kun Vihreiden kannanottoja ei näy missään. Oman kotikaupungin luontoasioihin liittyvissä päätöksissä ei Vihreiden edustaja ole edes vaivautunut aina paikalle, tai parhaimmassa tapauksessa joku toimittaja muistaa sentään kysyä jonkin luonnonsuojelujärjestön mielipidettä(!)

Ilmastoskeptikot, nuo synkät vihanlietsojat!

Kalle | 24.03.2010 11:05

"Verkko on vihaa täynnä. Keskustelupalstoja dominoivat atavistiset maahanmuuttokriitikot ja tiedelukutaidottomat ilmastoskeptikot."

Vaikka substanssipuolella olen about samaa mieltä ilmastoskeptikoista, niin mielestäni on aika kaukaa haettua väittää heitä vihan lietsojiksi. Heillä on vain oma eriävä mielipiteensä ja näkemyksensä. Vai onko tässä taas uusi ennätys rasismi/viha - keskusteluun: "Kaikki jotka ovat eri mieltä kanssani mistä tahansa asiasta ovat rasisteja!"

Eipä sillä, tässä taitaa olla taas kerran vain yksi
ilmaus siitä moraalipaniikista joka on kehittynyt nettirasismin ympärille. Jokainen vouhkaaja itse toki ei ole nähnyt kuin jonkun peräkammarinpojan kirjoitusvirheitä pursuavan vuodatuksen suoli-24:llä. Mutta kaikki muut ovat kyllä ihan varmasti törmänneet siihen rasistisen materiaalin vyöryyn, joka tunkee läpi koko netin. Kyllä kirjoittaja itsekin löytää sen ihan kohta. Siis onhan netin pakko olla pullollaan vihaa ja rasismia. Eihän sitä muuten vouhkattaisi. Eihän?

Pistää ihmetyttämään

reptolife | 24.03.2010 11:08

"Verkko on vihaa täynnä. Keskustelupalstoja dominoivat atavistiset maahanmuuttokriitikot ja tiedelukutaidottomat ilmastoskeptikot. Kirjoitukset tihkuvat ennakkoluuloja ja alkeellistenkin käytöstapojen puutetta."

Aloitus on ala-arvoinen. Uskon ettei kirjoittaja ole mitenkään vähä-älyinen vaan kyseessä on tarkoituksellinen provosointi, siksi en ala tässä vaahtoamaan sen suuremmin. Pakko tähän on kuitenkin sen verran kommentoida että edes jollain tekstin allekirjoittavista heräisi ajatuksia.

Alkaa olla jo vanhentunutta ottaa heti ensimmäisenä käsittelyyn maahanmuuttokriitikot ja todeta että he ovat vihaa täynnä. Tarkoituksena tällä on varmaankin osoittaa ettei heitä tarvitse kuunnella koska kyse on vain silmittömästä vihasta ja ennakkoluuloista. Suurin osa ymmärtää ettei tämä ole totta ja tällaisilla provosoinneilla tekee hallaa vain omalle asialleen, ei niinkään kriitikoiden esittämille _perustelluille_ kirjoituksille. Toki joukossa on myös niitä joita ajaa eteenpäin rasistiset tarkoitusperät mutta se on häviävän pieni prosentti kriitikoista. Tämän voi tietenkin kieltää mutta silloin pettää itseään.

Toiseksi, ketä tarkoitetaan tiedelukutaidottomilla ilmastoskeptikoilla? Itse olen aiheesta lukenut suhteellisen paljon ja omaan myös sen verran tieteen lukutaitoa että osaan erottaa propagandan faktoista. En sano, etteikö kirjoittajalla olisi tietoa ilmastoasioista, mutta väitän että pätevämpiäkin asiantuntijoita löytyy. Suosittelen aluksi tutustumaan vaikkapa ilmastofoorumiin ja toivon että ko. sivustoa ei tällä kertaa tarkoitettu.

Kritiikki jotain asiaa kohtaan ei ole vihaa eikä sitä vihaksi saa väännettyä vaikka kuinka haluaisi.

Viha sitä viha tätä

Ari Ahokas | 24.03.2010 18:54

Työ- ja muihin kavereihini (+ pari ns. lähisuhdekumppaniani) on kauan kuulunut ja kuuluu venäläisiä, afrikkalaisia, aasialaisia, jne. ja kuuluu edelleen.

Olen Suomen afrikkalaistamista ja kiinalaistamista vastaan, l. monikulttuuria vastaan. En halua asuttamalla asuttaa tänne ketään, en Eestistä, Kongosta, en Yhdysvalloista, en mistään. Stalin siirteli kansoja. Minä tuomitsen sellaisen. Olen maahanmuuttoKIELTEINEN, en vain -kriittinen.

Vastustan kaikkia, jotka keinotekoisesti ja muodin takia (tavallaan väkivalloin) pyrkivät muuttamaan tämän maan väestön, l. vihreitä, punavihreitä, poliittista eliittiämme, monikulttuurihöyrähtäneitä, jne. He kaikki ovat nimenomaan suomalaisia. Olen siis viha sitä ja viha tätä sekä huippurasisti.

Kritiikki ei ole vihaa

Sami Määttä | 24.03.2010 18:59

On näköjään Oras Tynkkyselläkin tarve peräti elitistiseen erottautumiseen kriittisestä keskustelusta. Asetelma on tuttu esimerkiksi Helsingin Sanomien pääkirjoituksista; kriittinen keskustelu ja netti koetaan vaaralliseksi ja luodaan rintamalinjat selviksi. Tätähän tietysti tarvitaan politiikassa, joka on vallan ja etujen tavoittelua.

Asiallinen ja kriittinen keskustelu mm. maahanmuutosta ja ihmisperäisestä globaalilämpenemisestä jatkukoon! Erityisesti netissä!

Viha ja propaganda

Nimetön | 25.03.2010 0:12

Hörhöjen ohella netissä on myös ohjattua kampanjointia, joissa voi olla kiihkeä sävy; etnisyyttä käytetään aseena. Toisaalta yksittäisiä rasisteja riittää. Näyttäisi siltä että politrukkien toiminta usein rajoittuu siihen, että ultra-mielipiteitä myötäillään ja puolustellaan. Ei ole sopivaa osoitella sormella rasistia tai kutsua rasistia rasistiksi. Tai sitten aika on jo ajanut rasismin tuomitsemisen ohi jne loputtomiin.

Vihreiden tulisi aktivoitua ja organisoitua netissä ja kommentoida pahimpia ylilyöntejä säännöllisesti. Sama koskee muitakin puolueita, jotka kannattavat demokratiaa ja vastustavat rasismia. Ei jätetä netti-propagandaa yksin äärioikeistolle. Liian harva on mieltänyt asian tärkeyden.

Entä tiedeyhteisö? Vaikeampi homma. Mutta on olemassa lehtiä, jotka keskittyvät ennustajaeukkojen ja muiden huijarien (mukaanlukien ilmastodenialistit) paljastamiseen, kuten The Skeptical Inguirer. Valitettavasti Amerikka on kaukana -

"Hörhöjen ohella netissä on

reptolife | 25.03.2010 15:00

"Hörhöjen ohella netissä on myös ohjattua kampanjointia, joissa voi olla kiihkeä sävy; etnisyyttä käytetään aseena. Toisaalta yksittäisiä rasisteja riittää. Näyttäisi siltä että politrukkien toiminta usein rajoittuu siihen, että ultra-mielipiteitä myötäillään ja puolustellaan. Ei ole sopivaa osoitella sormella rasistia tai kutsua rasistia rasistiksi. Tai sitten aika on jo ajanut rasismin tuomitsemisen ohi jne loputtomiin."

Tämän on pakko olla trollausta jos edes ymmärsin pointin oikein mutta menköön. Asiahan on täysin päinvastoin. Ettäkö rasisteja ei kutsuta rasisteiksi? Mitä ihmettä, rasistiksihan kutsutaan nykyään kaikkia kriittisen mielipiteensä ilmaisevia henkilöitä ja sormella osoitellaan varsinkin mediassa tiettyjä henkilöitä hyvin systemaattisesti.

Mikäli olet tosissasi, niin asiasta lienee on turha lähteä väittelemään. Mitä tulee vihreiden organisoitumiseen ja tuomitsemishaluihin niin ovat kyllä selvä ykkönen tässä maassa. Olen itsekin äänestänyt vihreitä monesti mutta raja tuli jossain vaiheessa vastaan ja ymmärsin että saatan olla väärässä. Ja kun lukee nykyään näitä juttuja niin taisin todella ollakin.

Rasismista ja eri mieltä olemisesta

Kalle | 25.03.2010 15:23

"Ei ole sopivaa osoitella sormella rasistia tai kutsua rasistia rasistiksi."

Sen voi ratkaista vasta kun näkee mihin sormi osoittaa. Jos osoittaja voi perustella miksi joku on rasisti, niin kyllä häntä saa silloin kutsua rasistiksi. Mutta rasistiksi syyttäminen ei vielä tarkoita, että joku olisi rasiti. Tässä tämän hetken rasismi-paniikissa alkaa jo olla noitavainon piirteitä, niin että se on aina rasisti, jota ehditään enimmäiseksi rasistiksi syyttää.

Kuitenkin kun jotakuta huudetaan rasitksi vain "koska se on mun kanssa eri mieltä jostain" on kyseessä joko lapsellinen ylireagointi, tai laskelmoitu toisen mustamaalaaminen. Taustalla usein halu välttyä joutumasta argumentoimaan omaa kantaansa, kun tietää olevansa heikoilla.

Eli puhutaan asioista niitten oikeilla nimillä. Jos joku kehottaa syrjimään ihmisiä heidän ihonvärinsä tai etnisyytensä perusteella tai on sitä mieltä, että ihmisen arvo on riippuvainen hänen pigmenttikertoimestaan, niin silloin hän on "rasisti". Jos joku taas on vain eri mieltä jostain, niin silloin hän on "eri mieltä jostain".

Netin mahdollisuuksiin ei tule puuttua ylilyönneistä huolimatta.

Sambar | 26.03.2010 10:11

Lainattua blogistilta.

"Verkko on valitettavan usein ilmoitustaulu kirjoitusvirheitä viliseville epikriiseille."

Iso osa suomalaista on kirjoitustaidotonta ja omalaatuisen maailmankatsomuksen omaavaa porukkaa. Netin erinomaisuus onkin se, että kyseiset henkilöt voivat edes jollain tavalla saada äänensä kuuluviin. Täytyisikö tämäkin mahdollisuus heiltä riistää sillä perusteella, kun se ai vaan nyt jollekkin sovi.

Esim. netti uhkailusta sen toteutukseen on todella pitkä matka. Ja väitänkin että esim. Jokelan ja Kauhajoen tapahtumat yksittäisiä valitettavia tapauksia.

Uhkaukset ja ylilyönnit ovat vain oire jostain muusta ja siitä muusta vastuun täytyy kantaa politikkojen. Heillä on se todellinen vaikutusmahdollisuus ihmisten elinoloihin. Asenteet on niin kauan perc:tä, kun poliittinen päätöksenteko on ns. pissatusta.

Jos kakkatunkiolle heittää lisää kakkaa, niin se kasvaa vaan.

Nettilehtiä dominoivat

Santtu | 26.03.2010 10:31

Nettilehtiä dominoivat historisistiset yhteiskuntakriitikot ja tiedelukutaidottomat ilmastouskovaiset. Kirjoitukset tihkuvat ennakkoluuloja ja alkeellistenkin käytöstapojen puutetta.

Keskiajan lämmin kausi

Matias | 26.03.2010 17:28

Vihreille on mitä ilmeisemmin ylitsepääsemätön provokaatio nostaa esille yli 700 tutkijan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana suorittamat sedimentti ym. tutkimukset eripuolilla maapalloa jotka osoittavat että ns. keskiajan lämpimän jakson aikana (n. tuhat vuotta sitten) oli maapallolla nykyistä aika selvästikin lämpimämpi jakso. Juuri tämän lämpöjakson IPCC häivytti omista malleistaan ja aikaansai näin tieteellisen huijauksen.

Tynkkynen ja vihreät voisivat vilkaista allaolevan linkin kuvaa. Ja pyydän - älkää aloittako tuota naurettavaa "öljy-yhtiöiden asiamies"-jargonianne. Teette itsenne vain entistä naurettavammaksi.

http://img214.imageshack.us/img214/1860/mwp.gif

Miksei ilmastosta saisi puhua?

Nimetön | 26.03.2010 18:19

"Verkko on vihaa täynnä. Keskustelupalstoja dominoivat atavistiset maahanmuuttokriitikot ja tiedelukutaidottomat ilmastoskeptikot. "

Tässä rinnastettiin mielestäni aiheettomasti ilmastoskeptikot maahanmuuuttokriitikoihin.
Miksi kriittinen keskustelu ilmastonmuutoksesta olisi vihanlietsontaa? Sehän on luonnontieteellinen aihe ja tieteeseen kuuluu diskurssi. Kyllä myös poliitikkojen on siedetettävä ja ymmärrettävä sitä, että ihmisillä on eriäviä mielipiteitä.

Myös maallikoilla on oikeus esittää mielipiteitä ilmastokysymyksestä, eihän kolumnistilla itselläänkään ole luonnontieteellistä koulutusta.

Ehdotus bloggaajille

lucifel | 28.03.2010 3:50

Olen tässä pidemmän aikaa seurannut entisen asuinmaani "maahanmuuttokeskustelua" ja alan kyllästyä debaatin heikkoon tasoon. Tällä hetkellä suomalainen maahanmuuttokeskustelu on sitä, että valkoiset suomalaiset haukkuvat toisiaan rasisteiksi.

Maahanmuuttokeskustelussa ei muuta näekään kuin tunneargumentteja, henkiloon käymistä, käsittämättomän huonoa historiantuntemusta ja aivan ihmeellistä moraalisäteilyä.

Koska paras syy sensuuriin on silkka huonous, ehdotankin, että bloggaajat maahanmuuttokeskustelun kummaltakin rintamalinjalta, amatooreistä poliitikkoihin saakka pitäisivät taukoa aiheesta ja keskustelisivat vaikka Ladan tuunaamisesta ja liimanhaistelusta seuraavat kaksi viikkoa. Näistä aiheista on helppo puhua, vaikka olisi nukkunut historiantunnilla, kuten moni ministeritasoa myoten näyttää tehneen.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.