Ilmastotutkijoiden painajainen
Pimeinä marraskuun aamuina herääminen on usein hankalaa. Samalla voi kuvitella, miten paljon hankalampaa se olisi, jos olisi professori Phil Jones, East Anglia Climate Research Unitin johtaja. Hän on herra, johon keskustelu ilmastotutkijoiden hakkeroiduista sähköposteista on kulminoitunut.
Jonesin elämän on täytynyt olla helvettiä sen jälkeen, kun hänen johtamansa laitoksen tutkijoiden sähköposteja vuodettiin internetiin. Kriitikot ovat nähneet viesteissä merkkejä, että tutkijat ovat vääristelleet ilmastonmuutoksen vakavuutta. Jones on saanut uhkauksia, joista osa on poliisin tutkittavana.
Kun tieto murretuista viesteistä levisi, aloin odottaa tutkijoiden vastinetta. Salaliittoteorioiden pysäyttämistä argumentaatiolla. Viestien suhteuttamista koko ilmastotutkimukseen. Hämmentävän sisällön avaamista. Sitä ei tullut.
Sen sijaan Phil Jones urahti toimittajille ”ei kommenttia”, ja sulki puhelimen.
Real Climate nettisivuvulla kerrotaan, että he saivat tietää viestimurrosta jo tiistaina, ja raportoivat siitä yliopistolle. Silti, kun murto perjantaina pääsi uutisiin, tutkijoilla ei ollut aavistustakaan miten reagoida. Myös Suomessa ympäristöihmiset ovat kommentoineet hämmentyneinä, että ei tämä niin iso asia ole.
Mutta miten iso asia se on? Miten paljon viestit murtavat uskoa ilmastotutkimukseen? Miten paljon se vaikeuttaa kamppailua ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Vahvistaako se vain skeptikkojen näkemyksiä? Vai horjuttaako se myös suuren yleisön uskoa ilmastotieteen legitimiteettiin?
Phil Jones antoi viime viikolla ensimmäisen aihetta koskevan haastattelunsa. Hän totesi halunneensa aina välttää ilmastonmuutosta koskevaa poliittista debattia. Samalla hän kertoi saaneensa 2000-luvun alusta asti sähköposteja ilmastonmuutosskeptikoilta, ja vastanneensa niihin kunnes huomasi, että sähköposteja ilmestyi internetin keskustelupalstoille.
Jonesin kommentit kertovat paljon siitä, millaisessa asemassa ilmastotutkijat ovat. Monet maailman tärkeimmistä poliittisista päätöksistä liittyvät ilmastonmuutoksen torjuntaan. Poliitikkojen on luotettava tutkijoihin, jotka haluavat pysyä kaukana politiikasta.
Palettia sotkevat skeptikot, joita ilmastotutkijoiden joukossa on vähän, mutta jotka saavat tiedotusvälineissä paljon tilaa. Sekä skeptikkotutkimusta sponsoroivat öljy-yhtiöt ja ihmiset, joiden on helpompi uskoa itsenäisten tieteentekijöiden salaliittoon kuin öljy-yhtiöiden masinoimaan tiedon vääristelyyn.
Juuri siksi tietomurto oli iso asia. Siksi, että ilmastotutkijat ovat raivoissaan öljy-yhtiöiden sponsoroimista ”tutkimuksista”. Siksi, että ilmastotutkimus on joutunut poliittisen debatin keskelle. Ei ole varaa edes näyttää siltä, että legitimiteetti on mennyt. Siksi tutkimuksen puolustamiseen tarvitaan parempia argumentteja.
- Kiva, että Suomessa joku (08:51)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Auer on syytön, törkeän panettelun uhri (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Minusta RealClimaten
Minusta RealClimaten kirjoitusten kommenttiosastolla ja itse kirjoituksissa on heti vuodon tultua julkisuuteen tätä argumentointia tehty olan takaa.
Skeptikoita vähän?
http://www.youtube.com/watch?v=gCpSjYIorFg&feature=player_embedded
Olet yleensä selväpäinen skribentti.
Hirvoska on yleensä selväpäinen kirjoittaja. Tässä kuitenkin särähti .... . Siksi, että ilmastotutkijat ovat raivoissaan öljy-yhtiöiden sponsoroimista ”tutkimuksista.”
Ei tiedon lähteellä ole merkitystä totuusarvoon. Vaikka Greenpeacen tyyli ei kaikkia miellytä , järjetön antamat tiedot etanolista ja muista viljeltävistä polttoaineista humpuukina ovat ihan OK.
Se , että öljy-yhtiöt ovat jotain tutkimusta rahoittaneet ei välttämättä tee tutkimuksista yhtään huonompia. Ensin katsotaan mitä tutkimus on syönyt ja vasta hutkitaan jos on aihetta. Tietyillä rahoittajilla on taipumuksia , mutta suoralta kädeltä hylätä tulokset rahoittajan mukaan ei käy.
Ketä öljy-yhtiöt rahoittavatkaan?
Tarkistahan, Elina Hirvonen, tietosi. Nyt haukut väärää puuta.
KK:lle öljy-yhtiöistä
Hei KK, tässä brittilehti Guardianin tämänkesäinen uutinen öljy-yhtiö Exxon mobilen ilmastotutkimusrahoituksesta.
terkuin
elina
http://www.guardian.co.uk/environment/2009/jul/01/exxon-mobil-climate-ch...
Rahoitetusta tutkimuksesta
"Se , että öljy-yhtiöt ovat jotain tutkimusta rahoittaneet ei välttämättä tee tutkimuksista yhtään huonompia. Ensin katsotaan mitä tutkimus on syönyt ja vasta hutkitaan jos on aihetta."
Tämä on tietysti totta. Kuitenkin tietyn intressitahon rahoitus tutkimuksessa asettaa aika vahvan epäilyksen, minkä vuoksi tästä rahoituksesta on aina mainittava tutkimusta julkaistaessa, muuten on syytä todella vahvasti epäillä hämärähommia. Toisaalta ongelma kai on, että öljy-yhtiöt ovat perustaneet erilaisia näiden yhtiöiden rahoituksella toimivia "tutkimuslaitoksia", jotka ovat viittailleet ristiin toistensa tutkimustuloksiin ja näin onnistuneet häivyttämään tutkimusten alkuperää. Täysin samalla kaavalla toimivat aikanaan tupakkayhtiöiden tutkimukset siitä, ettei tupakalla ole yhteyttä keuhkosairauksiin.
Varsinkin maallikolle on hyvin vakuuttavaa kun jonkun tutkimustiedon on tuottanut joku hienolta ja arvovaltaiselta kuulostava instituutti. Vaati yleensä tavikselta ihan liikaa työtä selvittää, ettei tuo instituutti tosiasiassa ole koskaan tuottanut yhtään vakavasti otettavassa tiedejulkaisussa julkaistua tutkimusta. Katso vaikka kuinka moni ottaa ihan 100 % totena kaikki "Watts-up-with-that" - sivustolla julkaistut graafit ja tutkimustulokset.
Öljy-yhtiöiden rahoittama tutkimus ei siis ole välttämättä kelvotonta, mutta sitä ei pidä myöskään pitää puolueettomana tutkimustietona, ennekuin sen on käynyt läpi asianmukaisen tieteellisen vertaisarvioinnin ja julkistettu vakiintuneessa tieteellisessä julkaisussa.
Palautetta
1. Energiayhtiöt sponsoroivat enemmän AGW puolen tutkimuksia. AGW saa yli 1000 x enemmän muutenkin rahaa tutkimuksiin, miljardeja. Nyt AGW liukuhihna tutkimuksia ei edes kyetä varmistamaan. Tutkijat hyväksyvät ristiin tutkimuksia, joissa aineisto on salattu.
AGW hyödyttää energiayhtiötiä, jotka saa runsaskätisiä avustuksia uusille energialähteille ja kokeiluille. Öljy loppuu muutenkin.
Katsopa shellin mainokset Hansenin/pro AGW guardian
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2009/nov/29/copenhagen-summit-cl...
2. Climategate on muuttanut tilanteen. Toistaiseksi itsesensuuri on pitänyt. Tämä tapahtuu Suomessakin.
Lontoon tiedemuseon kävijä äänestys osoittaa nyt reaaliajassa skeptikkoja olevan enemmän
http://www.sciencemuseum.org.uk/proveit.aspx
http://wattsupwiththat.com/2009/11/29/uk-prove-it-poll-still-taking-votes/
Jos olisin poliitikko , etsisin äkkiä pakoreittiä. Muuten tulee lunta tupaan.
Kanadassa oli jo mielenosoitus asiasta.
http://wattsupwiththat.com/2009/11/27/climategate-protester-pawns-cbc-on...
3. Rahamiehet ja poliitikot ovat kaapanneet AGW asian. CO2 kauppa on lisännyt päästöjä kun teollisuus on siirtynyt vähemmän kehittyneisiin maihin. EI-teollisuusmaiden päästöt ovat vuosia sitten ylittäneet teollisuuusmaat ja nousevat eksponentiaalisesti. Teollisuusmaat pysyvät samassa. Parannukset pitäisi tehdä paikallisesti. Nyt luodaan työttömiä ja lisätään päästöjä kehitysmaissa.
4. Nyt tutkimusaineistoja ja menetelmiä piilotellaan ja aineistoja tuhotaan ja tutkimuksia vääristellään. Ei tiedä mihin luottaa. Alkaa olla vaikeaa mallintaa ilmastoa oikein. Ei voi parantaa potilasta, kun potilas vaikenee ongelmasta tai valehtelee. Kaikki rahat on pelattu CO2 varaan, vaikka on viitteitä muusta.
5. Minusta nut eri osapuolien pitäisi rauhottua ja selvittää yhdessä missä mennään ja nousta poteroistaan. Pitäisi puhaltaa yhteen hiileen.
http://wattsupwiththat.com/2009/11/27/an-open-letter-from-dr-judith-curr...
6. Skandinaavian mittauksista ja väärinkäytöksistä AGW ryhmässä voi itse lukea :
http://wattsupwiththat.com/2009/11/29/when-results-go-bad/
7. wattsupwiththat.com on vain yhteenvetosivusto asioista. Realclimate on vastaava. Äänikanava. Mustamaalaaminen on aika läpinäkyvää.
8. IPCC:n virallisen ennusteen mukaan 2010 mennessä kauppatorilla uidaan meren nousun takia. Vihreät laittoivat jo Havis Amandalle pelastusrenkaan. Eli vaikka 1.1.2010 klo 12:00 voidaan uida. Uimapatjat mukaan. Löytäisikö AGW ja skeptikot toisensa ?
Vastine
Toivottavasti menee vihersuodattimen läpi:
1. Energiayhtiöt sponsoroivat 1000 kertaa enemmän AGW:tä. Ne tienaaavat päästökaupoista. Muutenkin AGW saa miljardea , skeptikot toimivat lähes vapaaehtoisvoimin.
Esim ks Hansen / guardian (pro agw lehti)
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2009/nov/29/copenhagen-summit-cl...
2. Climategaten vaikutuksesta skeptikot saavat jalansijaa. Suomessa itsesensuuri pitää vielä. Lontoon tiedemuseossa reaaliaikaisessa äänestyksessä skeptikot voittavat: http://www.sciencemuseum.org.uk/proveit.aspx
Kannattaisi poliitikkojen tutkia pakoreittejä tai tulee tunta tupaan.
Mielenosoitus Climategaitesta:
http://wattsupwiththat.com/2009/11/27/climategate-protester-pawns-cbc-on...
3. Tietoa IPCCn skandinaavian lämmöistä ja menetelmistä :
http://wattsupwiththat.com/2009/11/29/when-results-go-bad/
4. wattsupwiththat.com mustamaalaus on aika halpaa ja läpinäkyvää. Samanlainen sivusto kuin realclimate se on. Paitsi että on kriittinen.
Mitä virheellistä siellä on ?
5. Nyt pitäisi puhaltaa yhteen hiileen ja parantaa potilas , maapallo :
http://wattsupwiththat.com/2009/11/27/an-open-letter-from-dr-judith-curr...
Toivoisin kaikkien AGW ja skeptikoiden löytävän toisensa ja ratkaisevan maailman ongelmat. Nyt pitäisi keksiä, mikä se oikeasti on.
6. Maapallon parannus ei onnistu jos AGW väki piilottaa tutkimustulokset ja deletoi niitä. Se ei ole tiedettä. Kohta ei kukaan pysty mallintamaan maapalloa. Kaikki on nyt kaadetty CO2 kortin varaan. Muuta näyttöä on. Kohta eläkkeelle lähtevät tutkijat eivät ole vastaamassa oliko asia oikein kohta tai 2050.
7. Päätökauppa ja AGW on muuttunut rahamiesten ja poliitikkojen peliksi. Nyt luodaan työttömyyttä meillä ja viedään teollisuus kehitysmaihin ja aiheutetaan moninkertaiset päästöt. Moni saa kovat palkat asiasta. Tuosta on suojelu kaukana. Itsepetosta se on.
Kehitysmaiden eksponentiaalisesti kasvat CO2 päästöt ohittivat teollisuusmaiden päästöt jo vuosisa sitten. Teollisuusmaiden päästöt pysyy vakiona.
8. IPCC virallisen ennusteen mukaan Hgin Kauppatorilla uidaan 1.1.2010 klo 12:00 mennessä merten nousun takia. Vihreät veivät jo Havis Amandalle pelastusrenkaan. Kannattaa ottaa mukaan uimapatja.
Miksi?
Vuoto on asettanut keskeisen tutkimuslaitoksen tieteellisen työn laadun melkoisen kyseenalaiseksi (korruptoitunut, manipuloitu data, täysin todellisuudesta irronneet mallit).
Lisäksi vuodetusta aineistosta löytyy paljon materiaalia myös Hirvosen väitteiden vastaisesti pyrkimyksestä tehdä myös politiikkaa (kriittisen tutkimuksen haittaaminen, suoranaiset propaganda-ohjeet kuten "The Rules Of The Game" -dokumentti).
Eikö nyt olisi syytä huo'ahtaa helpotuksesta, kun isolta osalta vaahtosuisinta alarmismia on pudonnut pohja pois? Yllättävää kyllä terveen skeptisyyden sijaan monet tunnustavat entistä fanaattisemmin uskoaan "ilmastonmuutokseen". Mistä halu uskoa tosiasioista välittämättä tämänkertaiseen maailmanloppuun?
Kyseessä vain yksi
Kyseessä vain yksi tutkimuslaitos, jossa on bluffattu. Entä ne muut?
Jos koulussa yksi luokalla lunttaa, niin onko koko luokan koetulos mitätöitävä? Samalla logiikalla tässä nyt perutaan ilmastonmuutosta.
Tästä tulee mieleen aivan
Tästä tulee mieleen aivan wincapita molemmissa pieni piiri tahkoaa rahaa ja muut uskovat ja lahjoittavat sitä lisää kuullakseen samaa totuutta. Osa ei ikinä myönnä tulleensa huijatuksi.
Edistystä!
"Hän on herra, johon keskustelu ilmastotutkijoiden hakkeroiduista sähköposteista on kulminoitunut."
Vasta kolmannessa virkkeessä metsään, edistystä!
Mitään todisteita mistään ulkopuolisesta "hakkeroinnista" ei ko. tietovuodon yhteydessä ole. Tuollaiset tapaukset ovat tyypillisesti organisaation sisäisiä vuotoja, eikä ole mitään syytä epäillä etteikö niin olisi tässäkin tapauksessa.
Think tanks
Elina:
***Hei KK, tässä brittilehti Guardianin tämänkesäinen uutinen öljy-yhtiö Exxon mobilen ilmastotutkimusrahoituksesta.***
Parempi olisi kysyä mitä Exxon ei olisi tehnyt. Exxonia on syytetty feikkien kuluttajaryhmien pystytämisestä sähköautojen suhteen joskin ihan savuava ase jäi todistamatta. Tuntuisi silti oudolta että esimerkiksi Preem toimisi ihan identtisesti , vaikka tämä kotiin- tai paremminkin ruotsiinpäinvetoa onkin.
Heritage Foundation on kaikkein vanhin ja isoin thinktank. Myös tässä olisi parempi kysyä missä (hyvässä ja pahassa) HF ei ole ollut mukana aina John Poindexteristä lähtien.
Johtuen syistä , joita en nyt ryhdy erittelemään , postitin Steve Milloyn Junkscience saitin forumille noin tuhat postia 90- luvun lopulla joten minulla on hyvä käsitys tuosta think tank -maailmasta. Mutta ehkä siitä joskus toiste. :)
Skeptikot
En pidä siitä, että ilmastonmuutoskeskustelussa kaikkialla salaliittoja näkeviä kutsutaan "skeptikoiksi". Skeptisyys ei tarkoita todisteiden systemaattista vastustamista, tai ennalta muodostetun mielipiteen ajamista hyväksyen vain sitä tukevat faktat. Kutsumalla ilmastonmuutosdenialisteja skeptikoiksi suodaan heille legitimiteetti jota tieteellisen metodin vastustajien ei soisi saavan.
Palautetta
1. Energiayhtiöt sponsoroivat enemmän AGW puolen tutkimuksia. AGW saa yli 1000 x enemmän muutenkin rahaa tutkimuksiin, miljardeja. Nyt AGW liukuhihna tutkimuksia ei edes kyetä varmistamaan. Tutkijat hyväksyvät ristiin tutkimuksia, joissa aineisto on salattu.
AGW hyödyttää energiayhtiötiä, jotka saa runsaskätisiä avustuksia uusille energialähteille ja kokeiluille. Öljy loppuu muutenkin.
Katsopa shellin mainokset Hansenin/pro AGW guardian
http://www.guardian.co.uk/commentisfree/2009/nov/29/copenhagen-summit-cl...
2. Climategate on muuttanut tilanteen. Toistaiseksi itsesensuuri on pitänyt. Tämä tapahtuu Suomessakin.
Lontoon tiedemuseon kävijä äänestys osoittaa nyt reaaliajassa skeptikkoja olevan enemmän
http://www.sciencemuseum.org.uk/proveit.aspx
http://wattsupwiththat.com/2009/11/29/uk-prove-it-poll-still-taking-votes/
Jos olisin poliitikko , etsisin äkkiä pakoreittiä. Muuten tulee lunta tupaan.
Kanadassa oli jo mielenosoitus asiasta.
http://wattsupwiththat.com/2009/11/27/climategate-protester-pawns-cbc-on...
3. Rahamiehet ja poliitikot ovat kaapanneet AGW asian. CO2 kauppa on lisännyt päästöjä kun teollisuus on siirtynyt vähemmän kehittyneisiin maihin. EI-teollisuusmaiden päästöt ovat vuosia sitten ylittäneet teollisuuusmaat ja nousevat eksponentiaalisesti. Teollisuusmaat pysyvät samassa. Parannukset pitäisi tehdä paikallisesti. Nyt luodaan työttömiä ja lisätään päästöjä kehitysmaissa.
4. Nyt tutkimusaineistoja ja menetelmiä piilotellaan ja aineistoja tuhotaan ja tutkimuksia vääristellään. Ei tiedä mihin luottaa. Alkaa olla vaikeaa mallintaa ilmastoa oikein. Ei voi parantaa potilasta, kun potilas vaikenee ongelmasta tai valehtelee. Kaikki rahat on pelattu CO2 varaan, vaikka on viitteitä muusta.
5. Minusta nut eri osapuolien pitäisi rauhottua ja selvittää yhdessä missä mennään ja nousta poteroistaan. Pitäisi puhaltaa yhteen hiileen.
http://wattsupwiththat.com/2009/11/27/an-open-letter-from-dr-judith-curr...
6. Skandinaavian mittauksista ja väärinkäytöksistä AGW ryhmässä voi itse lukea :
http://wattsupwiththat.com/2009/11/29/when-results-go-bad/
7. wattsupwiththat.com on vain yhteenvetosivusto asioista. Realclimate on vastaava. Äänikanava. Mustamaalaaminen on aika läpinäkyvää.
8. IPCC:n virallisen ennusteen mukaan 2010 mennessä kauppatorilla uidaan meren nousun takia. Vihreät laittoivat jo Havis Amandalle pelastusrenkaan. Eli vaikka 1.1.2010 klo 12:00 voidaan uida. Uimapatjat mukaan. Löytäisikö AGW ja skeptikot toisensa ?
Rahoituksesta vielä
WSJ kirjoittaa tänään tuosta Elinan Exxon-jutusta:
http://online.wsj.com/article/SB2000142405274870393940457456612425020549...
Tää on viimeinen taisto!
Jos ilmastonlämpenemisteoria ei mene läpi nyt, on se lopun alku joillekuille. Kenellekähän? Kuka tai ketkä ovat siihen sitoneet tulevaisuutensa?
Phil Jones eroaa tutkimusten ajaksi
East Anglian yliopiston ilmastotutkimusyksikön johtaja Phil Jones jättää tehtävänsä yksikköön kohdistuvien tutkimusten ajaksi:
http://www.uea.ac.uk/mac/comm/media/press/2009/nov/homepagenews/CRUupdate
"Juuri siksi tietomurto oli
"Juuri siksi tietomurto oli iso asia. Siksi, että ilmastotutkijat ovat raivoissaan öljy-yhtiöiden sponsoroimista ”tutkimuksista”"
Höpsistä!. Tieteellisten tutkimuksien tulokset PITÄÄ OLLA TOISTETTAVISSA!. Lukuisista pyynnöistä huolimatta aineistoja ei toimitettu. Aineistot olisi pitänyt toimittaa jo LAIN perusteella. Miten ihmeessä joku voi puolustella tällaista tieteen tekoa?. Ai niin, vihreiltähän se onnistuu ilman tunnontuskia.
Melko selväpäinen Hirvoska II ...
Elina :
Tässä muuten alternetissä George Monbiotin juttu Kanadan öljyhiekasta. Monbiot aivan oikein huomauttaa öljyhiekan olevan energiamielessä täyttä sontaa.
Öljyhiekka
Ja tämä tuotanto tietysti vietäisiin rajan eteläpuolelle USA:n. Syön lippalakkini elleivät Kanadan poliittinen järjestelmä vastaanota rahaa rajan eteläpuolelta.
Luulisin että 2010-luvulla raportista ja sen jälkimainingeista tehdään uusi Kenneth Starr-tyyppinen sotku jossa "eihän tässä saa mistään mitään selvää !" Siltä ainakin näyttää se mölykone , jota ollaan starttaamassa jenkeissä. Tällä kertaa mölykone ilmeisesti saa liittolaisen rajan pohjoispuolelta.
Kun mölykone aikanaan hiljenee , huomataan että mölyn aikana Pohjois-Amerikkaan on ilmestynyt uusi noin Britannian kokoinen reikä ja sen sonnat ympäri mannerta.
Kirjoita uusi kommentti