Jotain Ruotsikin osaa
Osui selvästi arkaan paikkaan, kun Aftonbladet viime viikolla vihjasi, että suomalaiset sotilaat lähtevät Afganistanista, koska keikka on heille liian rankka. Tilalle tulevat kestävät ruotsalaiset.
Helsingin Sanomissa julkaistun Politiikan kulmapöytä-palstan tekijät äityivät kostamaan luettelemalla toistakymmentä ruotsalaisten mokaamaa sotilasoperaatiota.
Minuun iskee välillä ihan päinvastainen kipakkuus. Haluaisin kokea isänmaallisia tunteita tietyistä energiavalinnoista, mutta ne tehdäänkin Ruotsissa. Ajattelen nyt erityisesti biokaasua.
Ruotsissa on ajettu biokaasulla niin pitkään, että maassa on kaasulle jo 103 tankkauspistettä. Neljää lukuun ottamatta ne löytyvät Keski-Ruotsista tai etelämpää, ruuhka-Ruotsista.
Paikoin asemilta saa silkkaa biokaasua, mutta usein bio- ja maakaasuseosta. Keskimäärin 65 prosenttia on kuitenkin uusiutuvaa biokaasua.
Kun ruotsalaiset 1990-luvulla neuvottelivat liittymisestään silloiseen EY:hyn, he markkinoivat biokaasua vihreänä metaanina ja edellyttivät, ettei sitä veroteta. EY suostui ruotsalaisten vaatimukseen.
Tukholmassa kaasuautoilu on viime aikoina kasvanut sellaisiin mittoihin, että kaasusta on ollut jopa pulaa. Eräälläkin taksifirmalla on 349 kaasuautoa.
Ihan piikki lihaan oli eräs viime viikon uutinen. Ruotsissa Taalainmaalla toimiva biokaasuyhtiö valittiin vuoden ympäristöinvestoijaksi, koska se rakentaa kaasuputkiverkostoa biokaasua tuottavien maatilojen välille. Palkinto tuli maatalouden kehittämisestä.
- Kiva, että Suomessa joku (08:51)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Auer on syytön, törkeän panettelun uhri (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti