Kansakunnan koiranvirka
Entinen pääministeri Paavo Lipponen (sd) on hyvin vihainen. Lipposen ärsytyskynnyksen ylitti pelkkä maininta seuraavaa Suomen presidenttia pohtivassa kolumnissa.
”Paavo Lipponen tuskin ryhtyy demarien ehdokkaaksi, ilmoittihan hän EU:n presidenttikampanjan olleen viimeinen ristiretkensä”, pääkirjoitustoimittaja Juha Akkanen kirjoitti 10. joulukuuta Helsingin Sanomissa.
”Olin kahdeksan vuotta pääministerinä, tasavallan tärkeimmässä tehtävässä. En halua presidentiksi, siihen minulla ei ole minkäänlaista motivaatiota. Menisikö tämä jo perille?” Lipponen vastasi muutaman päivän viiveellä Helsingin Sanomien mielipideosastolla.
Lipposen äreä reaktio puhuu omaa kieltään siitä, kuinka epämotivoivana presidentin palli nyt nähdään. Seuraavaksi tasavallan presidentiksi ei tunnu olevan kiinnostusta kellään.
En kaipaa presidentti-instituutiolle valtaa, enkä loistoakaan. Presidentin valtaoikeuksien riisuminen on tervettä ja järkevää kehitystä.
Tuoreimman lautaskriisin aikana vahvaa presidenttiä on puolustettu sillä perusteella, että hän on hallituksen ja etenkin pääministerin vastavoima. Parlamentarismin tulee kuitenkin olla riittävä mekanismi hallituksen valvontaan.
Suomi kuitenkin tarvinnee edelleen presidenttiä kokoavaksi voimaksi. Tätä tehtävää vaikeuttaa nykyisen tasavallan presidentin Tarja Halosen (sd) ja hallituksen, erityisesti kokoomuksen, nahistelu.
Se saa presidentin vaikuttamaan melkein työpaikkakiusauksen uhrilta.
- Free-sopimuksista (10:48)
- Sähkön tuotanto (20.5.2012)
- Miksi aina juuri - ostaminen? (20.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Kansan ääni (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Lisäys vielä (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti