Karsintateatteria

Näytelmän ensimmäisen kohtauksen nimi on Paljastus. Siinä julkisuuteen eli Helsingin Sanomiin ”vuodetaan” virkamiesten ”salaa” valmistelema karsintalista. Sen mukaan kaupungista teloitetaan hätkähdyttävä määrä hyvää ja kaunista: kouluja, kirjastoja, terveysasemia, päiväkoteja ja niin edelleen.

Toinen kohtaus on nimeltään Kohu. Facebook-ryhmiä perustetaan, keskustelupalstoilla ja blogeissa järkytytään teknokraattien pohjattomasta pahuudesta. Kaupunginvaltuutettujen sähköpostit täyttyvät kotiäitien puuskahduksista.

Poliittisesta tulevaisuudestaan hätääntyneet  rääkyvät niin kovaa kuin jaksavat: Ei minun nimissäni! Irtisanoudun tästä! Useampikin poliitikko hyperventiloi. Näin ei saa olla! Persujen mukaan kaikki on ruotsinkielisten homomamujen syytä. Vasilit syyttävät Björn Wahlroosia ja amerikkalaista imperialismia.

Kolmannen kohtauksen nimi on Vääntö. Lehmiä ostetaan ja myydään, vaikka ollaankin Helsingissä. Kokoomus saa pelastaa tuon koulun, koska se on sopivasti siellä missä on paljon kokoomuksen äänestäjiä.

Vihreät saakoot kunnian tuon terveysaseman ja tuon kirjaston onnistuneesta puolustamisesta. Demaritkin saavat vähän. Muilla ei ole neuvotteluihin asiaa.

Perustava periaate on kaverien suosiminen eli poliitikon oman kotilähiön etujen häikäilemätön ajaminen. Vihreät eroavat muista puolueista siinä, että he kutsuvat kaverien suosimista lähidemokratiaksi. Ongelmalähiöistä ei juuri valtuutettuja tule, joten niiden kohtalo on jälleen kerran kehno.

Loppukohtauksessa tyytyväinen kaupunginjohtaja onnittelee kokoomus- ja demaritaustaista virkamiehistöään. Kaikki meni käsikirjoituksen mukaisesti. Suunnitellut säästöt saatiin aikaiseksi ja poliitikot saivat sädekehänsä esiintymällä urheina puolustustaistelun johtajina.

Todellinen, julkistettua paljon lyhyempi lakkautuslista toteutuu. Jos jokin karsittava koulu vielä jäi raivoisan lobbauksen ansiosta pystyyn, näytelmän jatko-osa tulee teattereihin kahden vuoden kuluttua.