Kenelle kunnia kuuluu
Politiikan seuraaminen median välityksellä on vaikeaa, jos kiinnostaisi tietää, mitä mieltä puolueet todella jostain asiasta ovat.
Oman alueeni valtamediaa Aamulehteä luen vain silloin, kun kahvilassa Hesari on jo varattu. Juuri satunnaisemmin ei kunnallispolitiikkaa, vanhaa rakasta harrastustani, voi seurata.
Sen olen havainnut, että kaupungin kuumin peruna on nyt rantaväylän vetäminen tunneliin. Asiaa koskevia myönteisiä päätöksiä olen ollut itsekin tekemässä jo lähes kymmenen vuotta sitten ja kannatan tunnelia edelleen.
Nyt kansanliike haluaa tunnelista kansanäänestyksen. Julkisuudesta olen ollut lukevinani, että vallankahvassa olevat vihreät kannattavat tunnelia ja vastustavat kansanäänestystä.
Happamasti voi sanoa, että yleensä kansanäänestystä ajavat ne, jotka haluavat asiasta kielteisen päätöksen. Vihreät ovat kuitenkin perustelleet aikaisempia myönteisiä kansanäänestysvaatimuksiaan demokratialla. Johdonmukaisuuden nimissä demokratiaa kannattaa kannattaa silloinkin, kun kannattaa asiaa.
Itse asiassa en tiedä kuinka moni vihreä oikeasti kannattaa tunnelia ja ketkä vain ovat taipuneet sen taakse saadakseen läpi jonkun toisen itseään tärkeän asian. En myöskään tiedä ketkä oikeasti vastustavat ja ketkä kannattavat kansanäänestystä, koska joskus ei kannata tuhlata poliittisia panoksia sellaiseen asiaan, jonka tietää varmasti jo hävityksi.
Budjettisyksyn seuraaminen on aivan yhtä vaikeaa, vaikka onnekseni jonkin verran kuulen oikeitakin juoruja käydyistä neuvotteluista.
Lehtien perusteella on hankala saada selville, mitä jotkut ryhmät ovat tosissaan yrittäneet saada läpi. Joskus onnistumisista on viisasta olla huutelematta, joskus suorastaan sovitaan, että kunnia annetaan ansiotta jollekin toiselle.
Politiikassa nimittäin paitsi asiat ovat tärkeitä, myös se että toinen puolue ei näytä saavuttavan mitään. Myönteinen asiajulkisuus aiheuttaa kauheaa kateutta, jota vasten yhteinen syöksykierrekin tuntuu paremmalta.
Hallitusneuvotteluissa aikoinaan ja nyt tämän syksyn budjettineuvotteluissa oma lempilapseni on ollut pienimpien tulojen verottomuus, jonka tulorajaa nyt on sovittu nostettavan. Hesarista luin, että asia on ollut tärkeä keskustalle.
Katselin kahvikuppiani ja mietin, onko asia muuttunut keskustalle tärkeäksi sinä aikana kun olen ollut poissa päivänpolitiikasta vai onko jostain muusta syystä tällainen mielikuva haluttu synnyttää. Tervehdin kuitenkin ilolla jokaista kertaa kun joku hallituskumppani osoittaa oikeamielisyyttä.
Vihreissä on vallalla luja usko omaan oikeamielisyyteemme ja johdonmukaisuuteemme. Luotamme siihen, että vaikka näyttäisimme ulospäin kuinka huonoilta, jotenkin mystisesti kannattajamme aistivat todellisen luonteemme. En laskisi vain tämän varaan.
- Velaksi eläminen vihreää? (14:36)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Joo ottakaa vaan esimerkkiä (14.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Heikka veti överiksi! (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Totta puhut
Tosin Vihreiden tekemiset ja tekemättä jättämiset eivät suoranaisesti heijastu kannatukseenne, koska profiilinne nojaa kaikkeen muuhun kuin poliittisiin saavutuksiin. Kokemukseni mukaan hyvinkin suuri osa Vihreistä on aivan pähkinöinä esim. luonnonsuojelusta, vaikkei se oma ymmärrys luonnosta olekaan ihan niitä hiotuimpia.
Tottapa tämä
"Vihreissä on vallalla luja usko omaan oikeamielisyyteemme ja johdonmukaisuuteemme. Luotamme siihen, että vaikka näyttäisimme ulospäin kuinka huonoilta, jotenkin mystisesti kannattajamme aistivat todellisen luonteemme. En laskisi vain tämän varaan. "
Hyvä havainto. Aika monella vihreällä tuntuu olevan hyvin vahvasti mustavalkoinen maailmankuva, jossa on vain hyviksiä ja pahiksia. Tässä fatalistisessa kahtiajaossa hyvät ja pahat jaotellaan puhtaasti (oikean tai kuvitellun) viiteryhmän perusteella ja hyvikset ovat hyviä ja pahikset pahoja täysin riippumatta siitä tekevätkö he "hyviä" tai "pahoja" asioita. Niinpä vihreät ovat aina hyviksiä, pienen ihmisen puolella ja ympäristöasioitten edelläkävijöitä täysin riippumatta siitä mitä he tosiasiassa politiikassa tekevät. Valitettavasti myös aika monet äänestäjät mielummin uskovat tuohon mielikuvaan kuin esim. siihen minkälaista politiikkaa vihreät on nykyhallituksessa aktiivisesti ollut edistämässä.
Olen itsekin nyt Tamperetta
Olen itsekin nyt Tamperetta etäämmältä tarkastelevana ollut vähän kahden vaiheilla kansanäänestyshankkeesta.
Minusta kuitenkaan vihreiden yleinen tuki suoralle demokratialle ja kansanäänestyksille ei saa tarkoittaa, että olisi automaattisesti tuettava jokaista ehdotettua kansanäänestystä missä tahansa ja milloin tahansa. Rantaväylän tunnelia on kuitenkin viety tasaisesti eteenpäin valtuustossa selvin äänestysnumeroin useamman vuoden ajan ja se oli viime kunnallisvaaleissa esillä merkittävänä kysymyksenä (eikä yksikään valtuustoryhmä käsittääkseni ole tehnyt laajamittaisia takinkääntöjä asian suhteen -- vrt. Turun toriparkki ja demarit!). Tästä syystä en näe, että Tampereen vihreillä olisi sinänsä jotain moraalista velvoitetta asettua kansanäänestyshankkeen taakse.
Kallen näkemykset vihreiden äänestäjistä ovat mielestäni aika tympeää elitismiä. Heti teki mieli syöksyä internettiin kertomaan, että vasemmiston äänestäjät ovat ihraisia ay-änkyröitä, kokoomuksen äänestäjät sydämettömiä riistäjiä tai huijattuja sairaanhoitajia sekä perussuomalaisten äänestäjät silkkoja fasisteja joka iikka.
Miten se sanotaan seksikkäästi?
Olet, Rosa, ihan oikeassa siinä, etteivät vihreät ole saaneet mediassa kunnolla läpi sitä, että ovat koko ajan kannattaneet mainitsemaasi "pienimpien tulojen verottomuutta". Olisikohan kyse siitä, ettei kukaan ole keksinyt mitään vetävää tapaa vaatia "kunnallisverotuksen perusvähennyksen korottamista" josta tässä kai oli kyse. Kuka keksisi, miten se sanotaan sexysti?
Kirjoita uusi kommentti