Kirjasto ansaitsee simasanoja

Tahdon omistaa vuoden viimeisen kolumnini hyvälle ja kauniille asialle Suomessa: kirjastoille.
Tuota jaloa instituutiota älköömme tuhotko tahi muutoin kaltoin kohdelko, konsa tuolloin tuho kansaamme kohdannee.

Suomalainen kirjasto on vertaansa vailla. Sanalla sanoen tosi jees. Vääryys on, että Helsingin kaupunki aikoo tiettävästi lakkauttaa viisi sivukirjastoaan, maakunnissa tapahtuvasta joukkoteurastuksesta puhumattakaan.

Määrärahoja on liian vähän. Sellaista kehitystä kannattavat joutavat katumaan ja kärsimään helvetin tuskia.
Mutta kun tästä haukkulastista on eroonpäästy, on huulillani silkkoja simasanoja. Ilman kirjastoa en voi tuntea itseäni kotoisaksi millään paikkakunnalla.

Muutettuani Sammattiin Eeva Joenpellon kirjailijakotiin löysin mitä pätevimmän pikkukirjaston. Rovaniemen kaupunginkirjaston musiikkiosasto pelasti teini-iässä kirjaimellisesti henkeni, ja se on kokoonsa nähden edelleen maailman parhaita.

Muhoksen kirjastossa vietin kesiä ollessani niin sanottuna pappavahtina mummolassa, ja sen Ralf König -kokoelman ansiosta säästyin latentilta homofobialta.

Kirjasto on julkinen tila, jossa ei tarvitse kuluttaa. Siellä ei liioin olla äänestäjiä, ei tavan uskovaisia, ei edes tiedon kerjäläisiä. Sitä kannattaa arvostaa. Sellaisia paikkoja ei enää maailmassa monia ole.

Olen ottanut suorittaakseni eräänlaista empiiristä koetta: oleskellessani ulkomailla tutustun paikallisiin kirjastoihin.

Viimeksi kirjoitin Sloveniassa, Novo Mestossa. Se on Mikkelin kokoinen kylä. Kysellessäni paikallisilta kirjaston sijaintia sain vastaukseksi hämmentynyttä olankohauttelua. Ja Sloveniassa on, uskokaa tai älkää, enemmän kirjastoja kuin Italiassa konsanaan.

Nidemäärässä kirjastomme eivät kenties kilpaile suurten metropolien kanssa, mutta niillä on edelleen eräs merkittävä etu puolellaan. Suomalainen kirjasto on kaikkia varten. Jokaista dekkarihullua, sarjakuvasössöä, SF-filmifriikkiä, Luonto-lehden kaihoajaa.

Suomalainen kirjasto on parasta, mitä valtiolla on kansalaisilleen tarjota.

Ja Helsingin kaupungin Kysy kirjastonhoitajalta -palvelu on loistava: tässä julmassa maailmassa on joku, joka suostuu auttamaan tiedonhankinnassa niin eksynyttä hyönteistutkijaa kuin sosiaalirajoitteista kirjailijaakin.
Yritäpä sitä Hollannissa!