Kuvitellut ja todelliset turvallisuusuhat
Helsinkiläiset pelkäävät. Nettikyselyn mukaan puolet asukkaista on vakuuttunut, että kaupungin turvallisuustilanne on huonontunut.
Asialla ovat tosin olleet järjestäytyneet verkkohäiriköt. Tällä surkeimmistolla ei tunnu olevan muuta tapaa purkaa pahaa oloaan kuin kiljuminen pitkin keskustelupalstoja. Syvä osanottoni.
Kyselyn mukaan pelon tunnetta aiheuttavat muun muassa maahanmuuttajat, katuväkivalta ja joukkoliikenteen turvallisuus.
Pelkokokemukset ovat todellisia, vaikka pelko olisi aiheetonta. Humalainen sönköttäjä on kiusallinen ja joskus pelottava, vaikka vain harvoin oikeasti vaarallinen.
Tilastot ovat parasta lääkettä pelkoon.
Oikeasti kannattaa pelätä autoja. Vuonna 2008 tieliikenteessä kuoli 343 ja loukkaantui 8 474 ihmistä.
Näitä lukuja on hyvä verrata henkirikollisuuteen. Tappojen ja murhien lukumäärä on pysynyt vuosikymmenestä toiseen suurin piirtein samana, noin 150 hujakoilla. Uhri ja tekijä ovat useimmiten rappioalkoholisteja jotka listivät toisiaan.
Myös pahoinpitelyn uhriksi joutuminen on kohtuullisen harvinaista, paitsi jos kuuluu riskiryhmään eli siihen porukkaan, joka myös todennäköisimmin pahoinpitelee.
Liikenteessä kuolema sen sijaan voi korjata kenet tahansa. Kolmannes liikenteessä vuonna 2007 kuolleista jalankulkijoista menehtyi suojatielle.
Lähes päivittäin näen kaupungilla kävellessäni auton ajavan päin punaisia valoja.
Rangaistusten koventamista ehdotetaan usein keinoksi vähentää rötöstelyä. Useissa rikoksissa ankarammat rangaistukset eivät kuitenkaan auta, koska tekijä on siinä kunnossa, että tekojen seurauksia ei juuri pohdita.
Toisin on suuressa osassa liikennerikoksia (ja talousrikoksia). Jos sakot liikennerikoksista vaikka kolminkertaistettaisiin ja ajoluvat peruutettaisiin nykyistä herkemmin, arvelen, että se näkyisi pikkuhiljaa onnettomuustilastoissa. Ajokortti ei ole mikään perusoikeus.
Liikennevalvontakameroita voisi olla kaupunkien keskustoissa ja maanteillä paljon nykyistä enemmän. Kamera maksaa saatuina sakkoina itsensä takaisin.
Tarvitaan myös lisää poliiseja, tavallisia konstaapeleita ilman konetuliaseita ja urkintaoikeuksia, ei epämääräisin valtuuksin toimivia yksityisiä turvamiehiä. Maahanmuuttajataustaiset poliisit ovat paras täsmälääke maahanmuuttajiin kohdistuvia pelkoja vastaan.
- Kuusen vihertämisestä (29.7.2010)
- "Pidä huolta, että saat riittävästi --" (29.7.2010)
- Hyvin onnistuivat! (29.7.2010)
- Vihreyden valuvika? (29.7.2010)
- joo (29.7.2010)
- Koskee muutakin Etelä-Eurooppaa (29.7.2010)
- Kiitoksia vastauksistasi (28.7.2010)
- Linkittämisestä (28.7.2010)
- Maukas, helppo & nopea - oiva arkiruoka (28.7.2010)
- Sinnemäen argumentaatio (28.7.2010)
- Oikean ruoan puolesta (27.7.2010)
- Hinta! (27.7.2010)
- Totta (27.7.2010)
- Hyvä Turkistuottajat (26.7.2010)
- Suomalaiset ekopankit? (26.7.2010)
- Riista (26.7.2010)
- Jättää sen valkoisen (26.7.2010)
- Ehkä (26.7.2010)
- Teppo: perustele kommenttisi (25.7.2010)
- Kaksipiippuinen juttu (25.7.2010)
- Pakkoruotsi (29.7.2010)(76 kommenttia)
- ITÄSALMI ON ITÄSALMI (29.7.2010)(20 kommenttia)
- Vinkkejä kierrätyssotaan kerrostaloissa? (28.7.2010)(10 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (28.7.2010)(72 kommenttia)
- Aurinkolämmitys kerrostalossa (26.7.2010)(3 kommenttia)
- jätevesiasetus (8.7.2010)(14 kommenttia)
- eläinsuojelu (26.6.2010)(10 kommenttia)
- (20 kommenttia)
- Kiinnostaako luonnonsuojelu enää ketään? (9.6.2010)(26 kommenttia)
- Kompostointi ja metaanipäästöt (7.6.2010)(7 kommenttia)
- Talvivaarasta täysi ydinlaitos ? (7.6.2010)
- Britanniassa on tänään tehty historiaa!! (31.5.2010)(4 kommenttia)
- Putkiremontti (26.5.2010)(39 kommenttia)

















Ihan hyvä pointteja, mutta
en usko, että ulkomaalaispelot voidaan dissata sillä, että väkivallassa on kyse suomalaisten juoppojen tappeluista ja käyttää sopivia lukuja. Vihreää viestintää soveltaen, voisin mainita, että erään arvion mukaan Suomessa pahoinpidellään 61000 lasta vuodessa, joka päivä yksi alle puolivuotias joutuu sairaalahoitoon, mielenkiintoista näissä luvuissa on se, että suurimmassa osassa näissä tapauksissa tekijänä on nainen, hui. Pelottavaa on myös se, miksi suomalainen käyttäytyy miten käyttäytyy, mutta tällaiset piilo-aggressiot ei kiinnosta vihernaisia, jos uhrina ole puhtaasti nainen tai homo.
Yksi tuttu kävi Kongossa jokin aika sitten, hän ei saanut kävellä ulkona yksin ilman jotain paikallista suojelijaa, tämä käytäntö liittynyt vain häneen - valkoiseen naiseen, vaan myös kotikonnuillaan vierailevaan mustaan mieheen. Tällaisestä miljööstä pakenevat ihmiset eivät automaattisesti ymmärrä kaikkea tasa-arvoisen puunhalaaja-osaston humanismia. Ymmärrän, että Tontin mainitsemia nettiterroristeja kritisoidaan ahdasmielisesta ja naiivista maailmankuvasta, mutta saman kritiikin voi hyvin heittää viher-puolelle jotka Afrikan ongelmista löytää ensin kansanosan homo-negatiivisuuden, ikäänkuin ei muuta ole.
Maahanmuutto on laaja kysymys, eikä se saa jäädä teennäishumanistien ja muutaman asennevammaisen Sisulaisen kinasteluksi.
Liikennepsykologiaa
"Liikenteessä kuolema sen sijaan voi korjata kenet tahansa. Kolmannes liikenteessä vuonna 2007 kuolleista jalankulkijoista menehtyi suojatielle.
Lähes päivittäin näen kaupungilla kävellessäni auton ajavan päin punaisia valoja."
Näistä suojatiellä alle jääneistä jalankulkijoista melkoinen osa kävelee päin punaisia.
Kun jalankulkija kävelee päin punaisia ja jää auton alle hän tekee inhimillisen ja traagisen virheen. Kun autoilija tekee samanlaisen virheen punaisia päin ajamalla on hän piittamaton rikollinen. Kuitenkin virhe on täsmälleen samanlainen.
Jotkut tuntuvat uskovan että autoilijat ajavat tahallaan tai piittamattomuuksissaan jalankulkijoiden päälle.
Liikennevaloissa on se ongelma että kaksi osapuolta luottaa reitin olevan selvä. Kun toinen osapuoli tekee virheen menemällä päin punaista on onnettomuus lähellä.
Tukholmassa alettiin kokeilla tietyillä katuosuuksilla suojateiden poistoa. Tämä siksi, että todettiin suojateiden olevan erittäin vaarallisia jalankulkijoille. Tämä on tietysti ajatuksena myrkkyä niille joille autoilija on kaikkiin onnettomuuksiin syyllinen. Kuitenkin ajatus on looginen ja liikennepsykologiaan tukeutuva. Tässä Tukholman kokeilussa lähedetään siitä että ihminen tekee virheitä. Kun jalankulkija astuu suojatielle hän luottaa siihen että autoilija väistää. Todellisessa elämässä näin ei kuitenkaan aina tapahdu koska autoilijakin on, uskokaa tai älkää, ihminen. Jos jalankulkijalla ei ole suojatietä käytettävissaan, hän katsoo tarkkaan sopivan kohdan ylittääkseen kadun. Jos tämä kokeilu vähentää jalankulkuonnettomuuksia, ei kai kellään ole mitään tätä vastaan, eihän?
Sitten on näitä tahallaan punaisia päin meneviä, sekä autoilijoita että jalankulkijoita. Nämä yleensä katsovat tarkkaan ettei vaaraa ole. On vain niin typerää pysähtyä ja odottaa liikennevaloissa olematonta liikennettä.
Epäilen vahvasti, että
Epäilen vahvasti, että tämä viesti ei mene moderoinnista läpi, koska se edustaa väärää ajattelutapaa, vaikka perustuukin faktoihin.
Ilmeisesti tämäkin kirjoitus on hyökkäys maahanmuuttokritiikkiä kohtaan, mikä ei Tontilta ole suuri yllätys. Pari tarkennusta ja kysymystä voisi esittää, vaikka hra Tontti kyllä keskusteluun yritäkään päästä, koska ei siinä todennäköisesti pärjää edes minulle.
Mihin perustat päätelmäsi, että tulokset, jotka eivät sinua miellytä, ovat nettihäiriköiden tuotosta? Liekö ideana sellainen "eihän nyt oikeesti voi ihmiset olla tätä mieltä, ku ei mun kaveritka oo??"-ajatusmalli. Ei ole kovin kypsää lytätä kyselyjen tuloksia ilman mitään perusteluja.
Toisekseen, maahanmuuttajat ovat enemmistönä monilla alueilla monissa rikostyypeissä. Asiasta löytyy tietoa mm. http://www.seura.fi/?id=9261 . Toisin sanottuna Espoossa vuonna 2007 raiskatuista naisista yli kaksi kolmasosaa olisi jäänyt raiskaamatta, jos maahanmuuttajia ei olisi. Tietenkin maahanmuuttajia on ja tulee olemaan, mutta mistä ja kuinka paljon? Onko tästä asiasta puhuminenkin aiheetonta toiseuden pelkoa ja ennakkoluuloisuutta? Jos maahanmuuttajien määrä lisääntyy tietyistä maista, heidän raiskaamiensa naisten määrä lisääntyy.
Tosi on, että autot tappavat ja juopot puukottavat toisiaan hengiltä. On otettava huomioon turvallisuusuhkien luonne. Osalle voidaan tehdä jotain yhteiskunnallisilla päätöksillä, osalle ei. Joihinkin riskeihin ihminen pystyy vaikuttamaan paljon itsekin, toisiin taas ei. Humalaisen kyytiin ei tarvitse lähteä eikä kävellä sokeasti kännissä punaisia päin. Raiskatuksi tulemista on hankala estää, ainakaan ilman että on rasisti eli on epäluuloinen maahanmuuttajamiestä kohtaa, jos sattuu olemaan nuori ja nätti nainen. Ja rasistinenhan ei saa olla. Totuus on, että tässä asiassa "rasismi" eli normaali itsesuojeluvaisto ja todennäköisyyksien ymmärtäminen saattaa pelastaa raiskaukselta. Yleisin maahanmuuttajan raiskaus on sellainen, jossa esim. baarista lähdetään yhdessä, ja sen jälkeen naisen EI ei enää autakaan. Näin ollen maahanmuuttajiin epäluuloisesti suhtautuminen olisi pelastanut suurimman osan noista naisista raiskatuksi tulemiselta. Mutta sehän on rasismia, ja juuri sen takia maahanmuuttajat raiskaavat, eikö niin?
Surkeimistolla ei oikeutta kielteisiin tunteisiin
Tunnustan kuuluvani surkeimistoon. Suhtaudun erittäin epäillen maahanmuuttajiin, pelkään heitä. Ennakkoluuloni perustuvat tietoon ja tilastoihin, turvallisuudentunteeni on järkkynyt. Tämä on todellista, mutta minun tunteeseeni voidaan suhtautua ylenkatseella ja halveksien. Maahanmuttajien tunteet otetaan tosissaan, heidän valituksensa kuuluu mediassa ja monikulttuurisuustutkimuksissa. Heillä on oikeus nimitellä kantasuomalaisia, mutta jos maahanmuuttokriitikko avaa suunsa, hänet voidaan sivuuttaa tälläisillä surkimusargumenteilla tai vaientaa pelottelulla.
"Liikennepsykologiaa"
Eric,
kun jalankulkija kohtaa autoilijan fyysisesti, ensimmäinen kuolee ja jälkimmäisen kulkuvälineeseen sekä sieluun tulee lommo.
Punaisia päin kävelemisen tai ajamisen virhe itsessään saattaa tosiaan olla jotenkin yhteismitallinen, mutta vastuu on kuitenkin autoilijalla moninkertainen.
Tilasto, tuo kummajainen
Tilasto ei tule ja lyö turpaan tai aja yli. Kyllä turvattomuuden tunne on henkilökohtainen asia, johtui se mistä tahansa. Omalla kohdallani sitä eniten aiheuttaa vilkas liikenne. Jossain alueilla voi olla paha häirikköongelma. Mutta asioihin viranomaisten pitää puuttua palkkansa eteen. Hyssyttely, vaikeneminen ja maton alle lakaisu ei turvallisuutta paranna. Kotikaupungissani rajoitettiin ravintoloiden aukioloaikoja tietyllä katuosuudella koska siellä sattui liikaa järjestyshäiriöitä aamuyöstä. Mtta koska oli sattumoisin enimmäkseen etnotaustaisista paikoista niin juttuahan siitä tuli.
vastuu massan mukaan?
"kun jalankulkija kohtaa autoilijan fyysisesti, ensimmäinen kuolee ja jälkimmäisen kulkuvälineeseen sekä sieluun tulee lommo.
Punaisia päin kävelemisen tai ajamisen virhe itsessään saattaa tosiaan olla jotenkin yhteismitallinen, mutta vastuu on kuitenkin autoilijalla moninkertainen."
-
Kun henkilöauto lähtee ylittämään katua päin punaisia ja rekka ajaa yli on Keken logiikan mukaan rekan kuljettajan vastuu moninkertainen.
Vastuu rikkeen mukaan
Eric,
kyse oli tietenkin rikkeen tekijän vastuusta, jolloin myös punaisia päin ajavan rekkakuskin vastuu todella olisi moninkertainen henkilöautoilijaan verrattuna. Esimerkissäsi kuitenkin punaisia päin ajaa henkilöauton kuljettaja, jolloin vastuukin on tietysti hänellä.
Huutavan ääni Savosta
Kiitos Jarkolle hyvästä pointista - liikenne nielee todellakin turhan paljon uhreja ja on varmasti aikamme suurimpia ongelmia.
Johtopäätöksenä tietysti voisi nostaa esille esim. ammattikuskien vastuulla olevan joukkoliikenteen jolla on lisäksi myönteisiä ympäristövaikutuksia.
Kummasti aihe vaan aina kääntyy maahanmuuttopolitiikkaan. Itseni alkaa tympiä tämä ikuinen eipäs-juupas-keskustelu. Kuten mm. Tontti artikkelissaan "Vähemmän väkeä!" (9.11.2007) toi ilmi, niin me (nykyiset) suomalaiset harmaannumme vauhdilla. Laman taittuessa alkaa uusista työntekijöistä kyllä olla todellinen pula ja maahanmuutto on ei vain vaihtoehto vaan tilanteen sanelema pakko. Jospa niin "maahanmuuttokriittiset" kuin "maahanmuuttomyönteiset" löisivät viisaat (sic!) päänsä yhteen ja miettisivät puolesta ja vastaan argumentaation sijasta ratkaisuja maahanmuuttajien sopeuttamiseen suomalaiseen yhteiskuntaan. Siitähän kuitenkin on kysymys loppujen lopuksi. Maahanmuuton negatiiviset lieveilmiöt (rikokset, raiskaukset, konfliktit) joita (syystä, tosin) itketään joka foorumilla voitaisiin pääosin ratkaista integroimalla; kielen opetuksella, maan tavoista valistamalla ja mahdollistamalla työn teko jo mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Työtähän on, sita jota me "kantasuomalaiset" vieroksumme, emmekä halua pitkällä tikullakaan koskea; matalapalkka-aloilla, pätkätyösuhteissa sekä sellaista työtä joihin meistä ei ole, kuten Lähi-idän ja Aasian vientikaupan eri tehtävät.
Maahanmuuttokin voidaan nähdä uhan sijasta mahdollisuutena; sellaisena jossa Suomi saa itsekkäästi tyydytettyä työvoimatarpeensa ja osaamistaan sekä maahantulijat mahdollisuuden aloittaa uusi elämä työtä tehden uudessa kotimaassa.
Humanitaarinen maahanmuutto on vain pisara (joskin karvas joillekin) meressä, siihen työperäiseen meidän tulisi keskittyä.
Nettihäiriköt?
Tontti:Asialla ovat tosin olleet järjestäytyneet verkkohäiriköt. Tällä surkeimmistolla ei tunnu olevan muuta tapaa purkaa pahaa oloaan kuin kiljuminen pitkin keskustelupalstoja. Syvä osanottoni.
Tuota, kai sinä nyt voit osoittaa väitteesi todenperäisyyden jonkinlaisesta masinoinnista?
Lisäksi jos vertaa HS:ssa julkaistua tilastoa (1) aiempien vuosien selvityksiin (2) niin tuloksissa ei näy sellaisia piikkejä jotka selittyisivät masinoinnilla. Voisiko siis olla, että kyse on ihan todellisista huolenaiheista?
1)http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Puolet+asukkaista+kokee+Helsingin+turvallisuuden+heikentyneen/1135243774304
2)http://www.hel2.fi/tietokeskus/julkaisut/pdf/07_11_29_tutkkats_6_tuominen.pdf
Tarkoituksellista asioiden sekoittamista
"Humanitaarinen maahanmuutto on vain pisara (joskin karvas joillekin) meressä, siihen työperäiseen meidän tulisi keskittyä."
--------------------------------------------
Oikeastaan kukaan ei taida vastustaa työperäistä maahanmuuttoa. Nämä eri maahanmuuttoryhmät halutaan jälleen sotkea keskenään. Miksi?
Jos halutaan oikeasti oikeasti työperusteista maahanmuuttoa, pitää maahanmuuttajat ottaa niistä maista joitten kansalaiset haluavat integroitua Suomeen ja tehdä täällä työtä. Näitä maita ovat kaukoaasian maat: Kiina, Filippiinit, thaimaa, Vietnam Laos Itä-euroopan maat ja etelä-amerikan maat. Kyllähän tämä tiedetään mutta näin ei vaan tehdä. Esim. kiinalaiset joutuvat maksamaan kaikenlaisille keplottelijoille tuhansia euroja päästäkseen tänne töihin vain sen takia että Suomi ei ole mitenkään organisoinut tätä työperäistä maahanmuuttoa Kiinasta. Paljon kyllä puhutaan työperäisen maahanmuuton tarpeellisuudesta, mutta mitään ei tehdä asian hyväksi.
Humanitaarinen apu on sitten toinen juttu. Mitä ihmeen järkeä on ottaa tänne vastaanottokeskuksiin ihmisiä, joissa yhden ihmisen elinkustannukset on 57000 euroa /vuosi?
http://img218.imageshack.us/img218/5591/57000.jpg.
Miksi halutaan auttaa yhtä ihmistä paljon. Miksei haluta auttaa montaa ihmistä paljon?
Saisiko tähän vastauksen?
Yhteinen sävel
Vastuu rikkeen mukaan
Keke | 03.03.2009 14:00
Eric,
kyse oli tietenkin rikkeen tekijän vastuusta, jolloin myös punaisia päin ajavan rekkakuskin vastuu todella olisi moninkertainen henkilöautoilijaan verrattuna. Esimerkissäsi kuitenkin punaisia päin ajaa henkilöauton kuljettaja, jolloin vastuukin on tietysti hänellä.
-----------------------------------------------
Olemme siis samaa mieltä, jalankulkijat jotka jäävät suojatiellä auton alle punaisia päin kävellessään ovat itse vastuussa tapahtuneesta.
Vanha värssy, että
Vanha värssy, että ankarammat rangaistukset eivät vähennä väkivaltarikoksia. Saattaa hyvinkin pitää paikkaansa. Mutta eikö vankeustuomioidenkin yksi motiivi ole nimen omaan rangaista pahasta teosta. Mitä pahempi teko, sen ankarampi rangaistus. Silloin rangaistuksen kovuutta ei määrää pelkästään se, ehkäiseeko se rikoksia tai parantaako se rikollista.
miksi nuivuus?
Hän on nuiva.
"....miksi minusta tuli nuiva. Seuraavassa lyhyt luettelo nuivuuteni syistä:
1) Historiallinen havainto monikulttuurisen yhteiskunnan toimimattomuudesta.
2) Maahanmuuttopolitiikan yleiseurooppalainen epäonnistuminen.
3) Kansallisvaltioiden väheksyminen, joka on vaarassa johtaa yhteiskuntarakenteen hajoamiseen takaisin sääty-yhteiskunnaksi.
4) Kansallisen itsemäärämisoikeuden väheksyminen, joka johtaa vallan etäisyyteen ja epädemokraattiseen yhteiskuntakäytäntöön.
5) Maahanmuuton myötä lisääntynyt katuväkivalta ja rikollisuus.
6) Kansainvälinen terrorismi.
7) Islamin levittäytymispyrkimykset ja muslimien halu kaventaa demokratiaa länsimaissa.
8) Maahanmuuttajien etujen kohottaminen kansallisten vähemmistöjen sekä köyhien ja sairaiden ihmisten etujen edelle Suomessa.
9) Maahanmuuton tuottamat demografiset ja etniset muutokset, jotka eivät ole välttämättömiä mutta ovat kylläkin peruuttamattomia ja sikäli vailla poliittista oikeutusta.
10) Kansalaisten enemmistön maahanmuuttajavastaisuus ja poliittisen virkakoneiston halu syrjäyttää kansalaisten mielipide.
11) Puolueiden haluttomuus sisällyttää avointa maahanmuuttokeskustelua julkisen keskustelun osaksi.
12) Lehdistön ja muiden tiedotusvälineiden harjoittama hyssyttely ja sensuuri sekä poliittisen korrektiuden varjolla tapahtuva sananvapauden näpistely.
13) Vähemmistövaltuutetun ja valtionsyyttäjän toimesta käynnistetyt ajojahdit ja oikeudenkäynnit sekä tuomiot maahanmuuttokriitikoita kohtaan.
14) Kolmannesta maailmasta tulevien maahanmuuttajien levottomuus lähiöissä.
15) Maahanmuuttajien yleismaailmallinen käytäntö järjestäytyä ghetoiksi kaikissa suurissa kaupungeissa ja sen mukainen slummiutuminen.
jne.jne.."
http://jukkahankamaki.blogspot.com/search?updated-min=2008-01-01T00%3A00...
Sopii miettiä
http://img218.imageshack.us/img218/5591/57000.jpg
Auttamisessa todellakin kannattaisi miettiä tehokkuutta. Meitä suomalaisia ei ole paljon, ja meidän resurssimme ovat rajalliset. Vähillä resursseilla kannattaisi yrittää auttaa mahdollisimman montaa ihmistä. Kaikkia maailman ongelmia emme voi hoitaa.
Maahanmuuttajataustaiset poliisit
Käsittääkseni mikään ei estä maahanmuuttajataustaista hakemasta poliisikouluun.
Siinä Tontti on kyllä ihan oikeassa, että "tavalliset konstaapelit" luovat parempaa turvallisuudentunnetta kuin amerikkalaisen toimintaelokuvan kommandomiesten näköiset stevarit.
Pahoinpitelyt yleisiä
Pahoinpitelyt ovat Helsingissä nykyään huomattavasti yleisempiä kuin Tontti esittää. Niiden kohteeksti voivat joutua myös muutkin kuin ns. riskiryhmät ja itse toisia pahoinpitelevät. Monen tuttuni tavallinen ravintolailta on keskeytynyt ikävästi tuntemattoman häiriön alettua heiluttaa luuvitosta.
Tavallisesta asialla ovat supisuomalaiset häiriköt. En tiedä onko Suomi Euroopan mittakaavassa väkivaltainen maa, mutta ainakin Suomessa on tapana ratkaista riidat usein nyrkeillä, ts. tapakulttuuri on agressiivista.
Asiaa ei tosin välttämättä huomaa, jos on vara-tuomari, asuu Töölössä, Krunikassa tai Punavuoressa ja käy ulkona vain kulttuuriyhdistysten sisäsiisteissä riennoissa.
Show me the money!
Minä tässä vielä kärsivällisenä odottelen niitä perusteluja Tontin väitteille siitä, että kysely olisi joutunut masinoinnin kohteeksi.
Vai oliko niin, että kirjoittaja päätti sanoa näin kun tuloksissa oli jotakin josta hän ei pitänyt?
Vai autot ne Tonttia pelottaakin
Tontille tilastoja:
Helsingissä (vuonna 2008) liikenteessä kuoli 12 ja loukkaantui 119 ihmistä. Jalankulkijoita kuolleista oli 5 (heistä 3 käveli päin punaisia).
Helsingissä tapettiin vuonna 2007 16 ihmistä.(2008 lukuja ei kai vielä ole saatavilla)
Lisäksi muuta kivaa Helsingissä:
Pahoinpitelyt: 207 (39)
Ryöstöt ja kiristykset: 397 (121)
Raiskaukset: 34 (20)
Suluissa ulkomailla syntyneiden osuudet tekijöistä.
Pelon tunteet voivat yksinkertaisesti johtua myös siitä, että alkaapi olla aihetta pelätä - muutakin kun autoja ja nettihäiriköitä.
Tontti elää omassa todellisuudessaan
Törmäsin Tonttiin ensimmäisen kerran nähdessäni hänet televisiossa väittelemässä Nina Mikkosen kanssa. Olin tuolloin aivan pöyristynyt Mikkosen käytöksestä. Luettuani nyt näitä Tontin kyhäelmiä olen tullut tulokseen, että Mikkonenhan on Tonttiin verrattuna aivan normaali!
Tuo "järjestäytyneiden verkkohäiriköiden joukko" kuulostaisi paljon uskottavammalta, jos myös lähde mainittaisiin. Uskooko tuollaiseen propagandaan enää kukaan? Tontin jumalaisen kaikkitietävä, ylemmyydentuntoinen asenne puolestaan kertoo henkilön persoonasta ainakin minulle kaiken oleellisen.
Jos et pysty argumentoimaan aikuismaisesti, miksi nolaat itsesi blogissasi kerta kerran jälkeen?
Kelpoisuusehto
Tontin jumalaisen kaikkitietävä, ylemmyydentuntoinen asenne puolestaan kertoo henkilön persoonasta ainakin minulle kaiken oleellisen.
Eikös tuo ole kelpoisuusehto vihreäksi asiantuntijaksi ja kolumnistiksi ;-)
Ahaa
Tässähän onkin nerokas tapa käsitellä todellisuutta. Mihin Tontti perustaa näkemyksensä siitä, että kyselyn tulos johtuu muutaman häirikön toiminnasta? Näinhän pystyy kätevästi mitätöimään minkä tahansa tutkimuksen, mutta onko Tontilla faktaa väitteensä tueksi?
Kirjoita uusi kommentti