Lisää koulua!
Joskus jurakaudella ihminen pärjäsi peruskoulun tarjoamilla tiedoilla ja taidoilla. Ei ole pärjännyt enää pitkään aikaan. Muutamassa vuosikymmenessä on kadonnut valtava määrä työpaikkoja, joissa ennen selvisi muutaman vuoden koulunkäynnillä.
Eri tahoilta on huudeltu, että oppivelvollisuus pitäisi pidentää 18 vuoteen. Ajatus on mitä kannatettavin.
Vähän väliä näkee voivottelua työttömien tohtorien ja maisterien määrästä. Höpöhöpö. Tilastotosiasia on, että mitä pidempi koulutus, sitä epätodennäköisempää on päätyä työttömäksi. Vain peruskoulun käyneet ovat pitkäaikaistyöttömyyden kova ydin.
Kyse ei ole pelkästä taloudellisesta hyödystä vaan myös ihmisten voimaannuttamisesta. Siitä, että mahdollistetaan nousu henkisen alaikäisyyden tilasta ja hyvä ihmiselämä, oli ammatti mikä hyvänsä.
Paitsi lisätä, koulua pitäisi muokata isosti uudeksi, jotta se vastaisi nykytodellisuutta. Monet keskeiset alat, kuten yhteiskuntatieteet puuttuvat miltei kokonaan opetussuunnitelmista. Koulusta uupuu lähes tyystin filosofia, kriittisen ajattelun ja kyseenalaistamisen oppiminen.
Sen sijaan opetetaan esimerkiksi ”omaa uskontoa”, joka määräytyy huoltajan muodollisen uskontokunnan mukaan. Pienen pieni palanen ihmiskunnan fantasiakirjallisuuden rikkaasta perinteestä indoktrinoidaan lapsiparkojen päähän ja vielä niin, että sen väitetään olevan tietokirjallisuutta.
Elämän elämisen arvoiseksi tekevät asiat kuten taiteet ja urheilu katoavat sivuosaan nykyisessä lukiossa. Samoin katoaa käden taitojen kehittäminen.
Peruskoulussa lempiaineeni oli tekninen työ, nykyään osaan juuri ja juuri kesähuvilan laiturin laittaa. Mielelläni olisin jatkanut käytännön taitojen opettelua derivoinnin ja subjunktiivin opiskelun ohessa.
Oppivelvollisuutta pitäisi pidentää myös toisesta päästä. Monissa maissa koulu aloitetaan paljon nuorempana kuin Suomessa. Käytännössä ensimmäiset vuodet ovat sitä, mitä Suomessa kutsutaan esikouluksi tai päivähoidoksi, mutta hyvää se tekee ihmisen taimille joka tapauksessa.
Vastoin sitkeitä huhuja, kaikille yhteinen varhaiskasvatus ei ole natsien salajuoni, jolla lapset riistetään vanhemmiltaan. Se on aitoa vastuun kantamista lapsista, tärkeimmästä asiasta, mitä meillä on.
- Miehille oikeus elää. (11:51)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Sopivat rajat pedoille (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Papit ja kirkonhenkilöt Haaviston takana??!! (2.2.2012)
- Kertakäyttö vai peruskorjaus? (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- Pelastakkaa kanssamme RADION BIODIVERSITEETTI (29.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Ennen oli moni asia ihan hyvin (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Koulutus tosiaan kannattaa
Olen ponnekkaasti samaa mieltä niin koulutuksen ja opiskelumahdollisuuksien lisäämisen puolesta kuin siitäkin, että erilaisille asioille pitää antaa sijansa opetuksessa, vaikka niistä ei ole suoraa "hyötyä".
Juuri taideaineet, urheilu sekä kädentaidot ovat jääneet pahasti jalkoihin.
En sen sijaan usko, että koulutuksen lisääminen sinällään poistaa työttömyyttä.
Nyt työttömiksi jäävät helpoiten pelkän peruskoulun tai kansakoulun varassa olevat, mutta, jos heitä ei olisi, jäisivät sivuun alimmin ammattikoulutetut tai vähän kysytyt humanistit jnpp.
Aina on kuitenkin joku alin ryhmä. Jos työvoimasta oikeasti olisi joskus pulaa, tehtäviä löytyisi vaikka peruskoulun keskeyttäneille.
Epäilen ettei todellista työvoimapulaa koskaan tule, vaikka teoreetikot sillä pelottelevat.
Maailmassa on nimittäin saatu kaikki välttämättömät työt tehdyksi jollain ihmeen konstilla riippumatta virallisesta työllisyystilanteesta.
Entäs vanhukset?
Koulutustaso on maassamme noussut kymmenien vuosien aikana siten, että mitä vanhemmasta ikäluokasta puhutaan, sitä vähäisempi on sen saama koulusivistys keskimäärin. Kysymys on siis osaltaan myös sukupolvikysymys. Kun me eläkeläiset elämme nykyisin paljon pidempään kuin ennen, niin sopii kysyä miten kansakoulupohjalta pärjää nykyisessä maailmassa.
Pelkkä elämänkoulu ei riitä osviitaksi nykyajan monimutkaisissa kysymyksissä. Jo kielenkäyttö on usein sellaista, ettei siitä vähän vähemmän opiskellut tajua tuon taivaallista. Olisikin tarpeen kehittää iltaperuskoulun kaltainen oppivelvollisuus myös yli 68-vuotiaille, jotta me pääsisimme nykyisten 18-vuotiaiden tasolle tiedollisesti.
Tietokirjallisuutta raamattuhyllystä!!!!!
Kävin perinteisimmän lajin kansakoulua 4v ennen peruskoulua. Uskonnonopetus oli vankkaa ja vakaumuksellista, mutten niiltä tai myöhemmiltä vuosilta muista, että raamattua sentään tietokirjana olisi tarjoiltu. Uskosi opetuksen voimaan on liikuttava. Mikä ihme saa sinut kuvittelemaan, että juuri uskonto tarttuisi pakkosyötettynä oppilaiden mieleen, kun kaikki muu tuntuu leijailevan ohi. Materiaalisessa mielessä olen samaa mieltä uskonnon opetuksen hyödyttömyydestä, mutta muistutan nöyrästi, että ihan samaan höpöhöpö sarjaan menee filosofiakin. Kriittiseen ajatteluun ja kyseenalaistamiseen kumpaakaan ei tarvita. Olen silti sitä mieltä, että joku aika näillekin hömpötyksille on koulussa uhrattava. En tiedä mitä länsimaisesta sivistyksestä tai sen tarpeellisuudesta ajattelet, mutta ripaus uskontojen ja filosofian tuntemusta siihen kuuluu. Maailman menon jäsentelyssä uskontojen tuntemus saattaa hiukkasen helpottaakin. Muuten olen sitä mieltä, että ennen elämisen arvoiset asiat tehtiin koulun jälkeen. Isä opetti alkeet. Pelkään pahoin, että niin se on nykyäänkin. Paitsi että isä ei osaa. Osta lapsellesi aluksi vaikka puukko. Yhdessä opettelu voi olla palkitsevaa!
uskonto
Olen pitkälti samaa mieltä. En kuitenkaan usko, että sen kymmenen käskyn opettaminen vie lapsia tuhoon. Itse pidän ongelmallisempana nyky-yhteiskunnassa sitä, että kaikki kristinuskon edustamat arvot on hylätty, koska "hei, mulla on yksilönvapaus tehdä mitä tahansa riippumatta siitä, tuottaako se muille haittaa". Jos oppilaita opetetaan myös kriittisyyteen niin eivätköhän he pysty myös tuota uskontoa silloin käsittelemään ilman että heistä kaikista tulee fundamentalisteja niin kuin Tontti luulee. Tontti ajattelee, että muita oppiaineita opetetaan asiallisesti mutta uskontoa salaliitossa fundamentalistien kanssa. Eikö filosofiankin puolelta voi opettaa ja ymmärtää väärin jotain Nietzscheä? Tontti tietysti toivoisi uskonnonopetuksen tilalle opetusta yksilönvapauksista sillä tavalla kuin vihreät ne usein käsittävät: älkää syyllistäkö, mun on saatava tehdä juuri niin kuin mä haluan tai muuten mä rupean itkemään ja huutamaan! Voin kertoa, että sitä opetusta ei tarvita. Lapset oppivat tuon jo ennen koulua.
Julkisen koulun uskonnon opetuksella ei mitään merkitystä
Taas saatiin hyökättyä uskontoa vastaan vaikka aihe oli täysin eri. Mielenkiintoiseksi asian tekee sen että uskontokielteisin puolue, Vihreät pelaa näissä asioissa kaksilla korteilla: kristinuskoa vastaan hyökätään ja vanhoillisempaa islaminuskoa puolletaan.
Belgiassa suoritettu kysely paljasti että 83% islaminuskoisista opiskelijoista (sekä matalan että korkean koulutuksen asteilta) uskoo kreationismiin kun luku oli 20% kristinuskoisilla. Tätä mielipidettä on mahdoton muuttaa sillä islaminuskoiset opiskelijat opiskelevat usein (Vihreiden avuliaalla myötäavustuksella) koraanikoulussa joko julkisen koulun sijasta tai rinnalla. Usein nuoret naitetaan vanhoillisista maista tuoduilla, länsimaisista vaikutteista pelastuneilta "puhtailla" muslimeilla, mikä sekin estää uskonnon oppien haastamisen.
Kyseinen kansanväestö on kuitenkin Euroopan tulevaisuus ja jo nyt osassa valtioista islaminuskoisten osuus ohittaa muut syntyvien lasten määrässä. Millainen tulevaisuus Euroopan tieteellä on jos uskoa vastaan sotivat historialliset ja/tai tieteelliset asiat ohitetaan? Jos Vihreät haluavat tämän seikan nostaa esiin niin hyvä niin, mutta älkää olko tekopyhiä.
Eikö Jarkkoa edes hävetä?
"Tilastotosiasia on, että mitä pidempi koulutus, sitä epätodennäköisempää on päätyä työttömäksi."
Jarkko onkin hyvä esimerkki - itsensä pitkälle kouluttanut ja ammattitaitoaan yhteiskunnalle antamaton juristi.
Tuollaista "opiskelua" voi hyvällä omallatunnolla nimittää itsekkääksi ja tittelinkipeäksi. Olet vienyt opiskelupaikan joltain ihmiseltä, joka aidosti saattaisi olla kiinnostunut palvelemaan koulutuksensa maksanutta yhteiskuntaa juristina.
Nykyään Tontin on päätoimi on käsittämättömien mielipiteiden levittäminen. Sitä ei kutsuta työnteoksi juuri muualla kuin diktatuureissa.
Tontti on muuten aito bolshevikki. Ihmiset pitää pakottaa hallitsevan poppoon tahtoon, sillä vikahan ei voi olla yhteiskunnassa.
Tiivistys
Tiivistän tähän vielä työttömyyden ja koulutustason yhteyttä koskevan ongelman.
Siis jos koulutustason nousu johtaa työttömyyden vähenemiseen, niin miksi työttömyys on muuttunut massamuotoiseksi vasta koulutustason huikean nousun jälkeen?
Kauan sitten, kun todella harvoilla oli kansakoulua enemmän koulutusta, työttömyyttä ei juuri tunnettu.
Hohhoijaa
" Koulusta uupuu lähes tyystin filosofia, kriittisen ajattelun ja kyseenalaistamisen oppiminen."
Niinhän se näkyy Tontin kouluksesta puuttuvan, kun lukee Jarkon mielipiteitä...
"Uskonnon opetuksella kouluissa ei ole mitään merkitystä"
Harvinaisen hyvin sanottu.
Tontti: " Vastoin sitkeitä
Tontti: " Vastoin sitkeitä huhuja, kaikille yhteinen varhaiskasvatus ei ole natsien salajuoni, jolla lapset riistetään vanhemmiltaan. Se on aitoa vastuun kantamista lapsista, tärkeimmästä asiasta, mitä meillä on."
Jos "varhaiskavatus" tarkoittaa alle kouluikäisten päiväkotipakkoa (niin kuin luulen), olen jyrkästi eri mieltä. Varhaiskasvatus ja lasten manipulointi eivät ole synonyymeja, tämä tiedoksi Tontille.
"Koulusta uupuu lähes tyystin filosofia, kriittisen ajattelun ja kyseenalaistamisen oppiminen."
Tässä taas olen Tontin kanssa samaa mieltä.
Mitä tulee uskonnon opetukseen, se on tärkeä aine muiden joukossa. Tietenkin jos maailma muuttuisi jostakin ihmeestä paikaksi, jossa entiset viholliset tassisivat wienervalssia rajavyöhykkeellä olevalla kedolla, ja kukkahattutädit jakaisivat rintamerkkejä "rauhaa, ei rautaa rajalle", uskonnonopetus voitaisiin hylätä.
Maailmankuvaa rakentava nuori tarvitsee mahdollisimman monta näkökulmaa oppiakseen hahmottamaan oman paikkansa tässä riitasointujen sävyttämässä telluksessa.
Yksi kolmesta
Olen Jarkon kanssa samaa mieltä ainakin yhdestä kolmesta kohdasta: oman uskonnon opetus ei kuuluu julkisen rahoituksen hoidettavaksi, se on uskovaisten murheita omalla ajallaan ja omalla rahallaan. Kaikille peruskoululaisille pitää opettaa uskontoja ja elämänkatsomuksia vertaillen ja yleissivistävästi, mutta ei ei vähimmässäkään määrin tunnustuksellisesti. Etiikka ja filosofia ovat paljon omaa uskontoa arvokkaampia, mutta moniarvoisessa maailmassa pitää myös uskontokuntia tuntea jonkun verran.
En missään tapauksessa kuitenkaan kannata oppivelvollisuuden venyttämistä alapäästään. Kolmannen kohdan suhteen en ole varma mielipiteestäni, mutta orastava ensituntuma on, että voisin olla oppivelvollisuuden venyttämisen kannalla 18 ikävuoteen.
OLET VÄÄRÄSSÄ (TÄSSÄKIN)
Kuuleppas Jarkki.
Millaisia olisivatkaan syvälliset Tolkien analyysisi vielä pitemmän oppivelvollisuuden jälkeen?
Asiat joista ei mitään tiedä
Paras ehkäisy työttömyydelle olisi tietysti peruskoulupakon venyttäminen eläkeikään asti. Ongelma ei kuitenkaan ole se, että ihmiset eivät tekisi työtä vaan se, että työtä ei ole tarjolla. Mieluummin soisin hoidettavan syytä eikä seurausta.
Toinen asia on peruskoulun venyttämisen mielekkyys kehityspsykologisesta näkökulmasta. Vaikka eräissä maissa on panostettu esim. lukemisen ja laskemisen mahdollisimman aikaiseen aloittamiseen niin erot ovat tutkimusten mukaan tasaantuneet hyvin nopeasti normaaliin aloittamisikäluokkaan verrattuna eli hyöty on ollut olematon.
Pakollinen peruskoulun venyttäminen loppupäästä ei ole perusteltavissa yhteiskunnassa tarvittavalla tietomäärällä. Jo nyt monella peruskouluun opintouransa päättävällä on suuria vaikeuksia selviytyä vaadituista suoritteista. Onko idea siis se, että pitäisi 3 vuotta pidempään jauhaa samaa asiaa jos se ei a)kiinnosta b)mene päähän?
Jos puukäsityö kiinnostaa niin sitä saa toki harrastaa koulun jälkeenkin mutta mitään valtion pakottamaa systeemiä en kyllä toivo.
Uskonnosta
Uskonnon opetus on nykyisin pääasiassa moraalikasvatusta ja sille on mielestäni yhä enenevässä määrin tarvetta nykyisessä kovien arvojen maailmassa. Tarinoiden ja eläytymisen kautta oppilaat pääsevät pohtimaan erilaisia vaikeita tilanteita ja oppivat muodostamaan mielipiteitä ja näkemään asioita monipuolisesti (mikä ei muuten ole niin itsestäänselvää aikuisenakaan kuten ehkä tämän sivuston kijoituksista voi huomata).
Itse en ole uskovainen mutta ala-asteikäisillä(kin) lapsilla on tarve uskoa johonkin jolla kuolemanpelko olisi voitettavissa. Usealla lapsella on lähipiirissä surua jonka käsittelyssä uskolla on kyllä sijansa, oli se sitten oikeasti katteetonta tai ei. Mielenterveydellisesti se ei kuitenkaan ole yhdentekevää. Tämän johdosta antaisin itse mielelläni jatkossakin lasten opiskella uskontoa ainakin alakoulun ajan, kunhan turhasta paatoksellisuudesta maltettaisiin pysyä erossa ja annettaisiin tilaa pohtia ja keskustella tarinoiden opetuksista. Näinhän tosin monet opettajat tekevätkin, uskonto on USKOnto eikä TIEDOnto.
Onhan meillä kaikilla aikaa kyynistyä sitten aikuisinakin, ja onpahan taas yksi märmätysaihe lisää vaikka ei tuosta liene kenellekkään pysyvää haittaa olleen...
seminaarisissit, projektiviuhut
"Vähän väliä näkee voivottelua työttömien tohtorien ja maisterien määrästä. Höpöhöpö.
Tilastotosiasia on, että mitä pidempi koulutus, sitä epätodennäköisempää on päätyä työttömäksi.
Vain peruskoulun käyneet ovat pitkäaikaistyöttömyyden kova ydin."
no niitä työttömiä valt. maistereita on virastot ja tutkimuslaitokset täynnä
- hengailevat kehittämässä portaaleja - vetävät projekteja ja
tsuh - vaan - kukaan ei muista niiden tekemisiä kuukauden kuluttua .
siinä sulle työttömyyden kovin - ja kallein ydin !
Kirjoita uusi kommentti