Luomualalla kiinnostava viikko

18.2.2009

Luomusta, reilusta kaupasta, luontaiskosmetiikasta ja ekotekstiileistä kiinnostuneiden katseet suuntautuvat tällä viikolla Etelä-Saksaan Nürnbergiin, jossa järjestetään torstaista sunnuntaihin eli 19.-22.2. maailman laajimmat luomualan messut.

Vihreä bisnes. Toimittaja Terhi Brusin seuraa blogissaan ekotaloutta, viherpesua, työtä ja kuluttamista.

Kuva: Mikael Ahlfors

Biofach-messut täyttävät tänä vuonna 20 vuotta, ja sen kunniaksi järjestetään jo tiistaina ja keskiviikkona kansainvälinen kestävän kehityksen kongressi, jonka teemana on vihreä bisnes paljon luomua laajemminkin.

Itse messujen teemamaa tänä vuonna Pohjoismaiden johtava luomumaa Tanska, jossa luomuruokaa myytiin viime vuonna 605 miljoonan euron arvosta. Organic Denmark –järjestö arvioi myynnin tuplaantuvan 1,2 miljardiin euroon neljässä vuodessa.

Suomi ja Ruotsi esiintyvät messuilla ensimmäistä kertaa yhteisellä messuosastolla. Paikalla on luvannut vierailla myös maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila. On aikakin, sillä Suomen maatalousministeriön johtoa ei ole vaivautunut luomumessuille sitten vuoden 1997.

Luomualaa seuraava lontoolainen Organic Monitor ennustaa, että alan kasvu hidastuu hieman, mutta pysyy yhä selkeänä. Pohjois-Euroopassa se odottaa edelleen kaksinumeroisia kasvulukuja. Koko maailmassa luomua myytiin viime vuonna noin 36 miljardin euron arvosta.

Kasvua jatkaa myös reilu kauppa, jonka uusin valtti ovat tuoretuotteet. Suosiotaan kasvattavat Organic Monitorin mukaan myös soija ja muut vaihtoehdot maidolle, erityisesti kauravalmisteet.

Sen jälkeen kun YK:n UNCTAD ja UNEP viime syksynä julkaisivat tutkimuksen, jonka mukaan luomulla voitaisiin ruokkia  koko maailman väestö, samansuuntaisia tutkimuksia on tullut lisää.

Luomumenetelmillä voidaan niiden mukaan saada parempia satoja varsinkin eteläisen pallonpuoliskon kuivuudesta kärsivissä maissa. Yhteenveto näistä tutkimuksista löytyy nettilehti Organic Market Infosta.

Ruuan rinnalla messujen vahva teema on nyt vihreä muoti, jonka valmistajien joukko kasvaa nopeasti. Tekstiileille saatiin viime syksynä kansainvälinen ekostandardi Global Standard eli GOTS.

Puuvillan maailmantuotannosta viime vuonna tuotetut 145 000 ekotonnia ovat vasta 0,55 prosenttia, mutta kasvu on todella nopeaa. Esimerkiksi H&M aloitti vuonna 2004 viidellä tonnilla luomupuuvillaa, ja käyttää tänä vuonna jo 4500 tonnia, kertoo amerikkalainen vihreän bisneksen nettisaitti Greenbiz.

Luomukosmetiikalla on Biofachin yhteydessä oma Vivaness-tapahtumansa. BDIH:n, Ecocertin ja muiden sertifikaattien kirjoa yhdentämään otetaan tänä vuonna käyttöön uusi eurooppalainen NaTrue-sertifikaatti, jolla voidaan merkitä kolmen eri tason luonnollista kosmetiikkaa.

Luomukosmetiikan myynti ylitti 2008 Euroopassa 1,5 miljardin euron rajan. 60% myynnistä tehtiin Saksassa, jossa luonnollisia kosmetiikkatuotteita on saatavilla lähes joka kaupasta.

Kirjoittaja on ympäristöasioihin erikoistunut vapaa toimittaja, joka asuu Berliinissä. Lisää Brusinin blogitekstejä löydät täältä.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.