Mamuille jurotuskoulutusta
Nimimerkki "Ovenavauksesta kovin kiitollinen" kysyy: Miksi maahanmuuttajabussikuskit vaikuttavat mukavammilta kuin suomalaiset? Odottavatko mamukuskit keskimääräistä pitkämielisemmin matkustajia kyytiin, vai onko tämä suvaitsevaisuusharhaa?
Kova kotoutuminen. Elämänmyönteisimmänkin maahanmuuttajan hymy hyytyy, kun hän tajuaa, että kaupasta saa vain Arlan maitoa.
Kuva: Juha PeuralaEno vastaa: Havaintosi johtuu siitä, että maahanmuuttajien kotoutuminen on vielä kesken. He eivät ole omaksuneet suomalaista palvelukulttuuria, jossa asiakas on arvoasteikossa jotain eläimiinsekaantujan ja jääkaapin takaosasta löytyneen toissakesäisen sillipurkin väliltä.
Kotouttamiseen on suunnattava lisää voimavaroja.
Kulttuurierot selittävät siis osan. Luultavasti kyse voi olla myös persoonallisuuseroista. Kotimaastaan lähtevät ihmiset ovat kenties hieman keskivertoa uteliaampia ja sosiaalisempia.
Suomalaistyyliset jurottajat jurottavat edelleenkin vuotavissa hökkeleissä Afrikan, Aasian tai Etelä-Amerikan syrjäseudulla, vaikka juuri he sopisivat suomalaisiin palveluammatteihin parhaiten.
Mutta älä siis tosiaan sorru suvaitsevaisuusharhaan! Se on käytännössä muukalaisvihamielisyyden vastine. Siinäkin vieraalta viedään ihmisarvo: kun ihminen oletetaan lähtökohtaisesti hyväksi, koska hän on maahanmuuttaja, hän ei ole enää yksilö.
Yksilöllä on oikeus välillä kohdella asiakasta samalla innostuksella kuin jotain, mitä löytää tarttuneena kengänpohjaansa. Jos tällainen tunnelma palvelutyössä jatkuu pitkään, yksilön olisi ehkä syytä miettiä ammatinvaihtoa esimerkiksi majakanvartiointisektorille.
- Velaksi eläminen vihreää? (14:36)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Joo ottakaa vaan esimerkkiä (14.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Heikka veti överiksi! (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Bussikavaljeeri Hartikainen
Bussikavaljeeri Hartikainen ei ainakaan ole jurottaja: http://yle.fi/elavaarkisto/?s=s&g=1&ag=86&t=&a=5667
Maahanmuuttajabussikuskeille pitäisi näyttää perehdytysvaiheessa tuo Bussikavaljeeri-dokkari ja sanoa, että tällaisia suomalaiset bussikuskit sitten ovat, ottakaahan mallia.
Maahanmuuttajakuskit
Olen sitä mieltä, että maahanmuuttajakuskit ovat asiakaspalveluhenkisempiä kuin suomalaiset, MUTTA:
"Odottavatko mamukuskit keskimääräistä pitkämielisemmin matkustajia kyytiin, vai onko tämä suvaitsevaisuusharhaa?" on mielestäni hieman erikoinen kommentti, koska se, että yhden mattimyöhäisen takia odotutetaan kolmeakymmentä ajoissa pysäkillä ollutta, on väärin eikä todellakaan mitään asiakaspalvelua.
Omien havaintojeni perusteella maahanmuuttajakuskit (onneksi) suhtautuvat yhtä viileästi bussiin juoksijoihin kuin suomalaisetkin.
Kirjoita uusi kommentti