Syövätkö miehet vihreissä ilmastomuonaa?
Ilmastodieettini oli viime viikolla vaarassa, kun en päässyt itse valikoimaan syömisiäni. Olin nimittäin kertausharjoituksissa Haminassa.
Vähemmän sikailua. Blogissa testataan ilmastoystävällistä ruokavaliota.
Viikko alkoi lupaavasti, sillä maanantaina oli lounaaksi perunaa ja nakkikastiketta. Kotimaiset juurekset ovat varsin vähähiilisiä eikä nakissakaan ole lihaa kuin nimeksi.
Yhtä kepeissä merkeissä viikko ei jatkunut, sillä luvassa oli muun muassa nautaa ja riisiä. Lisäksi maitotuotteita oli tarjolla runsaasti. Eikä ainutkaan ateria olisi käynyt kasvisruokavalioiselle.
Käsittääkseni armeija kyllä tarjoaa myös kasvisruokaa, mutta itse en sitä suoraan sanottuna uskaltanut lähteä kokeilemaan. Halusin nimittäin pitää ruokailut odottamisen arvoisina kohokohtina, enkä usko, että se olisi armeijan kasvisruuan voimin onnistunut.
Ilmastoystävällisintä ruokaa armeijassa olivat aamupalat, jotka koostuivat pääasiassa puurosta. Muutenkin ruuan valmistaminen suurissa, suorastaan valtavissa erissä on varsin ekotehokasta.
Vaikka Haminassa tarjoillaan nykyisin Fazer Amican ruokia, en huomannut armeijan muonissa suurta eroa siihen, mitä ne olivat omana palvelusaikanani.
Muutos on kuitenkin ehkä tulossa, sillä puolustusvoimissa pohditaan ruokahuollon uudistamista. Suuri osa sotilaista syö edelleen pääesikunnan alaisena toimivien keittäjien tekemää ruokaa. Muonituksen ulkoistaminen esimerkiksi Haminassa kokeiltavalle Fazer Amicalle on yksi tulevaisuuden vaihtoehdoista.
Samainen Fazer Amica otti muuten viime viikolla osaa Sitran ja Demoksen järjestämään Peloton-työpajaan, jossa pohdittiin vähähiilistä lounasruokailua.
Armeijakin on ottamassa ympäristöasiat entistä vakavammin. Uusin Ruotuväki nimittäin kertoo, että Niinisalon tykistöprikaati on ensimmäisenä varuskuntana saanut ympäristösertifikaatin.
Ehkä jo seuraavassa kertausharjoituksessa syödään torstaisin lihatonta hernekeittoa. Tällä kertaa lihaa vielä oli – ja runsaasti!
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Mustavalkoisen maailmankuvan
Mustavalkoisen maailmankuvan välttämiseksi kannattaa muistaa, ettei kasvissyönti ole aina automaattisesti ekologisempaa kuin lihansyönti.
Lihaa voi myös syödä suhteellisen ekologisesti ja kasviksia voi vastaavasti syödä äärimmäisen epäekologisesti.
Itse olen viittä vaille kasvissyöjä, mutta en kykene ymmärtämään tätä jatkuvaa kaiken lihansyönnin itseisarvoista demonisointia. Lihansyöntiä on monenlaista. Itse syön silloin tällöin lähialueilla tuotettua lihaa, mikä lienee ainakin yhtä ekologista kuin vaikkapa eksoottisten hedelmien ympärivuotinen roudaaminen Suomeen.
Moraalisesti ja omantunnon kannalta lihaa saa mielestäni syödä, jos on myös valmis itse tarpeen tullen suorittamaan sen teurastuksen. Muuten tilanne on äärettömän tekopyhä ja luonnon kiertokulusta on irrottauduttu liiaksi.
Heitetään loppuun vielä täysin irrelevantti retorinen kysymys: Olisikohan sotatilassa rintamalla tarjolla kasvisruokaa?
Kasviksia rintamalle
Ainakin suomalaisten viimeksi käymissä sodissa kasvisperäiset ainekset pitivät kohtalaisen mukavasti taistelukykyä yllä.
Esimerkiksi hernekeitossa kasvisten osuus on suuri, vaikka sekaan sujautetaan lihanklönttejäkin. Puurot ovat poikkeuksetta kasvisravintoa ja se vanikkakin viljasta.
Tietysti hätätilanteessa, kuten sodassa, periaatteista on pakko joustaa, varsinkin kun käytössä on vaikkapa taisteluissa kaatuneita hevosia. Kannibalismiin eri sodissa on kuitenkin harvoin sorruttu, vaikka raaka-ainetta on usein runsaasti.
Riistan edustajat varmaan pakenevat pauketta ja kotirintamallakin lihakarjan tuotoksesta kilpailevat myös naiset ja lapset.
Eli sodista kannattaa pidättäytyä, jos haluaa turvata kunnon ravitsemuksen, söipä yleensä lihaa tai ei.
Liha on kasvista parempaa
Hyviä pointteja, Kazakstan. Olen itse viimeiseen asti lihansyöjä, vaikka yritänkin pitää päästöt kurissa.
Ja joskus liharuoka onkin aidosti parempi vaihtoehto. Esimerkiksi jos tarjolla on porokäristystä perunamuusilla tai juustoista kasvisgratiinia, on valinta varsin helppo.
Muutenkin kasvisruuissa on usein sen verran maitotuotteita, että päästöt nousevat liharuuan tasolle.
Puolia todella on
Argumentit liharuoan puolesta joissain oloissa ovat tuttuja jokaiselle kasvisruokaharrastajalle, ja niissähän on jossain määrin jopa perää - joskin aika vähän.
Esimerkiksi Suomen nykyisellä porotuotannolla tuota käristyksen ainetta riittäisi jokaiselle suomalaiselle muutamia satoja grammoja vuodessa, riistalihaa kestävästi käytettävissä olisi kai reilu kilo päätä kohti.
Voin omalta osaltani luopua noistakin palasista niitten hyväksi, jotka lihansa haluavat.
Ei kasvisruoassa tarvitse olla mitään eläinperäistä. Tuollaiset maito- ja juustomössöt voi sivuuttaa, vaikka niitä liian usein kasvusruokana tarjoillaan.
Palaan vielä rintamalle. Siellä kasvisperäistä ruokaa puolustaa myös hyvä säilyvyys.
Kuinka näppärää onkaan soijaruohe jauhelihaan verrattuna!!! (No voihan jauhelihaa tietysti kuivata sitäkin, mutta maitoa älkää maanpuolustajille tuputtako.)
Suosittelen anorektista
Suosittelen anorektista ruokavaliota, päästöt pysyy alhaalla.
Mikäli anorektinen kituutus ei kiinnosta, kannattaa lopettaa liikunta ja varsinkin vaeltaminen ja pyöräily, koska se lisää ruokahalua ja siten päästöjä.
Tämä oli vitsi. Täällä yltäkylläisyydessä meillä vain on vara valita, mitä ruokavaliota ja elämäntapaa kulloinkin noudatamme ja minkä priorisoimme.
Anorektisen suosittelijalle
Hei! Vitsisi on oikeaan osuvasta aiheesta: perusasia. Olemme, mitä syömme ja syömme, mitä olemme. ( Siis koukussa siihen entiseen)
Ihminen pyrkii syömään ja syö etupäässä kaloreita. Pyrkivät ne eliöt luonnossakin lähinnä kalorinsa saamaan.Siellä kaikki eliöt saavat kuitenkin automaattisesti tarvittavat suojaravinteet. Ne pysyvät terveinä, eivätkä tuhoa luontoa. Ihmisen aiheuttaman kaaoksen syy on mielestäni nimenomaan suojaravinteiden puute. Vihreissä lehdissä on paljon suojaravinteita ja vain vähän kaloreita. Ei kun niitä popsimaan ja pikkuhiljaa sinnikkäästi itseään vihreälle linjalle totuttelemaan. Kannattaa kokeilla, lompsa pysyy paksuna ja elämä hymyilee. Kaali ja selleri sekä purjo talvella, kesällä rikkaruohot; se taloudellisuus. (Jauha vaikka banaanin tai jonkin muun makoisan kanssa kanssa tehosekoittimella.
Näin pötkit uskomattoman pitkälle.
Kirjoita uusi kommentti