Mitään en oo ottanu

26.3.2010

Tunnelma on kuin pullonpalautusautomaatilla krapula-aamuna. Kaikki katselevat sivuilleen ja kiemurtelevat kiusaantuneesti.

Tunnelma on sama, mutta tilanne toinen. Olen viime viikkoina jututtanut lobbaajia ja lobattavia.

Lobbauskulttuuri ja etenkin siihen suhtautuminen ovat taas yksi kummallinen maan tapa.

Sanakirjan mukaan lobbaus tarkoittaa ”vaikuttamista päättäjiin jonkin asian puolesta tai sitä vastaan tuomalla toistuvasti mutta hienovaraisesti mieleistään kantaa esille joukossa, joka tuntuu asialle vastaanottavaiselta”.

Moni kansanedustaja pitää lobbausta hyvänä tiedonlähteenä. Varapuhemies Seppo Kääriäinen sanoo sen olevan osa kansanvaltaa. Silti suut napsahtavat tiukasti kiinni, kun kysyy lounasseuran tai sähköpostin lähettäjän nimeä. Hys hys, sanoo lobbaajakin.

Mikä siinä on niin hankalaa? Onko salamyhkäisyys ainoa tapa toimia? Tietoa joka tapauksessa annetaan ja kerätään. Silti leikitään, että eletään umpiossa, jossa ajatukset ihan itsekseen leijailevat päähän kuin lumihiutaleet taivaalta Rukan laduilla.

Tällainen ajattelu on pelottavampaa kuin se, että myöntäisi suoraan muille tai edes itselleen, kuka tai mikä omaan ajatteluun vaikuttaa.

Salailu herättää aina epäilyksiä ja kysymyksiä. Vaalirahoitusjupakastakin selvittiin hengissä, ja avoimuuden lisääntymistä on kiitelty.

Ja onhan tämä lobbaaminen ihan eri asia. Eikö niin?

Kirjoittajan juttu Lobbauskausi alkoi jo! löytyy Vihreän Langan numerosta 12/2010.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.