Omasta pihasta etanapannuun

Kotimaisten kotiloiden ja etanoiden syönti on taitolaji.

Nimimerkki ”Opiskelijaäiti” kysyy: Hei, Eno! Tiedäthän nuo etanat, joita esiintyy runsaasti ainakin eteläsuomalaisilla pyöräteillä. Koteloilla ja ilman, suurimmat jötkäleet ilman koteloa. Haluaisin tietää: 1) Kelpaavatko otukset ihmisravinnoksi? 2) Jos kelpaavat, miten ne kannattaa valmistaa niin, että maistuvat lapsillekin. Resepti olis kiva ylläri!

Eno vastaa: Eläinopin termistön mukaan kuorelliset otukset ovat kotiloita ja kuorettomat etanoita. Kun syömme etanoita, syömme itse asiassa kotiloita.

Kotimaisista lajeista lehtokotilo on tiettävästi syötävä, sitä on tarjottu jopa ravintoloissakin. Suhteellisen suurikokoisen lehtokotilon tunnistaa tummanruskeasta kuoresta ja kuoressa läheltä katsoessa erottuvasta tummasta juovasta.

Sitä ei tiedetä, onko suomalaisten kotiloiden ja etanoiden joukossa ihmiselle myrkyllisiä lajeja.

Kaikki mikä on syötävää, ei kuitenkaan ole hyvän makuista, mikä tuo elävästi mieleeni Helvi-tätini ruuanlaiton.

Jos haluat tehdä kokeita, siitä vaan omalla vastuulla. Esimerkiksi espanajansiruetanan, suurikokoisen ja tuhoisan vieraslajin, osoittautuminen gourmet-herkuksi saattaisi pelastaa Suomen puutarhat.

Luonnosta poimitun etanan suolisto pitää aina puhdistaa. Etana on saattanut syödä myrkyllistä kasvia tai sientä, ja suolistossa voi olla haitallisia bakteereja.

Puhdistus tapahtuu syöttämällä etanoille parin viikon ajan vehnäjauhoja tai salaattia. Tämän jälkeen niitä pidetään paastolla pari päivää, jotta suoli tyhjenee.

Kotilot tapetaan tipauttamalla ne kiehuvaan veteen viideksi minuutiksi. Liha kaivetaan kuoresta ulos ja etanoita keitetään ainakin tunti vedessä ja valkoviinissä. Tämän jälkeen ne laitetaan etanapannuun tai kotiloon valkosipulivoin kanssa ja paistetaan 250-asteisessa uunissa 5–10 minuuttia.

Ai että lapset syömään etanoita? Ehkä onnistuu, jos et kerro mitä tarjoat. Puhu vaikka pihalihasta tai slow foodista.