Onko väestöräjähdys peruttu?

12.11.2009

”Hoh-hoijaa.”

Haukotus oli syvä, kun luin Suomen sensaatiohakuisimman kalastajan Pentti Linkolan ratkaisuehdotuksia maailman liikakansoitukseen. Terroristien ihailussa ja ajatuksissa vesijohtoveden myrkyttämisestä hätkähdytti vain, että lehdet pitivät niitä jälleen uutisoimisen arvoisina.

Samalla kiukutti. Se, että ihminen, joka toistuvasti esittää vakavaan asiaan ratkaisuja, jotka ovat absurdia huruilua jopa hänelle itselleen, kahden lapsen isälle, on nostettu Suomessa jonkinlaisen intellektuellin asemaan.

Hei kaikki, joiden mielestä ratkaisu mätään yhteiskuntaan on räjäyttää koko paska, visioitanne kaivataan!

Erityisen turhauttaviksi Linkolan jorinat tekee se, että aihe josta hän puhuu on tärkeä. Väestönkasvun merkitys on ollut pitkään sivussa kehityspoliittisessa keskustelussa. Taustalla on ollut halu irrottautua holhoavina pidetyistä asenteista, joita keskusteluun aikanaan liittyi.

Nyt väestöstä puhutaan taas. YK:n ennusteen mukaan maailman väestö kasvaa yhdeksään miljardiin vuoteen 2050 mennessä, ja kasvu tapahtuu pääasiassa köyhimmissä maissa. Se tarkoittaa taistelua luonnonvaroista, erityisesti vedestä, työttömien nuorten massoja ja kehityksen unelman siirtymistä jatkuvasti kauemmas.

Internetkeskusteluissa väestökysymysten hyssyttelystä syytetään usein kukkahattuisia tätejä. Katse kannattaisi pikemminkin kääntää hiippalakkisiin setiin.

Katolinen kirkko ja Yhdysvaltain uskonnollinen oikeisto ovat tehneet kaikkensa jarruttaakseen syntyvyyden säännöstelyyn pyrkiviä kehitysohjelmia. Bushin hallinto päätti, että Yhdysvaltain kehitysapurahoilla ei saa tukea kondomivalistusta eikä abortteja tarjoavia klinikoita. Nyt päätös on kumottu.

Tehokkain tapa väestönkasvun vähentämiseen on naisten koulutuksen lisääminen. YK:n tavoitteena on saada lisääntymisterveyteen liittyvät palvelut kaikkien maailman naisten ulottuville. Silti alueen osuutta kehitysapurahoista on 90-luvun jälkeen leikattu paljon. Väestökysymyksen nousu uudelleen keskusteluun toivottavasti muuttaa suunnan.

The Economist -lehti varoittaa lokakuun lopun numerossaan odottamasta syntyvyyden säännöstelystä ratkaisua ilmaston lämpenemiseen. Lehden mukaan syntyvyys vähenee jo nyt maailmassa ennätysvauhtia, ja Aasian ja Latinalaisen Amerikan maissa lasku on tapahtunut huomattavasti nopeammin kuin Euroopassa aikanaan.

Kehitysmaiden naiset synnyttävät keskimäärin kolme lasta, heidän äitinsä kuusi. Noin puolet maailmasta on saavuttanut kestävänä pidetyn, keskimäärin 2.1 lapsen tai pienemmän syntyvyyden.

Lehden mukaan perhesuunnittelun parantaminen köyhimmissä maissa voisi parhaimmillaan laskea vuoden 2050 väkiluvun 8.5 miljoonaan ihmiseen.

Viesti on selvä: väestönkasvun hillitseminen on tärkeää köyhien maiden elinmahdollisuuksien parantamisen kannalta, mutta se yksin ei pelasta maailmaa ilmastonmuutokselta. Ympäristöystävällistä teknologiaa on lisättävä, ja rikkaiden maiden ihmisten kulutustottumusten on muututtava radikaalisti.

pelastuminen

saara | 12.11.2009 16:28

Maailmaa ei pelasta ilmastonmuutokselta myöskään ihmiset, jotka puhuvat siitä huolestuneeseen sävyyn ja samaan aikaan ajavat autolla Afrikasta Suomeen ja lentävät Suomesta yhdysvaltoihin. Linkolan hiilijalanjälki on ehkä tuhannesosa kolumnistin vastaavasta. Kolumnistilla on kova hinku heittää Linkola intellektuellin korokkeelta ja hypätä sille itse, mutta pitkään näitä kirjoituksia seuranneena pidän tehtävää toivottomana. Syylliset ovat aina kolumnistin kirjoituksissa jossain muualla, milloin Yhdysvalloissa ja milloin ääri-islamisteissa ja milloin vaan ylipäätään miehissä. Aina ne ovat siellä,missä niiden kuuluu oikeaoppisesti humaanin länsimaisen kulttuuriväen kaava-ajattelun mukaan olla. Joskus peiliin katsomista ja omien ajatusten kriittistä tarkastelua niin siitä se itsenäinen ajattelu lähtee, vinkiksi vaan! Ja vakavastiotettavuus lähtee siitä,että toimii omien ajatusten ja puheiden mukaan sen sijaan että puhuisi kauniista ilmastosta ym. ja sitten yksilönvapauteen vedoten tekee kaiken toisin.

Väestöräjähdystä ei vielä ole peruttu

Nimetön | 12.11.2009 16:33

Väesröräjähdystä ei vielä ole peruttu, sensijaan kaikki rauhanomaiset sivistyneet ratkaisut sen poistamiseksi ovat.

Väestöräjähdys on halvan öljyn kausaali. Ilman halpaa öljyä ja sen mahdollistamaa "vihreää vallankumousta" eli öljyintensiivistä ja -johdannaista (koneet, maataloluskemikaalit, lannoitteet) tehomaataloutta väestönkasvu ei olisi yltänyt nykyisiin mittasuhteisiin. Pieni kertaus; 60 vuodessa globaali väestö on kasvanut 2,5 miljardista 6,8 miljardiin ja sen nettolisäys on 6,7 miljoonaa KUUKAUDESSA.

Halvan öljyn maailmankausi on taitepisteessä; olemme mitä ilmeisimmin juuri nyt öljyn tuotantohuipussa, öljyhuipussa eli Peak Oil tilanteessa. Tästä eteenpäin on halvan öljyn tuotanto laskevaa. Öljyn mennyttä ja tulevaa tuotantoa kuvaa ns. Hubbertin kellokäyrä, jonka huipulla nyt olemme. Toteutuneen käyrän osalta se on yhtenevä maailman väestönkasvua kuvaavan käyrän kanssa. Väitän, että se on oleva yhtenevä myös laskevien käyrien kanssa, ja sen mukaan 2050 väestön koko olisi jo laskenut 2,5 miljardin tasolle, koska "öljypohjaista" ruokatuotantoa ei riitä suuremmalle joukolle (sama väkiluku kuin 1950).

On oleva ihmiskunnalle varsin ikävä prosessi kun 40 vuoden aikana tulee tapahtumaan runsaan neljän miljardin suuruinen väestön ennenaikainen kuolema. Se on oleva varsin ruma juttu, siinä taistellaan vähenevistä elinmahdollisuuksista, ruoasta, puhtaasta vedestä ja - myös hupenevasta öljystä. Tätä taistelua tullaan käymään yksilötasoilla ja kaiken suuruisilla yhteisötasoilla, klaanista valtiohin. Aseina ovat kaikki mahdolliset, käsikassarasta ydinaseisiin.

Vuonna 2050 voidaan julistaa, että väestöräjähdys on peruttu ja silloin huomio ehkä muutenkin kiinnittyy vielä ikävimpiin kausaaleihin, ihmisen alullepanemaan ilmastonmuutoksen prosesseihin.

Tämä on ikävä vuosisata ja en olisi niin itsekäs, että tekisin lasta tätä performanssia itse kokemaan tai seuraamaan.

Luetun ymmärtäminen on välillä kovin vaikeaa

Jussi Telaranta | 12.11.2009 17:14

Kaiken provosoinnin jälkeen Linkolan sanomisisista löytyi se järjen hivenkin.

'Realistinen tapa väkiluvun vähentämiseksi on Linkolan mielestä yhden lapsen politiikka, joka pitäisi saada lainsäädännöllä pakolliseksi kaikkialla maailmassa. Linkola kauhistelee Äiti Teresan ja paavin matkaa Etelä-Amerikkaan, jossa parivaljakko kävi "kiihottamassa abortin vastukseen ja väestönkasvuun".'

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pentti+Linkola+Lasten+hankkiminen+on+suurin+ympäristörikos/1135250633053

Hirvonen:

Kazakstan | 12.11.2009 18:22

Hirvonen: "Internetkeskusteluissa väestökysymysten hyssyttelystä syytetään usein kukkahattuisia tätejä. Katse kannattaisi pikemminkin kääntää hiippalakkisiin setiin."

Melko hiljaista on Suomen "ympäristöpuolueen", eli Vihreiden taholta ollut. Tämä on ensimmäinen väestöräjähdykseen liittyvä kannanotto, johon olen aikoihin törmännyt, eikä sekään lähtenyt liikkeelle teiltä itseltänne. Sinä pidät Linkolaa huru-ukkona, minä pidän häntä jotakuinkin ainoana suomalaisena intellektuellina, joka on jo pitkään puhunut väestöräjähdyksestä. Kun muut, jopa Vihreät, yrittävät vaieta aiheesta, on erittäin hienoa, että joku jaksaa yrittää pitää siitä ääntä. Ehkä se on taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta minä ainakin arvostan Linkolan sinnikkyyttä.

Vihreät ovat itse pitkälti vastuussa väestöräjähdyskysymyksen sivuuttamisesta. Teillä olisi Suomen ympäristöliikkeen selkeimpänä äänitorvena ollut tässä jo pari vuosikymmentä aikaa ottaa teema mukaan ympäristökeskusteluun. Mutta ei. Ponnistelut keskitetäänkin ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Haloo. Ilmastonmuutos on _seurausta_ väestönkasvusta. Onko mielestänne viisaampaa neutraloida väestönkasvusta aiheutuvia ongelmia (ilmastonmuutos), kuin pyrkiä vaikuttamaan itse perimmäiseen ongelmaan? Nähtävästi on.

Hatunnosto kuitenkin tästä kannanotosta. Toivon, että Elina Hirvonen pyrkii osaltaan varmistamaan, että väestöräjähdys on esillä jatkossakin Vihreän liiton kannanotoissa sekä myös käytännön toiminnassa. Esim. uusi Vihreiden haastajaksi ilmoittautunut Vihreä puolue nojaa ohjelmansa ilmeisesti hyvinkin pitkälti juuri väestöräjähdykseen, ja monia hieman syvällisempään ympäristöajatteluun vihkiytyneitä kiinnostaakin kovasti tämä uusi vaihtoehto.

Hirvonen: "Tehokkain tapa väestönkasvun vähentämiseen on naisten koulutuksen lisääminen. YK:n tavoitteena on saada lisääntymisterveyteen liittyvät palvelut kaikkien maailman naisten ulottuville. Silti alueen osuutta kehitysapurahoista on 90-luvun jälkeen leikattu paljon."

Kehitysavun leikkaamisella ei ole asiaan suurtakaan vaikutusta, sillä niin suuri osa kehitysavusta (tai siitä osasta kehitysapua, joka ylipäätään päätyy kohteeseensa) käytetään sellaisten toimintojen edesauttamiseen, joilla ei ole mitään tekemistä kehitysmaiden pahimman ympäristöongelman eli liiallisen väestönkasvun torjunnan kanssa. Tämä on myös syy, miksi minä en kannata Suomen harjoittamaa nykymuotoista kehitysapua. Mieluummin käytetään vähän rahaa tarkkaan valittuihin kohteisiin kuin kaadetaan valtavasti rahaa mystisiin reikiin, jotka eivät tuota mitään. (Yksikään maa, johon virallista kehitysapua on kaadettu, ei ole päässyt eroon kehitysmaan statuksestaan. Yksikään.)

Itse hyväksyn vain nimenomaan naisten koulutukseen, perhesuunnitteluun ja pieniin ympäristöprojekteihin suunnatun kehitysavun. Siitä on suoraa ja konkreettista hyötyä alueen asukkaille. Moni muu "apu" sen sijaan passivoi paikallista väkeä. Kehitysavun kritisointi on tietystikin valtavirtavihreissä piireissä täysi tabu, mutta suosittelen kaikkia lukemaan edes tämän artikkelin, jossa kehitysavun aiheuttamia ongelmia käsitellään kiihkottomasti ja vahvalla auktoriteetilla: http://www.spiegel.de/international/spiegel/0,1518,363663,00.html

Katolisen kirkon osuus

Itsekin katolinen | 12.11.2009 19:12

Mitenkähän hyvin on yhdistettävissä kolumnistin kritiikki katolista kirkkoa kohtaan ja tekstissä mainittu The Economist -lehden tieto syntyvyyden nopeasta laskusta Latinalaisessa Amerikassa. Jos katolinen kirkko olisi syypää hallitsemattomaan väestönkasvuun, niin arvattavasti syntyvyys Espanjassa ja Italiassakin olisi nykyistä (Suomeakin pienenpää) tasoa suurempi.

Aihetta moneen huoleen

Tapsa S. | 12.11.2009 19:31

Vastustan kaikenlaista väkivaltaa ehdottomasti ja päättäväisesti. Siksi myös väestönkasvun hillitseminen on tehtävä ilman väkivaltaa.
Linkolan mollaaminen ei nyt kuitenkaan vie asiaa yhtään eteenpäin. Luin alkuperäisen jutun ja se sopi erinomaisesti tuon julkaisun kokonaisuuteen.
Ilmeistin mainittu julkaisu oli ihan pyytänyt Linkolalta haastattelua. Ei hän varmaan väkisin lehden palstoille tunkeutunut?!
Maailmanlaajuista yhden lapsen politiikkaa kannattaisi ajaa. Tuudittautuminen siihen, että asia ratkeaa jonkun mutkan kautta on itsepetosta. Naisten ja miesten ja lasten kouluttamista ja kasvattamista tietysti on syytä tukea, mutta sen ratkaiseva vaikutus on paitsi hidas myös epävarma, jopa epätodennäköinen.

Ratkaisu väestöräjähdysongelmaan

saint | 12.11.2009 20:35

Alan Weismanin kirjassa "Maailma ilman meitä" esitetään keino, jolla maapallon väestönräjähdys voitaisiin oikeasti saada hallintaan jokseenkin humaanein keinoin:

Älykäs ratkaisu vaatii, että panemme rohkeasti ja viisaasti kaiken tietämyksemme peliin. Se olisi joiltakin osin kipeä ja ahdistavakin asia, muttei silti kuolemaksi. Se rajoittaisi maapallon jokaisen synnytysikäisen naisen lapsiluvuksi vain yhden.

On vaikea ennustaa tarkasti, millaisiin lukemiin tämä julman tuntuinen vaatimus johtaisi tasapuolisesti toteutettuna. Esimerkiksi alentunut syntyvyys johtaisi myös lapsikuolleisuuden vähenemiseen, koska uusimman sukupolven jokaista kallista jäsentä varjeltaisiin kohdistamalla häneen enemmän resursseja.

Tohtori Sergei Serbov on Itävallan tiedeakatemiaan kuuluvan Wienin väestötieteen laitoksen tutkimusjohtaja ja maailman väestöohjelman analyytikko. Hän on laskenut, mitä maailma väestöluvulle tapahtuisi, jos kaikki hedelmöitymiskykyiset naiset saisivat tästä eteenpäin synnyttää vain yhden lapsen (v. 2006 keskiarvo oli naista kohden 2,6 lasta; keskiennusteen mukaan se laskisi vuoteen 2050 mennessä noin kahteen).

Jos käytäntöä alettaisiin noudattaa jo huomenna, nykyinen 6,5 miljardin väkiluku alenisi kuluvan vuosisadan puoliväliin mennessä yhdellä miljardilla. (Jos taas jatkamme tämänhetkisen ennusteen mukaan, väkiluku kasvaa siihen mennessä 9 miljardiin.)
...
Vuoteen 2075 olisimme vähentyneet lähes puoleen nykyisestä eli 3,43 miljardiin, ja meidän vaikutuksemme ympäristöön olisi vähentynyt sitäkin enemmän, koska suuri osa tekojemme seurauksista moninkertaistuu ekosysteemissä käynnistämissämme ketjureaktioissa.

Vuonna 2100, vajaan sadan vuoden päästä, meitä olisi 1,6 miljardia: olisimme palanneet 1800-luvun lukemiin, aikaan ennenkuin suuret harppaukset energian, lääkkeiden ja ruuan tuotannossa kaksinkertaistivat väkiluvun, ja vielä kertaalleen sen jälkeen. Omana aikanaan nuo keksinnöt tuntuivat ihmeiltä. Nyt ne ovat liiallisesti nautittuina meidän tuhomme, niinkuin mikä tahansa hyvältä maistuva lääke.

Vihreiden sokea piste

Pekka Raukko | 12.11.2009 20:52

On varsin mielenkiintoista, kuinka valtaosa vihreistä on valikoivasti sokea Linkolan sanomisille.

Kukaan vihreistä ei ole käsittääkseni noteerannut mitenkään Linkolan haastattelusta kohtaa:
"Realistisena tapana vähentää väkeä
hän pitää yhden lapsen politiikkaa, joka
pitäisi saada lainsäädännöllä pakolliseksi
kaikkialla maailmassa."

Meiltä vihreiltä ei ole todellakaan tullut mitään rakentavaa esitystä tämän ympäristö- ja yleispolitiikan merkittävimmän kysymyksen ratkaisemiseksi vuosikausiin. Huolta on kannettu lähinnä pirttiviljelypalkkion (tunnetaan myös lapsilisänä) tasokorotuksista, ja muutama pelokas parahdus on aiheutunut siitä, jos meidän väestökehityksessä on satunnaisesti ollut pieniä viitteitä paremmasta.

Kun tiedetään, että yksi suomalainen lapsi aiheuttaa yhtä suuren ympäristökuormituksen kuin 50 etiopialaista lasta, niin ei kai voida sanoa, että väestöongelma ei koskettaisi meitä mitenkään.

Löytyisiköhän vihreiltä puolueena oikeasti mitään sanottavaa aiheesta, jos ei lasketa Linkolan mollaamista varsinaiseksi sanottavaksi.

ps. Ekovihreät, joka siis on sisäinen piikki vihreässä lihassa, on järjestämässä aiheesta seminaaria lähitulevaisuudessa...

Haluammeko poistaa

Glowing | 12.11.2009 22:44

Haluammeko poistaa köyhyyden?
Kasvaako ihmisten keskimääräinen elinikä köyhyyden poiston jälkeen (hyvä terveydenhuolto) lähemmäksi sataa vuotta... eli samaan aikaan elää ainakin kolme sukupolvea yhtä aikaa.
Kuinka monta maapalloa tarvitaan hyvinvoivalle 10 miljardin väestölle?

Lapsia

Kolmen lapsen isä | 12.11.2009 23:56

Olen monasti miettinyt että tuliko tehtyä virhe kun pökki niitä kolme kappaletta tällaiselle planeetalle. Mutta eipä saa tekemättömäksi enää. Toisaalta kuvio ei ehkä ole ihan näin yksinkertainen: suomi ei ole ylikansoitettu ja öljy poltetaan aivan varmasti loppuun, ei ihminen oile niin viisas että se osaisi säästää. Katastrofin kautta tää homma tulee menemään ja sen mukaan meidänkin tähän pitäisi valmistautua

Lapsi siellä toinen täällä

Jarmo Lius | 13.11.2009 0:38

Jotenkin tiedot ovat ristiriitaisia. USA:ssa vaikuttaa voimakas kristillisyys mutta siellä ei tapahdu väestöräjähdystä. Se tapahtuu kehitysmaissa jossa katolisuudesta ei ole tietoakaan. Haukkumalla änkyräkristillisiä ei taida kolumnisti löytää viisasten kivestä.

Kun taas mietitään mikä joukko tuhoaa fossiilisilla polttoaineilla tulevien sukupolvien maailmaa, saastuttajat ei löydy heidän keskuudesta, jossa tapahtuu väestöräjähdys, vaan niistä maista, jossa väestö joko pysyy ennallaan tai peräti vähenee. Pieniväestöinen USA tupruttaa maailman täyteen saastetta.

Yhden lapsen politiikka on johtamassa Kiinassa vaikeaan sosiaaliseen ilmiöön - poikien suosiminen. Seuraavan sukupolven kiinalaisten sinkkumiesten massan kasvu suhteessa sinkkunaisiin kriittiseksi saattaa aiheuttaa kansan joukkoliikehdintää ja yhteiskuntarauha rikkoutuu.

Väestöräjähdyksen syy ei ole yksinomaan syntyvyydessä, vaan siinä, että väestö elää kaksi kertaa pidempään kuin sata vuotta sitten. Esimerkiksi 1800 luvulla suomalaisten keski-ikä oli noin 40 vuotta. Kun nykyväestön elinikä on kaksinkertaistunut, se merkitsee sitä, että myös elossa olevien määrä kaksinkertaistuu. Miljardin sijaan pallolla elää kaksi miljardia. Luonnolle kaikkein rasittavinta on vanhusten sille aiheuttama kuormitus. Siis esimerkiksi Linkolan.

Suomessa onkin uutisoitu kuulun naishistorian kirjoittajan ratkaisu: vanhuksille tarjotaan ilopilleri. Se ratkaisisi kerralla monta ongelmaa. Ilmeisesti tässä piilee sekin geriatrian viisaus - kun syntyvyyden säännöstelyn seurauksena lapsia Suomessa on syntynyt vähemmän kuin heitä tarvitaan suurten ikäluokkien vanhusten hoivaamiseen, eikä luonnon kantokyky riitä nykyiseen väestönmäärään, saadaan väestö vähenemään 15 %, lähes miljoonalla hengellä, hetkessä kun loppupäästä elinikää katkotaan luonnollisemmaksi 80 vuodesta 70 vuoteen.

Nämä ovat vaikeita asioita.

Yhdysvaltojen väestöräjähdys

Nimetön | 13.11.2009 0:52

*** Jotenkin tiedot ovat ristiriitaisia. USA:ssa vaikuttaa voimakas kristillisyys mutta siellä ei tapahdu väestöräjähdystä. Se tapahtuu kehitysmaissa jossa katolisuudesta ei ole tietoakaan. Haukkumalla änkyräkristillisiä ei taida kolumnisti löytää viisasten kivestä. ***

Etteikö Yhdysvalloissa ole väestöräjähdystä? Oheinen video valaisee tilanteen

http://www.youtube.com/watch?v=n7WJeqxuOfQ

Yhdysvaltalainen väestöräjähdys on sinänsä karmivaa, sillä siellä siihen on yhdistyneenä maailman suurin yksilökohtainen kulutus.

Suuri humanisti Mihail

gadling | 13.11.2009 3:34

Suuri humanisti Mihail Kalashnikov täytti juuri 90 vuotta. Hänen keksintönsä on hillinnyt väestöpaineiden kasvua jo 60 vuotta. Meidän täytyy kantaa oma vastuumme: on selvää, että kantaman ollessa luokkaa satoja metrejä ei ihmisiä voi kuljettaa satoja, jopa tuhansia kilometreja poispäin. Päinvastoin, voisimme yrittää viedä esim. Toyotan lava-autoja kehitysmaihin jotta aktivistijoukkojen liikkuminen väestönkasvullisista kriisipesäkkeestä toiseen helpottuisi. Samalla paikalliset saisivat jotain puuhasteltavaa, ja mikäpä sen parempaa kuin ruohonjuuritason aktivointi!

Asiaa ja hölynpölyä Vanajanselältä

Innocentius | 13.11.2009 11:07

Linkolan kannattaisi ehkä olla marraskuussa ihan hiljaa. Ei tulisi suusta tuollaisia härkäsammakoita. Uusi viherpuolue ehkä taputtaa tuolle hourailulle, mikäli ovat täysin irronneet todellisuudesta.

Ikävää todellakin, että Linkola ei malta miettiä huolellisemmin, mitä päästelee. Väestön huomattava väheneminen on tärkein asia, jos ihmiskunta aikoo pysytellä hengissä yhtään pitempään. Ja yhden lapsen politiikka on tehokas keino, mutta puheet miljoonien murhaamisesta ovat älytöntä potaskaa, samoin Hitlerin, Stalinin ja Maon ihailu.

Olen lukenut Linkolan kirjat ja pidän häntä yhä tärkeänä ajattelijana. Kenties ne tärkeät kirjat on jo kirjoitettu. Ihmiskunnan on minusta parempi kuolla sukupuuttoon kuin mennä Pol Potin ja talebanien tietä idioottien barbariaan.

Mutta joku muukin tie voi olla olemassa?

Radikaali uudistus kehitysapuun

Frank | 13.11.2009 16:21

Suomi kykenisi mainiosti kantamaan kortensa kekoon myös väestöräjähdyksen hillinnissä hyvin yksinkertaisella toimenpiteellä: kaiken kehitysavun tähtäimen pitää olla nimenomaan väestöräjähdyksen hillinnässä. Oli kyse sitten naisten kouluttamisesta tai ehkäisyvalistuksesta, tavoitteen on kuitenkin säilyttävä aina kirkkaana mielessä.

Kehitysavun satoa

Nimetön | 13.11.2009 16:30

Jos tarkastelee Suomen kehitysapukohdetta Etiopiaa, seuraavat saavutukset tulee kirjata:

1. 70-luvun alussa maan väkiluku oli 25 miljoonaa, nyt kiitos kehitysavun, 85 miljoonaa

2. 70-luvun alussa maan metsäpinta-ala oli 45%, nyt kiitos kehitysavun 4%

Autettu on kohta 40 vuoden aikana ja rajusti. Mutta siitä huolimatta olosuhteet ovat muuttuneet huonommiksi. Mutta on se kuitenkin ollut kiva hiekkalaatikko suomalaisille kehitysapuihmisille.

Mutta kysyä sopii, kumpi tätä kehitysapua on enemmän tarvinnut, avustettavat vaiko avustajat?

Vietnamin suhteen on kait apu mennyt paremmin perille? Osaako joku ehkä kertoa, mistä tämä johtuu?

Vietnamin ja Etiopian katoliset

Itsekin katolinen | 13.11.2009 17:42

Vietnamin suhteen on kait apu mennyt paremmin perille? Osaako joku ehkä kertoa, mistä tämä johtuu?

Vietnamin väestöstä liki 7% on katolisia (eli rapiat 5,5 miljoonaa -- wikitietoa, obs.). Arvaankin että tämä ei ole kolumnistin mielestä ainakaan auttanut avun perille menemistä ? Väestöräjähdystä edesauttavien (?) katolisten (pl. ortodoksit) osuus Etiopian väestöstä jää 0,9 %:iin. Vaikea kuvitella että he yksin olisivat noinkin hurjien väestökasvulukujen takana.

Väestönkasvun ja elintason yhteydestä

Optimisti | 14.11.2009 1:09

Nimetön kirjoitti: "Väestöräjähdys on halvan öljyn kausaali. Ilman halpaa öljyä ja sen mahdollistamaa "vihreää vallankumousta" eli öljyintensiivistä ja -johdannaista (koneet, maataloluskemikaalit, lannoitteet) tehomaataloutta väestönkasvu ei olisi yltänyt nykyisiin mittasuhteisiin."

Olet väärässä. Väestö ei ole räjähdysmäisesti kasvanut siellä, missä nämä teknologiat on otettu käyttöön ja jossa elintasoa on nostettu "öljyllä" (mutta myös valtavalla määrällä kulttuurievoluutiota, siis sosiaalisen ja tieteellis-teknologisen tietämyksen avulla), vaan juuri siellä, missä niitä EI ole otettu käyttöön. Tehomaatalous toimii kivasti täällä euroopassa, jossa syntyvyys on tipahtanut monissa maissa tuonne 1½ lapsen kohdille naista kohden.

Tämä kuvaaja valaissee yhteyttä elintason ja syntyvyyden/nainen välillä: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/4/43/TFR_vs_PPP_2009.svg

Aivan samoin kuin täällä Suomessa joitain sukupolvia sitten ihmiset tekivät lapsia, vaikkei heille eikä itsellekään ollut mahdollista turvata nykymittapuun mukaan oikein minkäänlaista elintasoa, tehdään niitä nyt vähintään yhtä matalan elintason maissa. Monista ja monimutkaisista syistä, joista vähimpänä eivät ole jo esille tulleet naisten koulutustason ja siihen liittyvät elämänsuunnittelulliset tekijät, sekä uskonto ja sen soveltaminen elämässä.

Jotta alueilla, joita nyt kutsumme kehitysmaiksi, saataisiin tuollaiset laskevat kuvaajat syntyvyyteen, kehitysmaiden täytyisi läpikäydä samanlainen prosessi kuin meidän 1900-luvun aikana, muuten heidän syntyvyytensä ei kääntyne laskuun. Linkola taas tuntuu tarjoavan paluu luontoon -ideoillaan juuri päinvastaista "kehitystä". Paluuta takaisin puutostauteihin ja sairauksiin. Ja sivistymättömyyteen. Ilmari Kiannon Punainen lanka antaa tällaisesta elämästä aika hyvän kuvan, jos joku on päästänyt kuvansa entisajoista romantisoitumaan vähän liikaa. (Vai riittääkö Linkolan maailmassa edelleenkin resursseja huolehtia yhtä korkeasta sivistystasosta ja ihmisten sairauksista (kuten hänen omistaan) ja ylläpitää IT-teollisuutta, jotta voimme vaihtaa ajatuksia netissä ja kehittyä vielä fiksummiksi?)

Vastausta optimistille

Nimetön | 14.11.2009 2:04

*** Nimetön kirjoitti: "Väestöräjähdys on halvan öljyn kausaali. Ilman halpaa öljyä ja sen mahdollistamaa "vihreää vallankumousta" eli öljyintensiivistä ja -johdannaista (koneet, maataloluskemikaalit, lannoitteet) tehomaataloutta väestönkasvu ei olisi yltänyt nykyisiin mittasuhteisiin."

Olet väärässä. Väestö ei ole räjähdysmäisesti kasvanut siellä, missä nämä teknologiat on otettu käyttöön ja jossa elintasoa on nostettu "öljyllä" (mutta myös valtavalla määrällä kulttuurievoluutiota, siis sosiaalisen ja tieteellis-teknologisen tietämyksen avulla), vaan juuri siellä, missä niitä EI ole otettu käyttöön. Tehomaatalous toimii kivasti täällä euroopassa, jossa syntyvyys on tipahtanut monissa maissa tuonne 1½ lapsen kohdille naista kohden.

****

Nyt eivät ajatukset ihan kohdanneet. Pientä täsmennöstä: väestö ei tosiaankaan ole räjähdysmäisestikasvanut siellä, missä elintasoa on nostettu öljyllä. Mutta näiden alueiden tehomaatalouden ylijäämä on jaettu kehitysapuna väestöräjädysmaihin, jossa tämä apu on generoinut superlisääntymistä. Tätäkautta väestöräjähdys on halvan öljyn kausaali. Tätä kautta on myös "muuta hyvää" jaettu kehitysmaihin. Malliesimerkkinä on tuo Ethiopia, jossa 40 kehitysapuvuoden tuloksena väestö on kasvanut 25 miljoonasta 85 miljoonaan ilman, että siellä olisi otettu käyttöön kansalliset tehomaatalouden keinot.

*** Jotta alueilla, joita nyt kutsumme kehitysmaiksi, saataisiin tuollaiset laskevat kuvaajat syntyvyyteen, kehitysmaiden täytyisi läpikäydä samanlainen prosessi kuin meidän 1900-luvun aikana, muuten heidän syntyvyytensä ei kääntyne laskuun. ***

Täytyisi ja täytyisi. Valitettavasti aika loppui kesken halvan öljyn loppuessa ensi vuosikymmen alussa. Tämä juna meni jo.

*** Linkola taas tuntuu tarjoavan paluu luontoon -ideoillaan juuri päinvastaista "kehitystä". Paluuta takaisin puutostauteihin ja sairauksiin. Ja sivistymättömyyteen. Ilmari Kiannon Punainen lanka antaa tällaisesta elämästä aika hyvän kuvan, jos joku on päästänyt kuvansa entisajoista romantisoitumaan vähän liikaa. ***

Ei ihan näin. Olen ymmärtänyt, että Linkolan malli olisi paluu paikalliseen agraariyhteiskuntaan. Näin varmaan tuleekin käymään halvan öljyn loppumisen kautta, sillä kaupugit eivät siinä lamassa pysty tarjoamaan työtä vaan alkaa paluu maaseudulle pätkä- ja etätyön sekä osittaisen luontaistalouden olosuhteisiin. Alkaa prosessi nimeltä "counter urbanisation". Mutta se mikä jää, on lääketieteen ja informaatioteknologian innovaatiot. Itse asiassa tuollainen tulevaisuudenkuva ei ole mitenkään lohduton.

Näkemykseni tulevaisuudesta on siis optimistinen, olosuhteet ehkä muuttuvat nykymenoa paremmiksi, ainoa musta pilvi on tuo väestöräjähdyksen välttämätön katkaisu ja maapallon väkiluvun uudelleenasettuminen jollekin tolkulliselle tasolle.

Köyhiä maita on rangaistava

Globaali oikeudenmukaisuus | 16.11.2009 11:37

Köyhiä maita on rangaistava ankarasti väestönkasvusta. Köyhät maat aiheuttavat väestöpolitiikallaan - tai sen puutteella - ulkoisvaikutuksia muille. Kun ugandalainen tekee lapsen, minulle jää vähemmän resursseja kulutettavaksi, mikäli ihmiskunnan kokonaiskulutuksen on pysyttävä kestävällä tasolla.

Länsimaissa ei pidä vähentää kulutusta yhtään enempää kuin olisi ollut tarpeellista, jos kolmannessa maailmassa ei olisi ollut liiallista väestönkasvua. Jos tämä tarkoittaa, ettei kolmannelle maailmalle jää yhtään resursseja kulutettavaksi (per capita), niin olkoon sitten niin. Tämä on oikeudenmukaisuutta.

Tehdään Suomesta väestöräjähdyksen paisuntasäiliö

Nimetön | 16.11.2009 12:10

Osaratkaisuna väestöräjähdykseen on, että tehdään Suomesta väestöräjädyksen paisuntasäiliö. Meillähän on tilaa ja koko globaali väestö mahtuisi Inarinjärven jäälle. Sinne ne ihmismassat eivät kuitenkaan halua jäädä vaikka mahtuisivat, vaan ovat vaatimassa asuntoja suomalaisen veronmaksajan rahoittamana. Aiheesta käydään juuri keskustelua verkkohesarissa

http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Somalien+suurperheille+vaikea+l%C3%B...

Menossa on prosessi, joka rapauttaa suomalaisen huoltosuhteen ja hyvivointiyhteiskuntamme.

Ennustan, että tämän aiheen ympärillä käydään seuraavat eduskuntavaalit.

Perhekoon rajoitus tarpeen

yksi tai kaksi | 16.11.2009 12:42

Keskustelussa pariin otteeseen mainittu maailmanlaajuinen lapsiluvun rajoittaminen on mielestäni välttämätöntä väestöräjähdyksen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kiinassa tapahtuva poikien suosiminen ei johdu yhden lapsen politiikasta, vaan on seurausta yhteiskunnassa vallitsevista arvoista. Lapsiluvun rajoittaminen enintään kahteen naista kohti johtaa pitkällä tähtäimellä väkiluvun pienenemiseen sekä sotien vähenemiseen.

Huoltosuhteen rapauttamisella Suomi nousuun

Nimetön | 16.11.2009 14:14

*** Menossa on prosessi, joka rapauttaa suomalaisen huoltosuhteen ja hyvivointiyhteiskuntamme. ***

Mutta eikö tämä olekin kaiken perimmäinen syy? Rapauttamalla hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalimamujen avustuksillla, saamme piankin aikaiseksi kaivattua kilpailukykyä ja olemme piankin samalla viivalla Balttian maiden kanssa? Pois siis vaan kaikki turhat sosiaaliavustukset, lapsilisät, ilmainen kouolutus, edullinen terveydenhoito sun muut tukiaiset jotka vain haittaavat globaali-Suomen menestystä. Suomeen tarvitaan Ameriikan malli; jokainen huolehtikoon itse itsestään, jokainen olkoon oman onnensa seppä.

Enpä ihmettelisi että tämä suunnitelma olisi lähtöisin EK:n piiristä ja siinä on nyt laitettu vähän tyhmäntuntuinen Atrid Thors ison kapitaalin juoksutytöksi.

Rapatessa roiskuu silmille

Nimetön | 16.11.2009 15:21

Huoltosuhteen rapauttamisella Suomi nousuun

Eikö ole erikoista, siis alleviivaten todella erikoista, että kun usean vuoden ajan on puhuttu heikkenevästä huoltosuhteesta, niin samaan aikaan tehdään katalaa myyräntyötä ja heikennetään sitä edelleen? En yleensä usko salaliittoihin, mutta näin kehnoa suoritusta ei mikään määrä tyhmyyttä enää selitä. Lukutaidottomilla ääriuskonnollisilla hyperlisääntyjillä kulttuuriton Suomi nousuun!

Ei se noin hankalaa voi olla

Muurahainen | 17.11.2009 13:37

[i]katolisten (pl. ortodoksit) osuus Etiopian väestöstä jää 0,9 %:iin. Vaikea kuvitella että he yksin olisivat noinkin hurjien väestökasvulukujen takana.[/i]

Olennaista ei ole väestön uskonnollinen vakaumus, vaan kehitysavun antajien vakaumus. Jos kehitysapuun ei kuulu ehkäisyneuvonta, ei kehitysapu pienennä syntyvyyttä.

Bushin hallinto kielsi kondomivalistuksen ja aborttiklinikat USA:n kehitysapurahoilla, koska ne ovat katolisten arvojen vastaiset. USA on suurin kehitysavun antaja.

USA:n katolisuus -> kehitysmaiden väestönkasvu.

Välihuomio

Nimetön | 17.11.2009 17:33

USA:n katolisuus -> kehitysmaiden väestönkasvu.

Alle neljännes yhdysvaltalaisista on katolisia, eikä Bushkaan sellainen ole.

Väestönkasvu on kaikkein

Ruukinmatruuna | 18.11.2009 15:29

Väestönkasvu on kaikkein rajuinta islamilaisessa maailmassa.

Siihen ei ole syynä roomalaiskatolisuus eikä roomalaiskatolisen kirkon elämän kunnioitus, vaan islam itse.

Islamiin nimittäin kuuluu polygamia, ja valtavaa lapsilaumaa pidetään mieskunnon osoituksena. Ennen, kun islamilaisessa maailmassa riitti sisällissotia, niin ihmiset kyllä lisääntyivät kuin jänikset mutta he myös kuolivat kuin kärpäset.

Nykyään he vain enää lisääntyvät kuin jänikset. Eikä katolisella kirkolla ole siihen osaa eikä arpaa.

Polygamia on rikos ihmiskuntaa vastaan.

Mitenkähän ruukinmatruuna

Tatu Ahponen | 18.11.2009 15:38

Mitenkähän ruukinmatruuna selittää sen että yli 95% islamilaisissa Maghreb-maissa ja Iranissa hedelmällisyysaste on laskenut jo lähes tai alle kahteen lapseen per äiti?

Väestöräjähdyskö palannut keskusteluun?

Väestönkehitys | 18.11.2009 16:11

"Nyt väestöstä puhutaan taas."

Seuraan ilmeisesti vääriä medioita, kun en voi sanoa tuota juuri huomanneeni. Päinvastoin, viimeksi kuluneen viikon sisään YK:n, Greenpeacen ja Plan Internationalin johtajat puhuvat vain ilmastonmuutoksesta sellaisissa yhteyksissä, joissa tulisi puhua väestöräjähdyksestä. Ja samaan aikaan FAO ilmoittaa, että kyllä se 9 miljardia pystytään ehkä sittenkin ruokkimaan, joten tehkää vain niitä lapsia. Toivottavasti toimittaja on kuitenkin oikeassa ja asia olisi toden teolla palaamassa keskusteluun. Kotimaisessa keskustelussa ei pitäisi antaa aiheen liiaksi henkilöityä Linkolaan.

"Lehden mukaan perhesuunnittelun parantaminen köyhimmissä maissa voisi parhaimmillaan laskea vuoden 2050 väkiluvun 8.5 miljoonaan ihmiseen."

Mielenkiintoinen väite, pitääpä hankkia tuo artikkeli. Jutusta saa siis kuvan, että väestön suuruusluokka vuonna 2050 olisi jokseenkin sama, tehtiinpä mitään tai ei. Tuskinpa tuo arvio kuitenkaan perustuu esimerkiksi globaaliin yhden lapsen politiikan käyttöönottoon! Tätäkin Linkola on ehdottanut, enkä tätä enää lukisi "absurdiksi huruiluksi", jos maailman väestöstä huomattava osa on jo nyt kyseisenlaisen politiikan vaikutuspiirissä.

Tatu, jos noin on, niin se on

Ruukinmatruuna | 19.11.2009 10:49

Tatu, jos noin on, niin se on upeaa.

Oman syynsä asiaan varmasti on sillä, että a) Iran on islamilainen vain mullahien mielissä; iranilaiset ovat käytännössä enemmän tai vähemmän maallistuneita ja b) Maghreb-maissa ei ole luonnonvaroja, joten heidän on pakko investoida inhimilliseen pääomaan ja määrän sijasta laatuun.

Mitä korkeampi elintaso maassa X on, sitä alhaisempi syntyvyys Y siellä myös on. Siksi parasta väestöräjähdyksen ehkäisyä ei ole köyhyyden vaan vaurauden lisääminen.

YK on Linkolan kanssa samaa mieltä

näkkäläjärvi | 19.11.2009 12:35

Miksi mm. Vihreät puolueena kannattaa Suomen hiilijalanjäljen pidentämistä suhtautumalla esim. Afrikan väestön siirtymiseen tänne hyvin kannustavasti ja vielä niin, että tulijoiksi valikoituvien perinteinen syntyvyys on muihin kulttuureihin verrattuna moninkertainen.

http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/77381-yk-syntyvyyden-saannostely-on-pa...

"-Yksikään ihminen ei ole aidosti hiilidioksidineutraali. Koska jokainen ihminen on osa ongelmaa, jokaisen pitää myös olla osa ratkaisua, raportti kertoo.

-Jokainen syntymä aiheuttaa syntyneen ihmisen päästöjen lisäksi kaikkien hänen jälkeläistensä päästöt.

Väestörahasto ennustaa, että maailman väestö voi vuoteen 2050 mennessä kasvaa nykyisestä 6,8 miljardista 10,5 miljardiin ihmiseen, ellei syntyvien lasten määrään puututa nopeasti.

Raportin mukaan syntyvyyden säännöstely parantaisi mahdollisuuksia taistella ilmastonmuutosta vastaan ja parantaisi myös ihmisten elämänlaatua, koska jokaiselle ihmiselle jäisi enemmän hiilidioksidia "käytettäväksi". Nykyisellä väestönkasvulla maailma ajautuu katastrofaaliseen tilanteeseen, YK raportoi."

Kommenttia on muokattu.

Ruukinmatruuna voi

Tatu Ahponen | 19.11.2009 12:39

Ruukinmatruuna voi tarkastella syntyvyysasteita vaikka tästä kartasta helposti: http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/78/Fertility_rate_...

Siitä voi myös havaita että "korkeasyntyvyysvyöhykkeellä" on sekä kristillisiä että muslimimaita, lähinnä Afrikasta. Koko islamilaisen maailman halki on ollut valtava hedelmällisyyden pudotus (esim. http://www.prcdc.org/files/Fertility_Decline_Muslim.pdf) jota on vaikea selittää minkään yksittäisen maan sekularismilla.

YK vihdoinkin oikealla asialla

Nimetön | 19.11.2009 12:53

*** Raportin mukaan syntyvyyden säännöstely parantaisi mahdollisuuksia taistella ilmastonmuutosta vastaan ja parantaisi myös ihmisten elämänlaatua, koska jokaiselle ihmiselle jäisi enemmän hiilidioksidia "käytettäväksi". Nykyisellä väestönkasvulla maailma ajautuu katastrofaaliseen tilanteeseen, YK raportoi." ***

YK on vihdoinkin oikealla asialla. Nyt on toivoa, että asiaa käsiteltäisiin myös Köpenhaminan ilmastokokouksessa. Siellä voitaisiin vaikka keskustella maakohtaisista väestöohjelmista.

Saapa nähdä, millätavoin Vatikaani älähtää asiassa.

Tämä uutinen pelasti päiväni.

Vihreän langan sananvapaus on erikoinen

näkkäläjärvi | 19.11.2009 15:44

Viittasin aiemmin samaan YK:n raporttiin ja taas on viestini poistettu.

Minkälaisia prinsessoja siellä istuu, kun mitään kritiikkiä ei saa Vihreitä kohtaan esittää?

Poliittisesti epäkorrekti aihe, etenkin vihreille

Nimetön | 19.11.2009 18:36

Moderointi on taas iskenyt tähän keskustelusarjaan. Ainakin kaksi kommenttia on poiistettu. Mielenkiintoinen oli Ruukinmatruunan kommentti poliittisesti epäkorrektista aiheesta, jossa hän vertaa asian piilottelua kuin oltaisiin tunkemassa pullonhenkeä takaisin pulloon.

Lehden linjan vastaista on se nyt YK:nkin näkemys, että ilmastonmuutos johtuu väestöräjähdyksestä ja että se on suurinta Afrikassa, kuten tämä kartakekin osoittaa.

http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/7/78/Fertility_rate_...

Tämä antaa aiheen yleistää, että koko afrikkalainen pakolaiskysymys johtuu västöräjähydyksestä...

Kommenttia on muokattu.

uskonto

viu | 22.11.2009 22:27

Uskontoa näköjään hirvittävän mielellään parjataan esim. väestöräjähdyksestä.
Onko tullut mieleen, että jos eläisi ev.-lut. uskonnon mukaan, henkinen hyvinvointi voisi lisääntyä ja ympäristökin voida paremmin. Jos vain maltettaisiin elää siinä nöyryydessä, tehdä yhdessä eikä kilpailemalla ja olla hamstraamatta krääsää ja mammonaa niin paljon että se lopulta menettää merkityksensä ja mikään ei enää riitä?

Kyllä, abortit ja ehkäisy ovat erittäin huomattavia asioita, mutta ympäristön ja yhteiskunnan kannalta uskonnoista voi löytyä myös jotain hyvää.

syntyvyys euroopassa nousussa

Teemu | 03.10.2010 15:15

Tutkailin sunnuntaipäivän ratoksi tilastokeskuksen syntyvyyslukuja Euroopasta. Vuosilta 2002-2008 on saatavilla tarkat vuosittaiset syntyvyysluvut. Lähes jokaisessa Euroopan (laajasti käsitettynä) maassa syntyneiden määrä on kasvanut tuona ajanjaksona JOKA VUOSI.

Ainoat maat, joissa vuonna 2002 syntyi enemmän lapsia kuin vuonna 2008 ovat Saksa (719250 -> 682514), Serbia (72180 -> 69102) ja Turkki (1362087 -> 1262333).

Esimerkkejä väestörikkaista maista (syntyneet v.2002 -> 2008):
Venäjä 1396967 -> 1714947
Britannia 668777 -> 794383
Ranska 721464 -> 796044
Espanja 418846 -> 519050
Italia 538198 -> 576659
Ukraina 390688 -> 510589

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.