Rajatonta kasvua etsimässä

Oletetaan, että meillä on tölkinavaaja.

Eli, talouden, joka on viime kädessä ihmisen mielikuvituksen tuotetta, on mahdollista kasvaa rajattomasti.

Sen sijaan materiaaliselle kulutukselle on hyvinkin kiinteät rajat.

Tämä on yksinkertainen totuus, jonka todella lapsikin ymmärtää, mutta jonka hyvin monet taloustieteilijät (kokonaisista yhteiskunnista puhumattakaan) ovat olettaneet pois.

Nämä materiaalisen kulutuksen rajat ovat tietysti periaatteessa olemassa vain "toistaiseksi", niin kuin Eno toteaa.

Ne ovat silti äärettömän konkreettiset ja kovat rajat, sillä tällä hetkellä näyttää siltä, että ihmiskunnan jatkuvasti (vaan ei loputtomasti) kasvava määrä puskee näitä rajoja vastaan, ja niiden yli, selvästi nopeammalla tahdilla kuin kehitämme keinoja työntää rajoja kauemmas.

Tekniikkaan perustuvassa rajattoman materiaalisen kulutuksen mallissa tekniikan ei olisi vain kehityttävä, vaan sen olisi kehityttävä tarpeeksi nopeasti, ja niin ei näytä käyvän. Nykykulutuksen trendit ovat rajuudessaan ja nopeudessaan kestämättömät, ja pelkkä tekniikka ei meitä pelasta.

Hyvin sanottu - lisäisin vielä sen, että kulutus ei ole ongelma sinänsä, vaan kulutuksen seuraukset.

Suljettuun kiertoon (plus Auringon energia) ja jätteettömään yhteiskuntaan perustuva talousjärjestelmä on yhtä mahdollinen kuin nykyinenkin. Tarvitaan lähinnä tahtotilaa mm. verotuksen muuttamiseksi sellaiseksi, että ulkoiskustannukset lasketaan energian ja raaka-aineiden hintoihin.

Kuten Eno tietää, kaikki kasvu ei tapahdu tilassa eikä siten vaadi yhä lisää tilaa. Tällaista tilatonta kasvua, joka siis voi jatkua loputtomiin, on etenkin henkinen kasvu ja luottamuksen kasvu. Vai väittääkö edes Eno, että ei voi tulle yhtään enää viisaammaksi tai rakastettavammaksi? Molemmat aiheuttavat, muuten, taloudellista kasvua.

Materiaalinen kasvu taas tapahtuu tilassa, joten sillä on absoluuttinen raja (tosin jossain hyvin, hyvin kaukana). No, ainakin maapallolla; maailmankaikkeushan lienee ääretön. Pitää myös ottaa huomioon, että maailman väkiluku on lähdössä laskuun (vaurastumisen eli "kasvun" takia) ja siten tulevaisuuden trendi on tilan lisääntyminen, ei väheneminen.

Täytyy vielä sanoa, että Linkolan tapaiset huru-gurut eivät ole edistäneet ympäristönsuojelua näillä älyttömillä "rajaton kasvu ei ole mahdollista rajallisessa tilassa" -analogioillaan. Oikeat ympäristöongelmat ovat jossain ihan muualla.

Eilisessä verkkohesarissa oli artikkeli ja keskustelu ruoan riittämisestä ihmiskunnalle

http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Ilmaston+l%C3%A4mpeneminen+vie+ruoan...

Artikkelin ja keskustelun runko kulki kausaalisuhteessa: öljykausi ja sen loppuminen - väestöräjähdys - ilmastonmuutos - ruoan loppuminen. Se rajoittaa ikävälllä tavalla ihmiskunnan kasvua ja ihan kohta.

Edellisessä kommentissa taas mollattiin Linkolaa. Mielestäni hän on esittänyt suuren kokonaisuuden, ei pidä tarttua yksityiskohtiin. Linkola on jo kauan sitten visioinut kokonaisuuden ja totuuden, joka on epämukava. Kaikki eivät henkisten filttereiden takaa halua sitä nähdä ja kokonaisuuden sijaan tarttuvat irralliisiin yksityiskohtiin.

Tietenkin pöljäkin ymmärtää, että kasvun rajat koskevat vain materiaalista kasvua. Henkiselle kasvulle on kyllä riittävästi tilaa. Tai onko sittenkään, pari päivää sitten raportoitiin lehdissä 8000 työttömästä maisterista. Heidän ponnnisteluilleen on löytynyt ainoastaan tilaa oman pääkopan sisältä. Tietekin, arvokasta se henkinen kasvu on yksilötasolla sielläkin, mutta turhauttavaa ja yhteiskunnan kannalta tuhlaavaa kun ei löydy tavallista kanavaa sen ulospäästämiseksi.

Janne Korhoselle: Tarkoitin kulutuksella todellista, fyysistä, sananmukaista kulutusta (eli niitä "seurauksia"), jossa jokin resurssi tai raaka-aine kuluu eli heikkenee laadultaan, esimerkiksi muuttuu käyttökelpoisesta energiasta hukkalämmöksi, raaka-aineesta jätteeksi.

Puhumme kyllä samasta asiasta, mutta vähän eri tavalla. Tuossa käyttämässäsi "kulutus" -sanan (yleisemmässä ja suositummassa, kuten alla oleva esimerkkikin osoittaa) merkityksessä asian todellinen sisältö turhaan hämärtyy - siitä huolimatta, että sana itsessään tuon karun totuuden paljastaakin kaikkien nähtäväksi.

Räikeänä mutta täysin arkipäiväisenä esimerkkinä ajastamme ja "kuluttamisen" nauttimasta suosiosta toimii vaikkapa Vihreän Langan etusivun tämänhetkinen sitaatti veronmaksajain (sic) keskusliiton toimitusjohtajalta 13.1.2009: "Tärkeintä on, että kuluttaa."

Minulle siis "(materiaalinen) kulutus" ja "kulutuksen (materiaaliset) seuraukset" ovat tässä tapauksessa sama asia, ja vaikka kyse on "vain" sanoista, minusta on hyvä määritelmänkin tasolla muistaa, mihin talousjärjestelmämme perustuu. Suljettu kierto, jonka otat esille, ei tässä mielessä kuluta, ja siihen pitää minusta pyrkiä.

Ei meidän ole mikään pakko elää niin kuluttavaa elämää kuin nyt elämme.

Tekee mieli vielä lisätä, että suljetusta kierrosta on täällä Vihreässä Langassa kirjoittanut oivalluksia herättävästi Terhi Brusin.

Suuremman mittakaavan esimerkkinä kirjoituksessa Kehdosta kehtoon Brusin esittää mm. vaikuttavia lukuja muurahaisista, sekä yleiskatsauksen asiaan.

Myös tämän päivän artikkeli on erittäin mielenkiintoinen.