Suomi lupaa, mutta lunastaako?

Ilmastonmuutos on muuttunut kolmessa pakkaskuukaudessa niin väsähtäneeksi aiheeksi, että kuulijan silmät alkavat tuijottaa eri suuntiin tyhjyyteen heti, kun sanan mainitsee.

Ensi viikolla siitä pitää kuitenkin taas repiä suuria tunteita.

Tiistaina alkavassa budjettineuvottelujen kehysriihessä päätetään, ovatko kehitysmaille luvatut ilmastorahat todella uusia rahoja vai imaistaanko ne nykyisistä kehitysyhteistyömäärärahoista.

Kööpenhaminan ilmastokokouksessa tehdyssä sitoumuksessa Suomi muiden teollisuusmaiden kanssa lupasi pyhästi ja vakavalla naamalla antaa kehitysmaille uutta, ennustettavaa ja riittävää rahoitusta ilmastonmuutoksen hillintään. Suomen osuus rahoituksesta on 110 miljoonaa euroa vuosina 2010–2012.

Jos ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen luvatut rahat otetaan jo olemassa olevista kehitysyhteistyörahoista, lupaukset petetään. Silloin rahat ovat pois muun muassa köyhyyden torjunnasta.

Juuri tällaista laskutapaa kehitysmaat ovat äänekkäästi epäilleet ja arvostelleet.

Jos teollisuusmaat eivät suurista lupauksista huolimatta saa kaivettua ilmastotyöhön uutta rahaa, kehitysmaita kiinnostaa yhä vähemmän osallistua päästöjen vähentämiseen. Silloin Meksikon ilmastokokouksessa on taas erinomaiset mahdollisuudet ajaa Kööpenhaminan tavoin päin seinää.

Joten eiköhän ne lupaukset kannata nyt lunastaa, niin pääsevät kansanedustajat vielä joskus toistekin hiihtämään.

Lisää toimituksen kommentteja löydät täältä.