Syötävänsuloiset vauvat

29.10.2009

YRITIN tehdä kaksosten puolesta eilen Hesarin hiilijalanjälkitestiä, mutta se oli hankalaa, ja siksi päädyin mittaamaan omaa jalanjälkeäni. Testi paljasti todellisen ihmeen: sen sijaan että kaksoset olisivat kolminkertaistaneet hiilijalanjälkeni, ne olivatkin puolittaneet sen!

KAKSOSET KESTOVAIPOISSA. Tämä on blogi kaksosista, joiden piti aina käyttää kestovaippoja. Toisin
kävi.

Kun ennen tuotin yli kymmenentuhatta kiloa hiilidioksidia vuodessa, nykylaskelmien mukaan tuotin sitä enää noin kuusi tonnia. Mies epäili, että olen huijannut, mutta enhän minä tietenkään niin tee – paitsi ehkä shoppailukohdassa vähäsen.

Päättelin, että jalanjäljen puolittuminen johtui muun muassa siitä, että yhtäkkiä asuintilavuutemme per henki oli pudonnut radikaalisti ja että autossa matkusti nyt aina viisi ihmistä kerralla. Ja lentomatkoja oli enää yksi Euroopan-sisäinen vuodessa. Tuloksella ei varmasti kannata juhlia sen enempää, sillä se kertoo enemmän testin ongelmista kuin todellisuudesta.

Kaksosten syntymä on vahvistanut uskoani siihen, ettei henkilökohtainen ekoilu voi missään tapauksessa olla tie pelastukseen.

Jos seitsemän prosenttia kansalaisista valitsee kaupassa ympäristöystävällisen, yleensä kalliimman ja hankalammin saatavissa olevan tuotteen, ilmasto ei siitä viilene. Muutamat valistuneet yksilöt saavat ekoilullaan aikaan vain huonon omantunnon massoille.

Järjestelmän on muututtava, lakeja on säädettävä ja ympäristöystävällisyydestä on tehtävä ainoa mahdollinen valinta. Ekoilun on oltava helpompaa kuin ympäristön pilaamisen, ja yksilön on saatava ympäristöystävällisestä valinnasta selvää taloudellista hyötyä.

Älkää silti masentuko, viherpiiperöt! Pienillä teoilla on toki se merkitys, että asenteet muuttuvat ja päättäjätkin tajuavat, että nyt pitää tosiaan tehdä jotain. Tavallaan näin on jo käynytkin, kun vihreydestä on tullut coolia. Enää puuttuu, että jotain saadaan aikaan. Ehkä Kööpenhaminassa.

Mutta asiaan. Olen täysin unohtanut kuvailla tämän blogin aiheita: kaksoset ovat ihania! Iloisia, rauhallisia ja kolmekuisiksi vauvoiksi suhteellisen helppoja. He syövät kuin pienet porsaat, imeskelevät toistensa tukkaa, kitisevät yleensä asiasta ja odottelevat unentuloa rauhassa äitiyspakkauslaatikosta viritetyssä kopassaan, ainakin välillä.

Ykkönen osaa jo kääntyä, kakkonen juttelee kovasti ja eilen hän nauroi ensi kertaa ääneen. Alkuaikojen koholla olleet bilirubiiniarvot ovat laskeneet, ja molempien iho on niin sileä ja suloinen, että on vaikea olla haukkaamatta pulleasta poskesta.

Ja ne hampaattomat hymyt murtavat kaikki epäilykset siitä, oliko tämä nyt ihan viisasta – tai ekologista. Oli. Aivan varmasti oli.

Äidinvaistoni on niin vahva ja hormonit sen verran koholla, että tiedän, etteivät meidän lapsemme voi olla osa ongelmaa. Hehän ovat osa ratkaisua! Niin kuin mies saunassa sanoi: Jos kukaan ei enää koskaan saisi lapsia, silloinhan ELÄIMET joutuisivat ratkaisemaan ilmastonmuutoksen.

Lisää kaksosia kestovaipoissa löydät täältä.

Kyllä ympäristöasioissa on

Nimetön | 29.10.2009 13:33

Kyllä ympäristöasioissa on tapahtunut valtava harppaus vaikkapa vain 70- luvulta. Ja kuka muistaa mikä poru oli ensimmäisen Kioton ilmastosopimuksen aikaan? Puhuttiin risupakettityöryhmästä, kun taas nyt ollaan innolla lisäämässä bioenergian tuotantoa ja hallitus haluaa toteuttaa ymppäristöjärjestöjen silloisen tavoitteen ja vähentää hiilidioksidipäästöjä sen 80 %. Taitaapa olla jotain rahakasta tässä takana ja lukuisia sidosryhmiä, joiden etuja tämä päätös kasvattaa.
Ympäristöä suojellaan aina kun se tuottaa ja tavallinen kansa saa sitten syyllistyä päästöistään, jotka ovat pisara meressä. Toki jokaisella on velvollisuus vastata omista päästöistään, mutta suhteelllisuudentajua siihenkin.

Melkoiset tulevaisuudensuunnitelmat teillä muuten lastenne varalle, lapsista voi tulla muutakin kuin mitä äiti ja isä haluaa ;)

Viherpiiperöt nauttivat marttyyriasenteesta

I vil bii a martyyyyr | 02.11.2009 9:45

Ihmettelen joidenkin viherpiiperöiden asennetta, jotka luulevat todella pelastavansa maailman omilla teoillaan. Hyvä ettei tässä kuvitella niin. Tavallinen piiperö uskoo, että kun minä ostan reilun kaupan luomukahvia, olen hyvä ihminen. Ja sitä kivammalta se tuntuu, kun tiedän että muut eivät ole niin hyviä kuin minä. Sitten kun jostain ympäristöasiasta tulee suosittua, piiperö ei enää jaksa sitä tehdäkään.

Onko viherpiiperö vain ihminen, joka aina haluaa erottua joukosta ja leikkiä marttyyriä? En minä lennä, mutta kun nuo muut ja halpalentoyhtiöt ja ja... Toivottavasti maailma pelastuu - mutta jos ei, maailmanlopussa ainakin minulla on puhdas omatunto!

Missä voi mitata hiilijalanjälkeä??

Äityli | 02.11.2009 10:29

HS:n testissä on pahoja ongelmia ja se on tosi suurpiirteinen. Onko netissä missään sellaista mittaria, jolla saisi paremmin kuvan hiilijalanjäljestään? HS:n testin mukaanhan mitä enemmän lapsia tulee, sitä ekologisempaa, kun asia taitaa olla päinvastoin. Tosin yksi suomalaislapsi sinne tänne...

Suomeen tarvitaan Ilmasto-Kekkonen!

Ohjaa minua! | 02.11.2009 10:31

Ihanaa, kun yksilöä tässä vapautetaan vähän vastuusta. Ei kuluttaja voi oikeasti maailmaa muuttaa!

Päättäjiltä tarvitaan nyt viisautta, jotta he ohjaavat kansan valintoja oikeaan suuntaan! Ei voi luottaa yksityisen ihmisen omaantuntoon näin tärkeissä asioissa. Kyllähän sitä on ennenkin kansaa ohjailtu oikeaan suuntaan asioissa, joissa se ei ymmärrä omaa parastaan.

Sinulle I vil bii a martyyyyr

Luomuhörhöviherpiiperöihantavisihminen | 02.11.2009 10:33

Pienistä teoista se lähtee....

Ei ehkä yksi ihminen saa paljoa aikaan, mutta se kuuluisa esimerkki voi olla portteja avaava avain jolla saavutetaankin sitten pidemmän ajan saatossa jo paljon.

Ei se ole marttyyrin leiman asettava raja, että käyttää kestovaippoja. Kestovaipat ovat valinta siinä kuin että juotko vettä vai kahvia...otatko leivän vaiko pullan....käytätkö mustaa vai liilaa paitaa jne...

Mielestäni on erittäin epäasiallista leimata ihmiset tuollaisen asian vuoksi. Tekstisi luettuani en voi muuta todeta, kuin että asenne ratkaisee....tai asennevamma...ja tarkoitan suuntaa ja valintoja elämässä.

Ja alkuperäiseen asiaan: Onnea ja iloa kaksosten kanssa, sinulla on ihana etuoikeus saada kaikki tuplana, mutta muista, älä ota tuplamurhetta!! Tuplaa vain ilo ja hauskuus!!! Ja tottakai....tuplaa luonnonvarojen säästö käyttämällä kestovaippoja ;)

Sinulle "Ohjaa minua!"

Nimetön2 | 03.11.2009 8:18

Tuota noin, kyllä pienikin ihmisjoukko voi saada muutoksia aikaan, vaikka suuret muutokset toki edellyttävät yhteiskunnallisia muutoksia. Ympäristöongelmien tiedostaminen, erilaisuuden sietäminen, sukupuolten välinen tasa-arvo, rasismin kitkeminen... jne. Eiköhän ne kaikki ole lähtenyt ruohonjuuritasolta?

Asennnemuutoksia voi verrata muotiin tai innovaatioihin; ensin pienet ja sitten suuret, jopa globaalit piirit. Ei kännyköitäkään alettu ensimmäisenä markkinoida kaikille ihmisille...

Tuo "yksi ihminen ei voi tehdä mitään" on yhtä typerä asenne kuin "minä olen parempi ihminen kuin nuo toiset, koska kierrätän tms". Yksi ihminen voi vaikuttaa, mutta yhden ihmisen teot eivät vielä "pelasta maailmaa".
Oletteko kuulleet käsittettä vapaamatkustus?

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.