Talvenkestävä citykani
Ainoastaan talven, taudin ja tappajien kolmoisisku hävittäisi kanit.
Nimimerkki ”Jäätynyt jänöjussi” kysyy: Miten pääkaupunkiseudun kansoittaneet citykanit selviävät talvesta? Eihän niille vielä ole voinut kehittyä talviturkkia, vai onko?
Varma kaniansa. 1. Tulosta Sirkka-Liisa Anttilan kuva hallituksen kotisivuilta. 2.–3. Askartele siitä elävän kokoinen malli. 4. Anna luonnon hoitaa loput.
Kuva: Juha PeuralaEno vastaa: Valitettavan hyvin selviävät, sanoisi tähän monikin, jonka palkintoruusut kaupunkikanit ovat järsineet. Citykanit ovat eloonjäämisen mestareita.
Niille ei ole kehittynyt talviturkkia, mutta eipä se ole kaupunkioloissa tarpeenkaan. Kanit asuvat koloissaan maan alla– paikoin hyvinkin syvällä – ja siellä lämpötila pysyy aina plussan puolella.
Ja mikä vaikuttavinta, ne ovat oppineet käyttämään ihmisten rakennelmien hukkalämpöä hyväkseen. Kaninkoloja tavataan muun muassa kaukolämpöputkien luota ja rakennusten alta.
Talvet kyllä verottavat kaneja. Mutta syynä on pikemminkin ruuan puute kuin kylmyys. Silti kovakaan talvi ei enää riitä hävittämään koko kanikantaa pääkaupunkiseudulta. Kanit ovat levinneet jo Espooseen, Sipooseen ja radan vartta pitkin ties minne.
Jos kanien kimppuun iskisivät samaan aikaan ankara talvi, tehokas metsästys ja kulkutauti, se voisi olla menoa. Mutta kanta saa joka vuosi täydennystä luontoon päätyneistä kesykaneista, joten voi lyödä vetoa, että meillä olisi pian uusi pupuinvaasio käsissämme.
Myönteistä on, että cityhuuhkajat lisääntyvät, kiitos jänöjen. Ennustan tosin, että pian niitäkin on liikaa. Huuhkajien luonnollisia vihollisia ovat äärikeskustalaiset metsästysseurat. Milläköhän ne sitten häädetään Töölönlahden puistoista ja Arabianrannasta?
- Tuulivoiman hinta (9.3.2010)
- Vai asteroidi (9.3.2010)
- Sailas on aito vihreä ja vasemmistolainen (9.3.2010)
- Rehusoija on murhaa (9.3.2010)
- Vihreät/RKP (9.3.2010)
- Kommentti Jussilaarin kommentiin (9.3.2010)
- kahden suuntainen sähköverkko (9.3.2010)
- Tehotuotanto syyniin! (9.3.2010)
- J.M.K:lle (9.3.2010)
- Kokeiltu jo (9.3.2010)
- Minuakin kiinnostaisi (9.3.2010)
- Minusta tällainen (9.3.2010)
- pakko toinenkotimainenkieli (9.3.2010)
- Olkiluoto kolmosen valmistuminen (9.3.2010)
- ydin voima (9.3.2010)
- Onneksi laki vielä toimii (9.3.2010)
- tutkimukset? (9.3.2010)
- Jos kerran näin on, (9.3.2010)
- Vihdoinkin (9.3.2010)
- vihreät ovat (9.3.2010)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (9.3.2010)(60 kommenttia)
- Pakkoruotsi (9.3.2010)(18 kommenttia)
- jätevesiasetus (9.3.2010)(5 kommenttia)
- Saastumisongelman ratkaisu (8.3.2010)(1 kommentti)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (8.3.2010)(13 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (8.3.2010)(49 kommenttia)
- Pitääkö kerrostalo-asunnossa olla oma sauna? (7.3.2010)(12 kommenttia)
- Hiilijalanjäljen laskemisen vaikeudesta (7.3.2010)(5 kommenttia)
- MAKEA VESI (5.3.2010)(9 kommenttia)
- Ay-politiikka (4.3.2010)(1 kommentti)
- (11 kommenttia)
- Vihreiden tila (3.3.2010)(7 kommenttia)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (2.3.2010)(26 kommenttia)


















Kirjoita uusi kommentti