Talvi on kulttuuria

Mitä olisi suomalainen kirjallisuus ilman talvea, Impivaaran paloa ja lumessa kahlaavia veljeksiä? Mitä olisi suomalainen kuvataide ilman talvea, lumisia mäntyjä Halosenniemessä? Mitä olisi suomalainen elokuva ilman talvea, Mirjami Kuosmasta lunta hiuksissaan?

Talvella on suuri rooli Suomessa tehdyssä taiteessa. Taide on kuitenkin vain kapea näkökulma talven todelliseen kulttuuriseen merkitykseen. Talvi on myös Sarviksen pulkkia, pitkiä kalsareita ja pipoja. Talvi on lumiauran kolahduksia.

Lapsilla tulee olla oikeus talveen. Meilläkin on ollut. Mattotelineeseen jäätynyt kieli, paleltuneet posket, katkenneet sukset ja hiihtokilpailun jälkeen tarjottu lämmitetty mehu ovat korvaamattomia muistoja. Tänä talvena olen iloinnut eniten siitä, että iso joukko lapsia saa kokea kylmyyden. He saavat muistoja lapsuuden talvesta.

Mutta eivät vain lapset. Kyllä aikuisetkin ovat saaneet pakkaselta ja lumelta paljon. Lumi tekee pimeydestä helpommin kestettävää. Pakkanen saa konttorityötä tekevät ihmiset muistamaan oman fyysisyytensä. Kun kylmää ei pääse pakoon, havahtuu ja tajuaa olevansa olemassa.

Ihmiset vaikuttavat tasapainoisemmilta kuin useina viime talvina. Neljä vuodenaikaa saa maailman tuntumaan turvalliselta. Jokaisella lapsuutensa Suomessa asuneella on talveen liittyvä muistoja. Miten kylmältä lumi tuntuikaan varpaiden alla, kun juoksi kylpytakissa pihasaunaan!

Tämä talvi myös muistuttaa ihmisiä siitä, mistä olemme luopumassa, jos luovumme neljästä vuodenajasta. Vaikka valitamme kylmyydestä ja raiteille hyytyneistä pendolinoista, emme toivottavasti silti ole valmiita vaihtamaan niitä loputtomaan marraskuuhun.