Varokaa vaaraa

14.4.2010

Pääsiäisloma Berliinissä sai miettimään suomalaista kieltoyhteiskuntaa.

Suomessa mietoja alkoholijuomia saa myydä päivittäistavarakaupoissa ja kioskeissa vain aikana 9-21 ja olutta väkevämpää vain Alkon liikkeissä.

Vappujuomat pitäisi itseasiassa käydä ostamassa Alkosta jo nyt, jotta välttäisi kilometrien mittaiset jonot, joissa suomalaiset aina kansallisen dokauspäivän kynnyksellä jonottavat. Kun eivät ressukat muuta voi.

Berliinissä oli viinipulloja metron lehtikiskoillakin, vaikka laadusta en mene takuuseen.

Jos siis vaikka aamuyöllä saa päähänsä jonkin juhlimisen arvoisen asian, niin siitä vain lähimmälle huoltoasemalle ja skumppapullo mukaan.

Alkoholirajoituksilla on todellisia seurauksia. Kuten esimerkiksi se, että se saattaa tappaa suomalaisen olutkulttuurin.

Stadin panimon Timo Konttinen älähti 8. huhtikuuta Kauppalehdessä, ettei suomalaisen olutkulttuurin tila voisi juuri huonompi enää olla.

"Kaupat eivät saa myydä kuin 4,7 prosenttisia lageroluita, ja kun suurin osa marketeista ostaa hyllynsä täyteen halvinta mahdollista roskaa, ei kovin hyvältä kuluttajan kannalta näytä. Esimerkiksi Belgiassa ei käytännössä valmisteta lainkaan alle 4,7 prosenttisia oluita", Kauppinen sanoi.

Toinen silmiinpistävä, ja luullakseni edellisestä irrallaan oleva, seikka Berliinissä oli pyöräilykypärien puute. Ihmiset mankeloivat iloisina menemään pitkin keväisen kaupungin katuja. Kuuden päivän aikana näin yhden pyöräilykypärän, eikä sekään ollut kenenkään päässä.

Ilmiö on tuttu ainakin yhdestä pyöräilyn suurkaupungista – Amsterdamista.

En tiedä, paljonko väkilukuun suhteutettuna pyöräilijöitä loukkaantuu Helsingissä verrattuna Berliiniin tai Amsterdamiin, mutta ainakin siinä on ihan eri meininki. Sillä ei ole ehkä peloteltu.

Suomessa polkupyöräileminen ei ole kätevä ja mukava keino siirtyä paikasta toiseen, vaan yksi lukuisista keinoista päästä hengestään.

Muistan vieläkin ala-asteelta kuvia murskaantuneista vesimelooneista.

"Näin sinunkin päällesi käy, jos putoat pyöränselästä asvalttiin ilman kypärää", kuului valistus.

Sama juttu alkoholin kanssa. Valistuskuvia liikakäytön seurauksena turvonneista sisäelimistä olen nähnyt aivan liikaa.

Olipa mukava olla lomalla, kun pystyi nauttimaan mukavista asioista ilman vaaran pelkoa.

Miten kävisi?

J.L: | 14.04.2010 14:39

Jos meillä ei olisi liikaa sääntöjä ja määräyksiä mitä sitten tekisivät sääntöjä ja määräyksiä valvovat virkamiehet?

Hankkisivat itselleen oikean työpaikan?

Ja lisää tulee

Frank | 14.04.2010 18:01

Eihän niillä 200 napinpainajalla & suhteessa euroopan suurimmalla virkamiesarmeijalla muuten oikein hommia olisi. Oman mausteensa tietysti on tuo EU, jonka suhteen Suomen eduskuntaa tarvitaan kumileimasimeksi.
Valta on sillä joka antaa määräyksiä, ja vallan hamuajia täällä piisaa!

Nyt en ymmärtänyt

Markku N | 15.04.2010 0:35

Mikä rajoitus tässä nyt tappaa olutkulttuurin? Kun S ja K eivät saa myydä kuin 4,7 % olutta, niin niiden on sallituista sadoista mahdollisuuksista valittava halvin roska? Vai paraneeko olutkulttuuri sillä, että saadan vähän väkevämpää roskaa. Ja sitä pitäisi saada 24/7? Olutkulttuutin ystävä tosiaan saattaa aamuyöllä herätä voimakkaan inspiraation vallassa.

Js myös koko olutkauppa annetaan suomalaista ruokakauppaa hallitsevien ketjuille, niin siihen se kulttuuri kuolee.

kiellot pois

Saara | 15.04.2010 8:40

Ja ai kun ois mukava ajaa autolla ilman turvavyötä ja veneillä ilman pelastusliiviä. Ja pullot mukana tietenkin. Ihan liikaa on peloteltu, että mitä voi tapahtua kun on kännissä ratissa. Voi kun ois mukavaa touhuta ilman vaaran pelkoa. Ja nauttia asioista ajattelematta oikeastaan mitään tai ketään. Niin kuin pieni lapsi. Ja aseitakin olis kiva hypistellä, kun ei näytettäis niitä kamalia sotakuvia. Lopetetaan kaikki kiellot ja säädetään tilalle kielto näyttää ikäviä kuvia onnettomuuksien seurauksista. Ja kielto puhua alkoholin vaaroista. Ja neurologit, suut suppuun niistä aivovammoista mitä kohtaatte päivittäin, emme halua kuulla, haluamme olla tietämättömiä ja hyvällä mielellä. Pitäkää potilaanne piilossa.

Olutkulttuuri riippuu kysynnästä

Amatööri | 15.04.2010 9:48

”Mikä rajoitus tässä nyt tappaa olutkulttuurin? Kun S ja K eivät saa myydä kuin 4,7 % olutta, niin niiden on sallituista sadoista mahdollisuuksista valittava halvin roska? Vai paraneeko olutkulttuuri sillä, että saadan vähän väkevämpää roskaa. Ja sitä pitäisi saada 24/7? Olutkulttuutin ystävä tosiaan saattaa aamuyöllä herätä voimakkaan inspiraation vallassa.”

Tuo on sama ongelma, joka liittyy kaiken alkoholimyynnin vapauttamiseen. Tämä kansa haluaa halvat kännit ja silloin ei kalliit belgioluet tai hyvät viinit juurikaan kiinnosta, vaan hyllyt täytetään bulkkituotteilla.

Luojan kiitos viinit ovat vielä Alkoissa, jossa sentään pidetään myymälästä riippumatta jossain määrin laadukasta valikoimaa esillä. Jos myynti vapautettaisiin, ainakin pienempien paikkakuntien Alkot kuolisivat pois ja tarjolla olisi vain halpaa markettimerloota.

Samoin kuin viini- myös olutkulttuurin murros vaatii muutoksen kysynnässä, mitä tarkoittaa muutosta suomalaisessa juomakulttuurissa.

Vaikka tuo ruokakauppamyynnille asetettu 4,7 prosentin raja on täysin mielivaltainen, on se sikäli ärsyttävä, että monet loistavat oluet ovat yli tuon rajan, mutta alle kuuden prosentin.

Alle 4,7 prosentin luokasta löytyy kuitenkin valtavasti kiinnostavia oluita. Helsingin Arabian K-market taitaa olla Suomen paras paikka näiden ostamiseen. Sieltä voi käydä katsomassa, kuinka kattavaa olutkulttuuria Suomessa voisi pelkkien maitokauppojen kautta harrastaa, jos kysyntää riittäisi.

Ylipäätään itseäni ärsyttää alkoholikeskeinen tapa suhtautua olueen ja viiniin. Toivon, että niitä voidaan joskus pitää ensisijaisesti hienoina juomia eikä vaarallisina päihteinä.

pohdintoja

Nimetön | 15.04.2010 12:01

Samaa mieltä keskusliikkeiden ja monopolien haitallisuudesta- paitsi juuri Alkon kohdalla. Se on tosiaan pitänyt tasoa yllä Helsingin kantakaupungin ulkopuolella.

"Ylipäätään itseäni ärsyttää alkoholikeskeinen tapa suhtautua olueen ja viiniin. Toivon, että niitä voidaan joskus pitää ensisijaisesti hienoina juomia eikä vaarallisina päihteinä."

Totta joo, mutta eihän hauskuus ole aina suhteessa kieltojen puuttumiseen? Itse muistan kun kokoomuksen ja vihreiden liberaalit vapauttivat katujuopottelun samoilla argumenteilla. Harmi vain että suomalaiset viettävät eurooppalaista (?) viinipiknikiä vaikka keskellä kukkaistutuksia. Eikä meno eroa entisestä pussikaljoittelusta, paitsi ettei jätöksiä enää tarvitse korjata.

Turvallisuudesta taas on helppo irvailla, kunnes saa syytteen niskaansa. Viimeksi Suomenlinnan hoitokunta, kun vanhemmat päästivät pikkutyttönsä vapaasti juoksemaan valleille. Tuollaisessa tilanteessa kielto myös suojaa ihmisiä, molemmin puolin.

Itse ihmettelen hieman myös alkoholin ihannointia, vaikka siitä pidänkin. Samaan aikaan tupakkaa demonisoidaan. Käsittääkseni molemmat kuitenkin aiheuttavat syöpää, mutta vain toiseen liittyy vakavia sosiaalisia ongelmia.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.