Viimeinen vihreä mies sammuttaa valot

10.11.2008

Jarkko Tontti

Vihreät juhlii kunnallisvaalivoittoa. Hyvä, sallittakoon ilo ja riemu. Sallittakoon myös kriittinen pohdinta.

Minua pyydettiin ehdokkaaksi kunnallisvaaleihin. Sanoin ei kiitos, olen imarreltu, mutta en lähde. Samoin vastasin, kun minua kysyttiin ehdolle vuoden 2007 eduskuntavaaleihin.

Miksi? Yksi syy oli tietysti se, että olen kirjailija, en poliitikko. Haluan sanoa mitä ajattelen, enkä koko ajan ajatella mitä sanon. En halua miellyttää ketään, vaan ravistella hereille. Niin ei saada äänestäjiä.

Toinen syy oli sukupuoleni ja seksuaalinen suuntautumiseni. Kaltaiseni olion ei ole mahdollista menestyä vihreänä poliitikkona.

Vaalitulokset varmentavat näkemykseni vuodesta toiseen. Aivan uusimpia tilastoja en tunne, mutta taannoin ne kertoivat, että yli 70 prosenttia vihreiden äänestäjistä on naisia.

Valtuustot ympäri maata ja edustakuntaryhmä ovat sen mukaisia. Neljästätoista vihreästä kansanedustajasta viisi on miehiä, näistä kaksi homoja.

Karu tosiasia on, että valkoihoisen heteromiehen ei kannata lähteä ehdolle vihreiden listoille eikä toimia vihreissä muutenkaan. Niille, jotka eivät tätä usko, tiedossa on pelkkiä pettymyksiä, kunnes tosiasiat kirkastuvat ja he tajuavat suunnata tarmonsa toisaalle.

Teet mitä tahansa, menestymisesi on hyvin epätodennäköistä. Puolueen historia tursuaa surullisia esimerkkejä.

Laajassa katsannossa tässä ei ole mitään vikaa, ainakaan minun mielestäni. Olen feministi ja puolustan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia Setan hallituksessa minkä kerkiän. Vihreiden ja maapallon tulevaisuuden uhka eivät ole kaupunkien nuoret naiset, päinvastoin.

Mutta vähän väliä mieleeni ryömii ajatus, että jotain on vialla poliittisessa puolueessa, johon on syntynyt lasikatto heteromiehille.

Tweet