Virtaa naapurin verkoista
Vuodenvaihteessa on tapana katsoa tulevaisuuteen. Yksi kiinnostavimmista tähän asti näkemistäni ennusteista on tämä:
Vihreä bisnes. Toimittaja Terhi Brusin seuraa blogissaan ekotaloutta, viherpesua, työtä ja kuluttamista.
Kuva: Mikael AhlforsEuroopan energiahuolto hajautuu vuoteen 2020 mennessä tuntuvasti. 30 prosenttia Saksassa ja muualla Euroopassa kulutetusta sähköstä ja lämmöstä tuotetaan tuohon mennessä hajautetusti, niin sanotusti naapuriverkoissa.
Arvion esittää hampurilainen konsulttiyhtiö Steria Mummert raportissaan Zukunftsfaktoren 2020.
Aiheesta kertoi mainio saksalaissivusto Sonnenseite, veteraanitoimittaja Franz Altin ja hänen vaimonsa Biggin sivusto, joka kokoaa ajankohtaisia ympäristöuutisia pääosin saksaksi, mutta jonkun verran englanniksikin.
Naapuriverkoilla tarkoitetaan sitä, että omakotiasujat tai pienet yritykset tuottavat lämpöä ja sähköä omaan ja vähän muidenkin tarpeisiin. Näin sähköä ei tarvitse pahemmin siirtää. Ulkopuolista energiaa ostetaan korkeintaan kulutushuippujen aikaan.
Idean olennainen osa on älykäs tekniikka, joka säätelee energian tuotantoa kulutuksen mukaan. Silloin, kun energiaa tulee hyvin, voidaan esimerkiksi automaattisesti käynnistää paljon energiaa vaativia laitteita. Näin saadaan aikaan selkeää säästöä.
Energian lähde voi olla periaatteessa lähes mikä tahansa. Ympäristön kannalta erityisen hyvä vaihtoehto on aurinko. Lupaavalta näyttää myös polttokennolaitteiden kehitys.
Vaillant, Euroopan toiseksi suurin lämmitystekniikan valmistaja, testaa kenttäkokeissaan 60 erilaista polttokennojärjestelmää, joista osa on yhdistetty niin sanotuksi virtuaaliseksi voimalaksi.
Saksan liikenne- ja rakennusministeriön tukema testihanke Callux pyrkii nopeuttamaan laitteiden kehitystyötä niin, että niitä saataisiin laajempaan käyttöön kymmenen vuoden sisällä.
Yhtä lailla hajautetun energiantuotannon ideaan käy se, että maataloustuottajat tekevät biojätteestään kaasua, jota voidaan syöttää yleiseen maakaasuverkkoon siellä, missä sellainen on olemassa.
Lisääntyvä riippumattomuus suurista energian myyjistä ei olisi haitaksi. Sen osoittaa selkeästi ajankohtainen Venäjän ja Ukrainan välinen kaasuriita.
- Tappamisen kieltävästä laista (10.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Lähimmäisenrakkaus ehkä? (3.2.2012)
- Mamujen työttömyysaste on yli (1.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Mittauksista (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Pelastakkaa kanssamme RADION BIODIVERSITEETTI (29.1.2012)
- vegaanisuus/veganismi (28.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Sähköä Saharasta
Paikallinen sähköntuotanto on paras vaihtoehto, mutta se loput 70% sähköstä pitäisi myös saada jostakin ympäristöystävällisestä lähteestä. Saksassa onkin suunnitelmia aurinkosähkön tuottamiseen Saharassa.
http://www.spiegel.de/international/world/0,1518,550544,00.html
Muistaakseni sähkön siirtohävikki uusimmalla tekniikalla on saatu jo lähelle 3% / 1000km. Auringonpaiste Saharassa on paljon voimakkaampaa ja luotettavampaa kuin Euroopassa ja siellä on myös tilaa rakentaa.
Täällä Suomessa pitäisikin valmistautua Saharan sähkön tuloon - silloin tarvitaan suurikapasiteettisia sähkölinjoja kohti Keski-Eurooppaa.
Sähköä Saharasta: käsitelty jo
No nyt huomasinkin että aihe oli jo tämän blogin aiemmassa postauksessa käsitelty. Hienoa että näitä asioita tuodaan esille! Kun vielä Suomen valtio olisi valmis tekemään jotakin konkreettista.
sähkä
sähköä saharasta,,ja maksuna jäätä pohjoisnavalta juomavedeksi,,litra/kWh ??
Kirjoita uusi kommentti