Arvoisa toimitus!

Mielestäni nyt olisi korkea aika myös Vihreän Langan keskustelupalstalla käydä keskustelua siitä, kuinka on arvioitava paljon puhuttua ja väiteltyä teoriaa ns. sukupuolittuneesta väkivallasta ja siihen pohjautuvaa tutkimusta.

Ajankohtaisena aiheena on tietenkin 23.11.2010 julkistettu tutkimus, joka ensimmäistä kertaa asettaa miehet ja naiset tutkimuskohteina samaan asemaan, niin että on saatu uusi ja realistinen kuva väkivallan käytöstä parisuhteissa. On käynyt ilmi, että sukupuolet ovat suunnilleen yhtä väkivaltaisia. Teoria väkivallasta mieserityisenä toimintana ja vallankäyttönä parisuhteissa on saanut upottavan iskun. Koko teoria on perustunut ennakkoluuloiseen ja tarkoitushakuiseen teoretisointiin, jota on vahvistettu tarkoitushakuisilla, lähtökohtaisesti yksipuolisilla tutkimuksilla.

Asia on vakava sen vuoksi, että yli 10 vuoden on aiempi yksipuolinen tutkimustieto vaikuttanut ratkaisevalla tavalla mm. julkisen vallan yleiseen tasa-arvopolitiikkaan ja erityisesti väkivaltaohjelmiin ja -politiikkaan mainitulla areenalla. Yksipuolinen tietokanta on vaikuttanut erilaisiin hallinnon valmisteluasiakirjoihin, kansainvälisen yhteistoiminnan agendaan asiassa sekä erinäisiin lainsäädäntöhankkeisiin, joissa on tavoiteltu jopa sukupuoliperusteista lainsäädäntöä, erilaista uhri- ja tekijäasetelmaa sukupuolen mukaan väkivaltavapauksissa.

Ajankohtaisuutta asiassa lisää, että uudet kiistattomat tutkimustulokset ovat jo aiheuttaneet lähes täydellisen muutoksen esim. Vihreiden Naisten kannanmäärittelyssä. Vielä tähän syksyyn asti kanta noudatteli mainitsemaani virallista sukupuolitetun väkivallan oppia. Nyt selkeät tulokset aiheuttivat välittömän mielipidemuutoksen. Tätä jouduttiin odottamaan vuosikaudet, samalla kun jouduttiin odottamaan tasapuolista tutkimusta.

Erilaiset kansalaisjärjestö- ja poliittiset tahot, useimmat poliittiset naisjärjestöt, Nytkis, naisasialiitto Unioni sekä ihmisoikeusjärjestö Amnesty ja monet muut toimijatahot nielaisivat yksipuoliset tutkimukset sellaisenaan, osa jopa vastusti ylipäänsä naisten väkivaltaisuuden tutkimusta. Noiden järjestöjen edustajien olisi nyt korkea aika liikahtaa asemistaan ja ottaa kantaa uuteen tilanteeseen. Siitä keskustellaan jo jonkin verran, mutta mediassa on ollut havaittavissa myös hämmennystä ja varautuneisuutta uuden todellisuuskuvan edessä.

Median aiemmin valitsema agenda alkaa nyt näkyä, kun uudessa tilanteessa ennakkoluuloton tutkimus kiinnostaa vain vähän. Helsingin Sanomat, joka osallistui aikanaan täysin rinnoin väkivaltakuplan puhaltamiseen, panttasi painetun lehden uutista kaksi vuorokautta, ja siinäkin asia koetettiin vääntää omaan agendaan sopivaksi. TV-uutiset, joka toisteli uskollisesti yksipuolista kuvaa vuosikaudet, pimitti keskeisen uutisen kokonaan. Vain Nelosen uutiset noteerasi asian. Maakuntalehdet, jotka osallistuivat 1998 alkaen rummutukseen, eivät tunnu seuraavan uutistarjontaa. Missä on median itsekritiikki? Mikä media kysyy tasa-arvoministeriltä: eikö todellakaan mikään virallisessa tasa-arvopolitiikassa tule muuttumaan?

Hannu T. Sepponen
vapaa toimittaja
Mies vailla tasa-arvoa kirjan toimittaja (Kotro-Sepponen, Tammi 2007)