eläinsuojelu

Diogenes hämähäkeistä | 11.08.2009 12:03

Harmillista, että edelleen joudun puhumaan eläimistä luonnonsuojelun forumilla, vaikka eläimet ovat lähempänä ihmistä kuin kasvillisuutta ja meriä ja vuoria. Vihreä puoluehan on lupautunut ajamaan eläinten asioita , joten se kyllä sopisi mielestäni Vihreään lankaankin. Muutenkin kaikki muut eläimet paitsi ihmiset tarvitsevat hälyyttävän paljon suojelua ja nekin olisi saatava päivänpolitiikan sekä arkiosallistumisen näkyväksi osaksi niin kommenteissa kuin ratkaisuissa.
Asiani koskisi nyt "ENON" kolumnissaan antamaa vastausta kysymyseen, mitä tehdä häritsevän monilukuisikisi käyneille hämähäkeille parvekkeella. Oli valitettavaa lukea, että eno neuvoi hankkimaan miehen, joka mäiskisi ne rullaksi käärityllä vihreällä langalla kuoliaiksi. Miksi? Miksi aina tapetaan se tai ne, jotka ovat tiellä, vaikka eivät tee mitään väärää? Koittakaa hyvät ihmiset muuttua! Kyllästyminen lajimme moukkamaisuuteen kouristaa vatsanpohjaa ja aiheuttaa ylenannon reaktioita.

Ehdottomasti samaa mieltä

Nimetön | 11.08.2009 12:52

Isorokon hävittäminen on ollut ihmiskunnan yksi suurimmista rikoksista luontoa kohtaan. Joka päivä tuhannet ja tuhannet antibioottikuurit tappavat viattomia bakteereja jotka etsivät kotia ihmiskehoista. Ehdotan antibioottien käytön lopettamista vedoten kaikkien elämänmuotojen oikeuteen elää. Kyllästyminen lajimme moukkamaisuuteen kouristaa vatsanpohjaa ja aiheuttaa ylenannon reaktioita.

heikon turva

Diogenes | 13.08.2009 12:40

Eläinoikeuksita puhuttaessa saa tottua siihen, että juttu viedään yleensä älyttömyyden tasolle tai huumoriksi, koska todellisia argumentteja ei ole.

Eläimet ovat saastaisia.

Kuten omistajansakin | 14.08.2009 16:10

Eläinsuojelu ei kuulu muslimipuolueen arvoihin.

Puhtauskin on arvo

Kissa vieköön | 03.11.2009 12:35

Meidän täytyy muistaa että tietyt pienolijot ovat ihmisasunnossa hono enne - on sallittua siivota ja pitää puhdasta: Eläimetkin , esimerkiksi linnut, tekevät niin, muuten kirput & co kiusaavat niitä hengiltä.Itse kannan hämähäkit ikkunalle ja lasken ne pihalle. Mutta on myös eläimiä joita kohtelen armottomasti. Sain Intiasta täitä joita käsittelin sekä täikammalla että kemikalioilla.

Ongelma ei liene näissä, mutta kaupallisuudessa joka tekee kaikkinaisesta eläinkidutuksesta ja ylihyödyntämisestä kannattavaa.

Päättäjät välinpitämättömiä!

Jussi Ristonmaa | 02.04.2010 13:42

Suomen lainsäädäntö hyväksyy jalkanarun käytön metsästysvälineenä. Samoin laki hyväksyy luolakoirakokeet joissa elävää eläintä käytetään ”maalina”. Molemmat, sekä jalkanaru, että luolakoirakoe ovat poliittisen päätöksen teon saamattomuuden luurankoja. Olen lähestynyt em. asioiden tiimoilta nykyistä pääministeriä, sekä luolakokeen osalta myös nykyistä oikeusministeriä. Pääministerin avustajan antama vastaus kierteli politiikan mukaisesti ydinkysymykset ja vastaus oli täyttä hölynpölyä. Oikeusministeri puolestaan siirsi asian Maa-, ja metsätalousministeriöön, jonka luolastoihin ja tammipöytien laatikoihin asia hautautui ikuisiksi ajoiksi. Kumpikaan ministeri joita asian tiimoilta lähestyin ei kyennyt ottamaan itse vastuuta asian hoidosta. Surullista.

Jalkanaru pyynnissä, sekä luolakokeessa molemmissa on kyse ihmisen toissijaisen tarpeen tyydyttämisestä, toisen lajin ensisijaisen tarpeen kustannuksella. Poliittinen saamattomuus on käsin kosketeltavasti hyväksynyt ja hyväksyy epäeettiset toiminnat metsiemme kätköissä ja latojen suojissa. Vihreiden, kuten myös muiden puolueiden saamattomuus eläimiin liittyvissä moraalittomuuksissa on häpeällistä. Inhimillisen ja ei-inhimillisen elämän kunnioitus ei kumpikaan ole pois toiselta elämänmuodolta. Mutta molempien elämänmuotojen kunnioitus, tai halveksinta kertoo valtion, sen päättäjien ja kansalaisten arvot, tai arvottomuudet.

Jussi Ristonmaa
Vaajakosken "sivilisaatio"

Sikoja voidaan pitää paremmin

Erkki Pöytäniemi | 18.04.2010 11:40

Vastapainona sikatehtaat videoille, käykää katsomassa kuvia ns free-range sianlihantuotannosta Englannissa. Aika erinäköistä ja alueelle voi kävellä keskellä päivää ja kuvata kenenkään estämättä nin paljon kuin haluaa.

http://erkinluomu.blogspot.com/2010/04/vapaita-sikoja-englannissa.html

http://erkki.smugmug.com/Agriculture-and-Food/Free-range-pigs-UK/1186876...

Mainos?

Ei nimimerkkiä | 24.04.2010 19:03

Google, "Erkki Pöytäniemi", 1. hitti:
"Organic Food Finlandin vientijohtajan Erkki Pöytäniemen mukaan..."

Eihän se ole kiellettyä (laissa on porsaanreikä) vaikuttaa vihreässä langassa ja samaan aikaan toimia bisneksessä, mutta kyllähän se hieman tuo mieleen eräät muut liikemiehet politiikassa lähiajoilta.

Hattua nostan kuitenkin nimellä esiintymisestä.

kaikenläpäisevä itsekkyys

Diogenes8joka lyhty kädessä kirkkaassa päivänvalossa etsi ih | 26.04.2010 20:40

Laki palvelee ihmistä 99%. Eläinkaupoissa viruu vuositolkulla olentoja pelkkinä hyllytavaroina, näkemättä koskaan päivänvaloa ja voimatta liikkua häkkinsä ulkopuolella. Esim. kaikissa Faunattiarissa olen kohdannut 2-3 vuotta olleita lintuja. Parastaikaa on LEPPÄVAARAN ELÄINPUODISSA (voi mennä häiriköimään) VIISI LUMIVALKOISTA NAURUKYYHKYÄ, JOTKA OVT VIRUNEET HYLLYISSÄ YLI KOLME VUOTTA!. Keskusteltuani kaikkien mahdollisten asiaan liittyvien virkamiesten kanssa tilanne päättyi niin, ettei mitään aiota, tai saa tahdä; "jos ostaa linnut, tukee kauppiasta, joka heti tuo uudet" - joten minut suositeltiin = painostettiin jättämään linnut, nuo ihmisitsekkyyden uhrit, kauppaan. Lakiehdotusta ei kukaan edes ajattele; mitättömät lemmikit! mitä nyt niiden kärsimys on tuotantoeläimiin verrattuna!On niin paljon ennen niitä.
Ihmisten luoma maailma on pelkkä läävä.
JA:
kuninkahan moni on hetkeäkään pohtinut, miten on mahdollista hoivata pieteetillä kaikkia hädässäolevina vastaantulevia eläimiä, kuten Eläinten peastustiimi- tai Eläinsairaalaohjelmissa saa päivittäin nähdä, ja samalla ylläpidetään massiivista kidutuskoneistoa syömällä eläimiä (siis nuo samat ihmiset), vaikka KAIKKI tajuavat, että jokainen niistä sadoista tuhansista miljoonista,joka oli ruuaksi joutunut, oli yhtä arvokas ja suurenmoinen ja rakastettava persoona kuin ovat ne, joita hellyydellä ja taidolla hoivataan.
Tätä käytöstä väitetään yleenssä ihmisen paradoksaalisuudeksi, mutta sillä verhoillan totuus, sillä valitettavasti kyse on selkeän loogisesta käyttäytymisestä; vain ja ainoastaan itsekkyys säätelee ihmistä. Kun hän haluaa helliä ja auttaa, hän tekee sen (sehän jos joku tuo mielihyvää. Yleensähän lemmikitkin ostetaan vain hoivaamisen tarpeeseen)ja kun hän haluaa lihaa ja turkista,ja varmuuden siitä, ettei lääkket aiheuta sivuvaikutuksia, hän hyödyntää jääkylmästi, rajattoman julmasti ja täysin mielivaltaisesti kenet vain. Ja vaikka miljoonittain, jos on tarpeen - ja sen ylikin! (Norjassa tuhottiin viime vuonna käyttämättöminä 400 000 olentoa, jotka oli kasvatettu koe-eläimiksi).
Olisi ehkä vihdoin aika tuoda tätä pimeyttä päivänvaloon, vaikkain jo aivan liian myöhään.

Hyvä eläinpito

Riitta Salmi | 27.04.2010 20:56

"Ei nimimerkkiä", et kai ole tosissasi, että esimerkit hyvästä eläintenpidosta ovat mielestäsi mainostamista, vaikka asialla olisikin luomutuotannon puolestapuhuja? Kunpa kaikki "mainostaminen" olisikin tuollaista!

"Diogenes", lemmikkieläinkaupassa viruvat naurukyyhkyt ovat aivan ilmeisesti olleet virhehankinta kauppiaalle, jolleivät ole kolmeen vuoteen menneet kaupaksi. Kehotan neuvottelemaan kauppiaan kanssa, myisikö hän ne hyvään kotiin sillä sopimuksella, että ei osta uusia tilalle.

Suomessa on sellaisiakin eläinkauppoja, jotka ovat eettisistä syistä päättäneet lopettaa lintujen myynnin. Tietääkseni suunnitteilla on myös eettinen sertifikaatti eläinkaupoille, mutta tästä asiasta kannattaa kysyä lisää SEY:ltä.

eläinten suojelu

Samuli | 26.06.2010 20:34

Täyttä asiaahan tässä käsitellään. Kaikkia eläimiä tulisi suojella. Mielestäni kuitenkin ensisijaisesti luonnovaraisia.
Naapurillani on kaksi kissaa, jotka elävät täällä maaseudulla täysin vapaana. Naapurini ulko-oven edessä on styrox-laatikko, johon kissat tulevat aamulla öisiltä retkiltään. Joka aamu laatikossa on jotain. Myyriä, hiiriä, lintuja ja toisinaan jopa orava.
Vihreitten tulisi paneutua kissojen tekemisiin ja tehdä niistä yhtä karmeita dokumentteja kuin suurpetojen saalistuksestakin tehdään.Puhumattakaan sikaloista ja turkistarhoista.
Kissa on vielä todellinen sadisti siksi, että se leikkii saaliinsa kanssa. Saattaapa tuoda sen kituvana kotiin isännälle näytille.
Mielestäni eläinaktivistit voisivat panna asiansa tärkeysjärjestykseen ja keskittyä ensisijaisesti luonnonvaraisten pieneläinten suojeluun. Pitäisi vaatia kissojen pito häkkiin tai talutushihnaan niinkuin koiratkin.

Onko teuraseläimillä oikeus kivuttomaan kuolemaan

Elina Moustgaard | 15.09.2010 8:57

SAS aikoo tarjota lennoillaan vain halalteurastettua lihaa. Lainaus:http://www.friatider.se/b...a-flyget-i-fortsattningen

"Islamanpassningen innebär bland annat att det inte blir något griskött på flyget i fortsättningen och att nötkött slaktas på ett plågsamt sätt som är förbjudet i Sverige och större delen av Europa. Enligt muslimsk tro ska djuret förblöda till döds – och det är förbjudet att använda bedövning under slakten."

Itse entisenä luomueläinkasvattajana jo 80-luvulla tilasin tilallemme kyläteurastajan ja edelleen suosin mahdollisuuksien mukaan luomulihaa joka on teurastettu pienteurastomossa tai omalla tilalla. Olen vieraillut useilla laitosteurastamoilla ja nähnyt omin silmin possujen pakokauhun näiden odotellessa vuoroaan kaasutusliukuhihnalla. Lehmät pääsee helpomalla saamalla kuulan otsaansa.

Järkyttävä halalteurastus on taantumista barbarian tasolle. Sitä suomalaisten ei pidä hyväksyä. Kuinka on mahdollista että halalteurastus on Ruotsissa kiellettyä, mutta sen maahantuonti ja käyttö sallittua? Kaksinaismoralismia.

Suomessa hyväksyttiin jo 90-luvulla ehdollistettu halalteurastus siten, että eläin ensin tainnutetaan, mutta kuka viranomainen sitä valvoo?

Jos monikulttuurisuus on jatkuvaa luopumista humaaneista arvoista, se luopioiden ja selkärangattomien politkkaa. Arvoton ideologia.

Halalkantani on ehdoton kielto.

"Suojelua..?"

Halmo | 20.09.2010 16:20

Aikaaijoin minut valtaa tunne, että eläinsuojelijat pitäisi eristää muusta yhteiskunnasta ja eteenkin eläimistä. Asioiden järjetön yksinkertaistaminen sopii tietysti yksinkertaisille ihmiseille. Kaikki ei vain aina ole mustavalkoista. Liian usein tuo eläinsuojelu/vihreä ajattelu on vain julkisuuden hakua. Esim. Vihreä liitto ja heidän ns. ydinvoimavastaisuutensa. Kuka muistaa vielä, mitä Vihreät lupasivat tehdä mennessään hallitukseen, jos se päättää antaa rakennuslupia uusiin ydinvoimaloihin? Minä muistan, vihreät ilmeisesti eivät. Eikä luontoa suojella muutaman kettutytön nuoruuden huumassa ja "vapauttamalla" minkkejä luontoon. Tai tuhoamalla toisten omaisutta. Kyllä se suojelu tapahtuu sillä jo niin loppuun käytetyllä sanalla: kestäväkehitys.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.