Hanhet ja kaikki muutkin luontokappaleet ovat ekologisempia kuin me "viisaat" ihmiset
Enpä olisi luullut lukevani "vihreästä" lehdestä tällaista brutaalin asenteelista kommenttia: "nurmikolla kakkaa sadan valkoposkihanhen parvi", VL 29.1. Eiväthän luontokappaleet saastuta, vain ihminen saatuttaa hankkiessaan ravinteita, raaka-aineita ja energiaa maailman ääristä metropoleihinsa.
Arktiset, täydellisesti pohjolaan sopeutuneet Valkoposkihanhet ovat vain täyttäneet ekologisen tyhjiön, jonka melkein sukupuuttoon hävittämämme metsähanhet jättivät (Sibeliuskin ihaili niiden kaunista lentoa ja sisällytti niiden ääntelyn sinfonioihinsa; hän uskoi olleensa hanhi tai laulujoutsen edellisessä elämässään). Metsähanhia oli aikoinaan satoja tuhansia kosteikkoalueillamme, nyt pari tuhatta syvimmissä korvissa, samoin merihanhia.
Pääkaupunkiseudun 5000 hanhiparia pystyvät käyttämään ravinnokseen vain ruohon pehmeimmät osat, joten ne syövät paljon, mutta uloste on melkein kuin ruohonleikkurin silppua eikä sisällä mitään muuta kuin niiden syömää ruohoa. Uloste ei sisällä ihmisille vaarallisia kolibakteereita.
Täytyy olla todella huono itsetunto, jos poikasiensa reviiriä puolustava hanhi ärsyttää. Eikö ole vain upeaa, että tämä pääosin jäämeren karuilla rannoilla lisääntyvä jalo lintu ei ole oppinut pelkäämään ihmistä (luomakunnan "kruunua")? Kyseessähän on sama paratiisillinen kokemus, jota monet menevät hakemaan Antarktiksen pigviinien parista!
Me itseämme "sivistyneinä" pitävät pääkaupunkiseudun "maan matoset" kehtaamme pilkata ja uhata tuota taivaan korkeuksissa tuhansia kilometrejä muuttavaa tundrien ylvästä haltijaa. Emmekö tunne enää edes Peukaloisen retkiä heidän kanssan? Me ja vain me olemme ekologinen katastrofi-populaatio.
Kertokaa minulle, kun olette itse lakanneet ulostamasta siellä Vihreän Langan toimituksessa. Toivottavasti teillä on edes kompostoiva käymälä pihan perällä, ettekä tee tarpeitanne puhtaan juomaveden sekaan?
–MJ
- Alastomilla vaatteet? (19.3.2010)
- Biomassassa on säteilevää ydinenergiaa! (19.3.2010)
- Järjetöntä toimintaa. (19.3.2010)
- Hiilijalanjäljellä on väliä (19.3.2010)
- Pettynyt Valtaojaan (19.3.2010)
- Nasheed oli Säätytalon (18.3.2010)
- "Lisääntyminen nyt vain (18.3.2010)
- Hyvinvointivaltio, lapset, maahanmuuttajat (18.3.2010)
- Omituista! (18.3.2010)
- Verkosto? (18.3.2010)
- :) (18.3.2010)
- Puurot ja vellit sekaisin (18.3.2010)
- "Avainsanat" vs. sisältö (18.3.2010)
- Hävytöntä perheiden vähättelyä (18.3.2010)
- Lukukausimaksut laskevat kilpailukykyä (18.3.2010)
- Bileilläkö sitä maailmaa (18.3.2010)
- Kallelle hyvinvointivaltiosta (18.3.2010)
- Vapaa keskustelu kunniaan (18.3.2010)
- Kannatan lukukausimaksuja (18.3.2010)
- Hiilijalanjäljen laskemisen vaikeudesta (19.3.2010)(6 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (19.3.2010)(58 kommenttia)
- Nostetaampa kettu pöydälle (17.3.2010)(10 kommenttia)
- Jos meillä olisi vihreä diktatuuri (17.3.2010)(29 kommenttia)
- jätevesiasetus (17.3.2010)(6 kommenttia)
- Vihreiden kanta mediamaksuun? (17.3.2010)(5 kommenttia)
- Miten väestöräjähdystä pitäisi käsitellä? (15.3.2010)(5 kommenttia)
- Pakkoruotsi (14.3.2010)(39 kommenttia)
- Pitääkö kerrostalo-asunnossa olla oma sauna? (14.3.2010)(13 kommenttia)
- Vihreiden lähdettävä hallituksesta! (11.3.2010)(14 kommenttia)
- Miten kasvissyöjäksi käytännössä? (10.3.2010)(62 kommenttia)
- Saastumisongelman ratkaisu (8.3.2010)(1 kommentti)
- MAKEA VESI (5.3.2010)(9 kommenttia)

















Kirjoita uusi kommentti