Hiilijalanjälki ja Stora enson tehtaan sulkemiset

Sosiaalitoimisto | 20.08.2009 4:05

Suomalaisilla on, tai ainakin oli, hetki sitten maailman kolmanneksi suurin hiilijalanjälki. Vihreät ovat kovasti yrittäneet tätä jälkeä saada pienemmäksi.

Kohta rysähtää taas ja lujaa metsäklusterilta; Stora enso saneeraa rakenteitaan ja toista tuhatta ihmistä tulee jäämään ilman töitä. Hiilijalanjälki siis pienenee. Hieno homma, eikö?

Yksityisen savupiipputeollisuuden yskähtelyt koskettavat lähitulevaisuudessa auttamatta meitä kaikkia. Kuka meidät elättää, jos yksityisen sektorin perinteisin ja suuri työllisyyden tuoja tekee kuolemaa?

Hassi huutaa vihreää teknologiaa ja Sinnemäki metsäteollisuuden jalostusasteen nostamista sekä tuotevalikoiman lisäämistä avuksi.

Olisikohan pikkuhiljaa syytä alkaa priorisoimaan asioita ja huomata, että jos tuotteita eivät tee suomalaiset, ne tulevat tekemään kyllä jotkut muut maat. Lisäksi todennäköisesti vielä enemmän saastuttaen kuin suomalaiset.

Meidän aiheuttama hiilijalanjälki tehdään sitten muualla ja me jäämme moraalisäteilijöinä lauleskelemaan hoosiannaa kerjäläisen käsi ojossa?

Vihreittenkin ON SYYTÄ MUUTTAA TAVOITTETAAN ja asettaa tavoitteeksi KAIKEN JÄLJELLÄ OLEVAN SUOMALAISEN TEOLLISUUDEN jääminen Suomeen. Mitään lisämaksuja hiilikaupalla tai muulla jonninjoutavalla humputtelulla ei suomalaiselle teollisuudelle saa aiheuttaa.

Vai halutaanko tässä kohta kaikkien olevan peltotöissä hevosen perässä?

Niinpä. Varkauden kaupunki

Eric | 20.08.2009 23:43

Niinpä. Varkauden kaupunki lämpenee nyt Stora-Enson bioenergialla. Millä kaupunki lämmitetään jos tehdas lopetetaan? Kivihiilellä?

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.