Karhut sapentuotannossa: uutiset ja Ajankohtainen kakkonen 9.6.2009

Animalian Karhurymä  | 11.06.2009 11:02

Katri Makkosen juttu ns. sappikarhuista tuli tiistaina 9.6. puoli yhdeksän uutisissa ja Ajankohtaisessa kakkosessa. Mikäli lähetykset menivät ohi, ohjelmat voi katsoa Ylen areenalta.

TV uutiset ja sää:
http://areena.yle.fi/video/246022
juttu alkaa kohdassa 10:22

Ajankohtainen kakkonen:
http://areena.yle.fi/video/246151
juttu alkaa kohdassa 33:33

Animals Asia Foundation (AAF) on tehnyt töitä Aasiassa sappikarhujen hyväksi jo kymmenen vuotta. Karhuja on farmeilla yhä tuhansia eikä niiden kokonaismäärää kukaan tiedä. Kuten ohjelmistakin selvisi, ihmisen terveydelle karhunsapen käytöllä ei ole merkitystä jo sen vuoksi, että synteettistä karhunsappea tuotetaan ja käytetään lääketieteessä jo nyt. Myös kasvisperäisistä lääkkeistä löytyy vaihtoehtoja.

Aasiassa matkaileva voi tahtomattaan tukea karhutarhausta esim ostamassa viinaan sekoitettua karhunsappea baarissa. Karhunsapesta on nykyisin jopa ylituotantoa, joten sitä on alettu lisätä joihinkin shampoo- ja teemerkkeihin.

Animalian Karhuryhmä perustettiin kolme vuotta sitten tiedottamaan sappikarhujen tilanteesta. Toinen päätavoitteemme on kerätä varoja AAF:n toiminnan tukemiseksi. AAF toimii lahjoitusvaroin. Vaikka sapentuotannosta vapautettujen kuntouttaminen onkin osa AAF:n toimintaa, päätavoite on kuitenkin saada sapenlypsäminen karhuilta kokonaan loppumaan.

Jos olet kiinnostunut toimimisesta sappikarhujen hyväksi, voit ottaa yhteyttä infopostiimme:
info@aasiankarhutarhat.com

Lisätietoja Karhuryhmän ja AAF:n toiminnasta löytyy täältä:
www.aasiankarhutarhat.com
www.animalsasia.org

Sanna Alaruikka
Animalian Karhuryhmän pj

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.