maahanmuuttokritiikki tuontitavaraa Venäjältä????
"asiantuntijakirjoitukseksi" luokitellussa tekstissä kirjoitetaan:
"Timo Vihavaisen ja Jussi Halla-ahon islamkritiikki toistaa nykyvenäläistä rasistista ajattelua, joka uhkaa eurooppalaisia perusarvoja.
Onpa erikoista, että hyökkäykset moniarvoisuutta ja yleismaailmallisia ihmisoikeuksia vastaan"
Aika kovia ja hyökkääviä väitteitä. Vaatisivat varmasti tuekseen perusteluja. Mutta varmaan ovat totta, onhan Suomesta ajattelu joko kokonaan hävinnyt, tai kukaan järkevä (muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta) ei enää uskalla avata suutaan henkilökohtaisen harmin pelossa. Eräässä kirjoituksessa kerrottiin Venäjällä olevan keskustelulle paljon vapaampi ilmapiiri kuin Suomessa.
Mitä ovat eurooppalaiset perusarvot?
kansallisvaltiot, kristinusko, kodin ja perheen kunnioittaminen.
vai
koko maailma kotina, islam, ja kodin vastaisuus, huntujen käyttö, naisten alistaminen?
Puolisosta, perheestä, lapsista, kylästä, urheiluseurasta, maakunnasta ja omasta valtiostaan ja kansasta huolehtiminen ja niiden puolustaminen on jyrkässä ristiriidassa nk. "suvaitsevaisuuden" kanssa.
Mitkä ovat niitä perusarvoja, eivät ristiriitaiset, toisensa poissulkevat arvot voi olla yhtä aikaa voimassa?!!
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Rasismissaan todella järkyttävä teksti
Mallisen rasistinen viha venäläisiä kohtaan on todella järkyttävää luettavaa. Näköjään venäläisiä saa Mallisen mallissa vihata edelleen, todella kuvottavaa luettavaa.
Ymmärrettävää
Pitää nyt pitää mielessä että Vihreät ovat entisiä kommunisteja jotka ovat iäksi katkeroituneet kommunismin kaatumisesta. Tottakai nyky-Venäjä on Suuri Saatana kunneivat venäläiset ymmärtäneet maailman parhaan yhteiskuntamallin päälle.
Niin suvaitsevaista että sattuu
Luin tämän Malisen sepustuksen. Siitä paistoi läpi suunnaton viha jokaista kohtaan, joka ei ole samaa mieltä tämän Malisen kanssa. Malisen mielipidettä mistään asiasta en kuitenkaan sepustuksesta löytänyt.
Vihankohteeksi oli joutunut kaksi henkilöä, jotka ovat ilmeisesti ilmaiseet mielipiteitä, joista Malinen ei pidä.
Eräänlainen ennätys aasinsilloissa on venäjän sotkeminen tähän "pahuuteen", jokan Malisen kirjoituksesta ymmärsin olevan sen, että joku on saanut ilmaista Malisen mielipiteistä poikkeavia mielipiteitä.
Näistä suomen Penin puheenjohtajien lausunnoista olen saanut vakaan kuvan, että suomen Pen on johtava sananvapauden vastainen järjestö suomessa. Lainaanpa Maliselta lauseen "Euroopan paras perinne on toisinajattelu". On se kumma, kun Malinen ei suvaitse toisten toisinajattelua.
Vihreä lanka onkin kunnostautunut suomen johtavana vihakirjoitusten julkaisijana.
Kyllä hävettää, että olen joskus äänestänyt vihreitä ja näin osaltani ollut syyllinen tällaisen vihajulkaisun olemassaoloon.
Kauheaa vihaa ja valheita!
Minun tyttöystäväni ja monet kaverini ovat Venäläisiä ja tälläisen ryssävihan lietsominen saa minut katumaan että olen koskaan äänestänyt vihreitä! Tätä virhettä en enään tule tekemään!
Jos Pietari on niin vihamielinen niin miksi pietarissa juuri järjestettiin sekulaarin islamin kogressi? http://www.youtube.com/watch?v=aXGz7QVq4sA&feature=related
Onko siitä tullut rikos olla eri mieltä? Onko siitä tullut rikos kritisoida uskontoa jonka perustaja syyllistyi mitä kauheempiin rikoksiin profeetan uransa aikana? Onko kulttuuri rasimia pitää kiinni siitä että lasten kanssa ei harsteta seksiä?
Hassua että muslimeilta näitä asioita ei vaadita.
En enään koskaan äänestä vihreit sen saarnaaman antisemitismin ja rasistisen ryssävihan lietsomisen tähden!
Tämäkö sananvapauden puolustusta?
Ei voi kuin yhtyä kommenttiin "niin suvaitsevaista että sattuu". Minäkin häpeän, että olen kaksikymmentä vuotta äänestänyt vihreitä. Vaan en äänestä enää! Siinä on puolue ja lehti, jotka eivät salli sananvapautta, vihaavat omaa kansaansa ja alistavat naista islamin ikeeneen! Ja ne vihreät arvotkin on heitetty jo ties minne!
Virkaheittto puheenjohtaja
"Näistä suomen Penin puheenjohtajien lausunnoista olen saanut vakaan kuvan, että suomen Pen on johtava sananvapauden vastainen järjestö suomessa."
Kyseessähän on siis ENTINEN Penin puheejohtaja, entinen nimenomaan hyvästä syystä eikä omasta tahdosta. Puheenjohtajien valinta kun yleensäkin tahtoo tapahtua "apina heittää tikkaa" metodilla, siksi hyvästä kannattaa pitää kiinni.
Sitkeä valhe
Nimimerkki gadling:" Pitää nyt pitää mielessä että Vihreät ovat entisiä kommunisteja jotka ovat iäksi katkeroituneet kommunismin kaatumisesta."
Olin opiskelija 70-luvulla. Vihreiden alkulähde oli opiskelijapoliittisessa keskustassa lähinnä liberaaleissa. Esivihreiden ja silloisen opiskelijavasemmiston mielipiteet esimerkiksi ydinvoiman (rauhanomaisesta) käytöstä olivat täysin vastakkaiset.
Ydinvoimasta...
"Esivihreiden ja silloisen opiskelijavasemmiston mielipiteet esimerkiksi ydinvoiman (rauhanomaisesta) käytöstä olivat täysin vastakkaiset."
Osaatko sanoa millaiset mielipiteet ydinvoiman sotilaalliseen käyttöön eri puolilla olivat tuolloin?
"Vihreiden alkulähde oli
"Vihreiden alkulähde oli opiskelijapoliittisessa keskustassa lähinnä liberaaleissa. "
Ykshailee mitä se alunperin oli, kyllähän Vihreät alkutaipaleellaan suojeli luontoakin. Puhuin nykytilanteesta.
On se
On se kumma.
Lainaus:"Mallisen rasistinen viha venäläisiä kohtaan on todella järkyttävää luettavaa. Näköjään venäläisiä saa Mallisen mallissa vihata edelleen, todella kuvottavaa luettavaa."
Kyllä, venäläisiä saa vihata. Aivan kuten kaikkia muitakin maailman kansoja, asioita ja ihmisiä, eläimiä, tietyn lajin harrastajia tai vaikka homoja. Pitäisikö venäläisten vihaaminen mielestäsi kieltää?
Itse en vihaa muutamaa yksittäistä ihmistä ja maksalaatikkoa lukuun ottamatta juuri mitään, mutta ei vihaamista voida kieltää! Laillako se pitäisi kieltää?
uskonnonoista ja kulttuurisista tavoista 2000-vuotta sitten
Minkään uskonnon perustajan tai harjoittajan ei tule harrastaa seksiä ala-ikäisen kanssa.
Neitsyt Marian ikää ei tarkalleen tiedetä, oletetaan hänen olleen 12-16- vuotias tullessaan raskaaksi. Ja silloinhan hän ryhtyi asumaan Joosefin kanssa.
Vihaaminen on sallittua ja tulee olla.
"Kyllä, venäläisiä saa vihata. Aivan kuten kaikkia muitakin maailman kansoja, asioita ja ihmisiä, eläimiä, tietyn lajin harrastajia tai vaikka homoja. Pitäisikö venäläisten vihaaminen mielestäsi kieltää?
Itse en vihaa muutamaa yksittäistä ihmistä ja maksalaatikkoa lukuun ottamatta juuri mitään, mutta ei vihaamista voida kieltää! Laillako se pitäisi kieltää?" Lainaus edeltä.
Näihän se on, viha on yksi perustunteistamme, ei kaikkia voi rakastaakaan. Jos viha pysyy kontrollissa, niin ei siinä mitään pahaa ole, eikä se kuulu kenellekkään. Vihaansa saa ilmaista, kunhan tyyli ja laji pysyvät lain puitteissa. Jokainen ihminen tuntee vihaa jossakin elämänsä vaiheessa jotakin kohtaan, piäisikö hänestä tehdä rikollinen? Suvaitsevaisuus ja sen kriitikoihin kohdistuva viha ja suveitsemattomuus (hauska paradoksi) ovat saaneet käsittämättömät mittasuhteet ja mediatilan. Ihmiset, jotka eivät hyväksy ihan mitää vaan, saavat osakseen vihaa ja törkyä ilman, että se olisi missään mittasuhteessa asian kanssa. Toisaalta, nämä suvaitsevat, jotka sitten taas eivät suvaitse, saavat omille suvaitsemattomille kannoilleen kohtuuttomasti tilaa medioissa.
Riippumaton lehdistö ja media yleensäkin on vitsi. Jopa YLE:stä on tullut poliittinen äänenkannattaja Kokoomukselle ja Vihreille. Kokoomuslainen johto ja taistolaiset toimittajat käsikädessä tekevät ohjelmia konseksuksessa, ei siinä jää muille paljon tilaa. Samat arvot tuntuvat olevan maamme suurimmissa sanomalehdissä ja verkkolehdissä. Kaikki ovat valmiiksi jotain mieltä ja asioista kertominen, ilman omaa mielipidettä ja värikynää, on kai mahdoton asia. YLE:n uutiset ovat kai vielä lähinnä tätä ylevää päämäärää. Arvi Lind oli tuon ajatuksen ruumiillistuma ja ikoni.
Hey, Come on, get real!
Maahanmuuttokritiikki ei kumpua Venäjältä vaan arkitodellisuudesta; Media on täynnä ulkomaalaistaustaisten tai ulkomaalaisten tekemiä rikoksia. Vakavimmillaan ne ovat raiskauksia ja pahoinpitelyjä, lievimmillään näpistyksiä ja lomakkovarkauksia. Esim. Lahdessa poliisi kehoittaa pitämään silmällä OK-talo-alueilla liikkuvia "latvialaisia ja romanialaisia ajoneuvoja; asuntoja tyhjennetään ihmisten ollessa päivisin töissä". Eräältä eläkeläiseltä vietiin kassissa olevat rahat väkivalloin keskellä päivää "ulkomaalaisten" toimesta.
Ei pidä vihreidenkään ummistaa silmiä loputtomiin. Ongelmista pitää puhua ja toimia, ennenkuin vaalit sitten palauttavat realismiin.
Kirjoita uusi kommentti