Merenkurkun Energiaväylä
Merenkurkun alueelta olisi saatavilla kahden ydinvoimalan edestä täysin vihreää ekoenergiaa.
Jo vuosikymmeniä on suunnitteilla ollut asfalttitie Vaasan ja Uumajan välille, mutta se ei ole koskaan ollut kannattavaa rakentaa. Nyt on uuden teknologian myötä tullut ja tulee koko ajan parempia ja halvempia tuuli-, vesi-, ja aurinkovoimaloita. Nyt jos koskaan olisi mahdollisuus suunnitella Energiaväylä Merenkurkun alueelle ja saisimme uraanivoimaloiden sijaan ekovoimaa pitkälle tulevaisuuden tarpeisiimme.
Energiaväylä-hanke kustantaisi tänään n. 5 miljardin luokkaa kaikkineen. Rahalla saisimme tuulivoimalat, pohjavirtausturbiinit ja aurinkokennot. Asfalttitiekin syntyisi sivutuotteena.
Väylä tulisi rakentaa kauniiksi ja sen tulisi myötäillä maailmanperintöalueen rajaa. Näin pystyisi väylää pitkin matkustavat ihmiset nauttimaan näistä tämän saariston kauneimmista alueista ja lapsemme varsinkin kasvaisivat tähän ekoteknologiaan ja sen edelleen kehittämiseen.
Väylän mahdollisuudet luontoturismin ja ekologisemman liikkumisen edistämiseksi on rajattomat. Kokonaisuus olisi jotain aivan ennennäkemätöntä ja saisi maailmalla paljon mediatilaa. Suomi ja Ruotsi voisivat olla kärkenä esittelemässä Pohjoismaisia ekoratkaisuja muulle maailmalle. Väylän varressa olisi mahdollisuus rakentaa keinosaariakin ja niille luoda erillaisia exhibition centtereitä.
Tavoite olisi luoda infrastruktuuria jolla saadaan ensimmäisessä vaiheessa 2000 megawatin sähkötuotanto. Kustannustehokkuus olisi euro/watti. Tien osuus olisi kolme miljardia. Sähkökonserni joka saa sähkön tuotannon itselleen hallittvaksi ja myytäväksi, kilpailutettaisiin. Ja valitun yhtiön maksettavaksi tulisi viiden miljardin kokonaiskustannus. Se olisi sille halpa diili koska esim nyt rakennettava Loviisa 3 ydinvoimala on kolme miljardia.
Täytyy tässä muistaa että energia joka merestä otetaan olisi tuottajalle ilmaista, toisin kuin kallis uraani. Voitto sähköyhtiölle olisi huikea. Sähköyhtiö laski itse tässä hiljan, että se on menettänyt 1,5 miljardia euroa, kun sen uusin lelu on myöhässä vuoden. Siitä kait voidaan vetää johtopäätös että uraanivoimala tuottaa 1,5 miljardia ainakin. Ekoenergia taitaisi tuottaa kaksi miljardia vuodessa ?
Näin tekemällä saisimme ilman yhteiskunnan varoja pitkän kehityksen tuottavaa ekoenergiaa.
Klaus Kristian Berg
Merenkurkun Energiaväylä
- Velaksi eläminen vihreää? (14:36)
- Energiaton tulevaisuus (10:20)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- WWF teeskentelee taas (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Särjet näemmä ui rantakiville (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti