Ministeri voitti, lohi hävisi ja häviää - metsästys ja kalastusasiat Ympäristöministeriöön
Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila palasi juuri rinta röyheenä Luxemburgista. Hän oli pelastanut muutaman kymmenen ammattikalastajan lohensaaliit eli lohikiintiöitä pysyvät lähes ennallaan.
Lapista lähtöisin oleva Lohiadressi luovutettiin Anttilalle vuosi sitten. Luovutuspuheessa todettiin pahaenteisesti:
"Olemme iloisia siitä, että saimme Teidät maa- ja metsätalousministeriksemme. Meillä on nyt ensimmäinen lohta suojeleva hallitusohjelma.Toivomme vilpittömästi, että jäätte historiaan ministerinä, joka pelasti Tornion- ja muiden Itämeren jokien lohet."
Varmasti kiukku kiheää Lapissa niin kuin ympäri Suomen, Niin paljon adressissa oli nimiä.
On korkea aika siirtää metsästys- ja kalastusasiat pois elinkeinoministeriöstä eli Maa- ja metsätalousministeriöstä Ympäristöministeriöön.
- Velaksi eläminen vihreää? (14:36)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Kiva, että Suomessa joku (21.5.2012)
- Mistä elintaso syntyy? (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Raporttia kun katsoo (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Jälleen yksi cityvihreiden pilvilinna! (15.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu? (11.5.2012)
- Saa nähdä, miten käy (10.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Etkö tiedä, että
Etkö tiedä, että kotimainen kala on hyvää ja tutkitusti terveellistä? Niitä ei Suomessa enää monikaan ole kalastamassa pöytiimme. Kannattaisi sinunkin hiukan perehtyä tosiasioihin, kuten vaikkapa tutkimuslaitoksen tilastoihin. Kalastajia on vähän ja lohenpoikasia vaeltaa vuosi vuodelta enemmän joista mereen.
Ympäristöministeriöön on
Ympäristöministeriöön on tunnetusti pesiytyneet vihertävät virkahipit, jotka eivät ymmärrä mitään metsästyksestä ja kalastuksesta. Tämä ymmärrystä vailla oleva vihervasemmisto tulisi takulla hankaloittamaan maaseudun normaaleja tervehenkisiä toimintoja, joihin metsästys ja kalastus kuuluu. Maa- ja metsätalousministeriössä on sentään entisiä maaseudun poikia ja tyttöjä agrologi taustoineen, joilla suhteellisuuden taju on edes jollakin tavalla tallella.
Tapasivat ennen
Tapasivat ennen ympäristöministeriössä sanoa että "eläinsuojeluasioita ja egyptin heinäsirkkoja emme ministeriöömme halua", joten hallinnonalan vaihto lienee poissa luvuista.
Mistä olikaan kyse
Itse asiassa tuossa ei ole niinkään vastakkain elinkeino ja suojelu vaan vähän tuottava elinkeino ja tuottava elinkeino.
Lapissa vastustetaan ammatikalastusta, koska lapin joissa tapahtuva urheilukalastusturismi on erittäin laaja ja aluetta hyödyttävä elinkeino. Sama lohikilo, joka merestä pyydettynä on Euron arvoinen on joesta pyydettynä hyvin kokonaisuutena satojen Eurojen arvoinen. Ja tämä arvo jakaantuu laajasti paikallisille yritäjille. Nyt kuitenkin lohet pyydetään ennen kuin ne pääsevät jokiin ja kaikki tämä arvo menetetään ja sen rippeet jäävät parille ammattikalastajalle. Huomioon toki on otettava myös se, että ammattikalastuksen rajoittaminen urheilukalastuksen eduksi on myös lohikannalle hyväksi. Kun nyt rajoitettaisiin ammattikalastusta, niin tulevaisuudessa olisi yhä enemmän jaettavaa niin turismin kuin ammattikalastuksenkin kesken.
Nimim Oivoi: "Etkö tiedä, että kotimainen kala on hyvää ja tutkitusti terveellistä?"
Nyt herää kysymys, että missä tynnyrissä olet viettänyt viimeiset 20 vuotta ja eivätkö ne olisi voineet edes kerran pari päästää sinua välillä ulos? Itämeren kala on kaukana puhtaasta ja terveellisestä. Sitä saa Suomessakin käyttää ihmisravinnoksi vain EU:n poikkeusluvan nojalla. Normaalit määrätyt myrkkyjen raja-arvot ylittyvät heittämällä.
joessa pilaantunut lohi
Kalle parka,se lohi joka kaikki hylkeet ja norpat välttäen on noussut sinne jokeesi on se sama kala joka Itämeressä oli myrkyllistä.
Lisäksi se on laihtunut sukutuotteisiinsa rasvaa siirtäen supiloukkuun sopivaksi nahanriekaleeksi.
Varmaan on ekologisesti fiksua ajattaa merkonomit helsingistä 1000 kilometrin päähän kalastamaan kutevaa kalaa kun se oli pyydettävissä 10 km päässä helsingistä merestä eikä ruskeasta ojasta Lapissa.
Sama asia helpommin selitettynä
En oikein ymmärrä mihin pyrit, enkä ole varma ymmärrätkö itsekkään, mutta tässä oikein yksinkertaistetusti vielä rautalangasta:
Joesta urheilukalastusvälinein pyydetyn lohen arvo muodostuu ihan muusta kuin sen arvosta ruokana. Paikalliset elinkeinot hyötyvät lohiturismista huomattavasti ja sen tuo syrjäseuduille niitä kipeästi kaivattuja tuloja.
Kalastusturismin ekologisuudesta voidaan olla montaa mieltä, mutta tuskin ne, jotka lähtevät tenolle lohta kalastamaan jäisivät kotinurkkiin itua viljelemään lomansa ajaksi jos lohta ei olisi. Kalastusturismi on kuitenkin luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuva, huomattavan suuren lisäarvon tuottava elinkeino, toisin kuin nykymuotoinen Itämeren lohen ammattikalastus. Lohet ovat hyvin rajallinen luonnonvara, joka on jaettava jotenkin. Nykyinen (kepulainen) tapa jakaa resurssi, on kokonaistaloudellisesti todella tehoton.
Mitenkään tahtomatta kuulostaa ylimieliseltä, niin luulen, että sinulle tekisi tämän asian ymmärtämiseksi hyvää lukea joku helppo perusteos kansantaloudesta. Nykyään asiasta on saatavissa lukion oppikirjoja. Toki myös yliopiston kirjastosta löytyy, mutta ne tahtovat olla aavistuksen vaikeaselkoisempia.
Mielestäni
Mielestäni ympäristöministeriöön voitaisiin siirtää lintujen tarkkailuun liittyvät asiat, sekä lintutornien hallinnointi ym. turhanpäiväinen hölynpöly. Muista asioista pitäköön ympäristöministeriö visusti näppinsä erossa.
Ylimielisyydestä tinkimättä
Mitenkään tahtomatta kuulostaa ylimieliseltä, niin luulen, että sinulle tekisi tämän asian ymmärtämiseksi hyvää lukea joku helppo perusteos kansantaloudesta.
Niin, kansantaloustiedehän opettaa meille, että on parempi hakea kaukaa se, minkä saisi lähempääkin - silloin kuluu enemmän tupakkia, V70 Volvon renkaita ja nopeusvalvontakameran filmiä, ja BKT kasvaa taas kohisten. Ja eihän sitä syrjäseudunkaan ihminen elä pelkästä kalasta, vaan myös leivästä, jota etelän herra ruraaliseen periferiaan murustaa.
Niin
"Niin, kansantaloustiedehän opettaa meille, että on parempi hakea kaukaa se, minkä saisi lähempääkin - silloin kuluu enemmän tupakkia, Volvon renkaita ja nopeusvalvontakameran filmiä, ja BKT kasvaa taas kohisten."
Joo, just näin. Jos kuitenkin palattaisiin asiaa sitten kun olet edes hiukan ottanut selvää mistä puhut.
Palattiin asiaan
Joo, just näin. Jos kuitenkin palattaisiin asiaa sitten kun olet edes hiukan ottanut selvää mistä puhut.
Eikös se ollut päivänselvää? Jos helsinkiläinen merkonomi ostaa eväkkäänsä tehokkaasti toimivalta ammattikalastajalta tai kalastaa itse Suomenlahdella, jää nelostien huoltoasemilla monta kuppia kahvia juomatta. Jos taas tuo elohopealla kyllästetty rukkanen haetaankin Muonionjoesta elämysmatkailun nimissä, siinä lähtee euro poikineen kiertoon. Ja kansantaloustiede, tuo hyvä ystävämme, sanoo, että kaikki mistä joku vapaaehtoisesti jotain maksaa, on hyödyllistä toimintaa.
lohi
Hyvä Pehr,kannattaisi hakeutua RKP:n perussuomalaiseen siipeen senverran valtiomies ainesta kommenteistasi hohkaa ja Kalle hakeutuisit takaisin Destille lapiohommiin.
Hyvä Pehr,kannattaisi
Hyvä Pehr,kannattaisi hakeutua RKP:n perussuomalaiseen siipeen senverran valtiomies ainesta kommenteistasi hohkaa
Akvaviitti menee kyllä alas laulun saattelemana, joten sinänsä RKP:n ulkopiirin standardit täyttyvät (sisäpiiriin pääseminen edellyttäisi käsittääkseni omaa plakaattia Ritarihuoneen juhlasalin seinälle). Mutta syödä nyt jossain porvoolaisessa rantahuvilassa Kepun Itämereen ajamien tinayhdisteiden kyllästämää fisua - ei kiitos!
Kalle hakeutuisit takaisin Destille lapiohommiin
Kun on kerran päässyt toisten rahoilla nuokkumaan näppäimistön ylle, niin ei sitä enää lapiohommin kykene. Onneksi maailma tarvitsee loputtomasti erilaisia sisällöntuottajia, monikulttuurisuuskonsultteja ja palvelukoordinaattoreita.
Lapset nyt nukkumaan, alkaa mennä levottomaksi
"Kun on kerran päässyt toisten rahoilla nuokkumaan näppäimistön ylle, niin ei sitä enää lapiohommin kykene. Onneksi maailma tarvitsee loputtomasti erilaisia sisällöntuottajia, monikulttuurisuuskonsultteja ja palvelukoordinaattoreita."
Joku voisi ajatella että on osunut arkaan paikka kun ad hominem noin äkkiä kilahtaa. Siinä oikeassa, että "lapiohommiin" (siis baarin ovelle) en varmaan enää palaa. Ja ihan mielenrauhaksesi voin kertoa etten ole minkään sortin konsultti tai koordinaattori tai tee työtä monikulttuurisuuden parissa vaan olen melkoisella todennäköisyydellä käynyt aika paljon kovemmat koulut kuin sinä (tarkennettakoon, että kansantaloustiedettä en koskaan lukenut pääaineena).
Mutta toisaalta ad hominem kai lähinnä kertoo kuinka heikoilla sinä tunnet olevasi asiassa josta et ymmärrä edes perusteita, joten ei tätä varmaan pahalla ole syytä ottaa. Pidä lippu korkealla!
Elämyskalastus on kalastuselämys
Kallen aika paljon kovempia kouluja tuntematta ja omiani paljastamatta, ja siten mahdollisia todennäköisyyksiä mitenkään tietämättä, sanoisin melkoisella todennäköisyydellä hänen olevan oikeassa. Omassani ei ainakaan ollut kansantaloustiedettä, senhän nyt huomaa heti.
Mutta luulin meidän oikeasti olleen samaa mieltä itse asiasta. Merkonomi (ent. ammattikalastaja) antaa vaimolle suukon, nakkaa virvelin työsuhdefarkkuunsa ja kääntää kehätien liittymästä nokan kohti pohjoisia kalastuselämyksiä. Siinä luonnonvarojen käyttö, ainakin mitä nyt niihin lohiin tulee, on aivan siedettävän kestävällä pohjalla. Olisi toisin oikein myöntää, ettei se Itämeren kelvottomaksi saastunut kala sinne pohjoiseen jokeen pikku evillä polskuttaessaan juurikaan puhdistu, sama PCB-pötkö se edelleen on.
Myrkyistä huolimatta kalan arvo hipoo pilviä ja euroja jää jänkhälle niin, etteivät paikalliset yrittäjät tiedä mitä niillä tekisivät (ehkä Kepulle lahjoittavat). Lantti kiertää ja kansantuote kasvaa, eikä lappilaisen kuraojan törmältä tarvitse kenenkään lähteä leivän perässä suureen etelään kulttuurisihteeriksi tai baarin ovelle, asuntojen neliöhintoja pönkittämään. Merkonomikin toennee krapulastaan, ja jos vuokrakortteerissa yöpyessään on muistanut käyttää lateksihuppua pikkuveijarissaan, tässä yhtälössä on pelkkiä voittajia.
Kirjoita uusi kommentti