Onko vihreyteen tuotu asioita jotka siihen ei kuulu?

Keskustelut | 04.10.2010 11:14

Esimerkiksi aluepolitiikka, uskontoasiat, moraaliasiat tai pyöräilyn
käyttö kuntoiluna eikä päästöjen vähentäjänä.

t.CA

Puolue ei ole järjestö

Amatööri | 04.10.2010 11:38

Olettaen, että tässä vihreydellä tarkoitetaan puoluevihreyttä, ihmettelen, pitäisikö vihreiden olla hiljaa ei-ympäristöasioista. Yhden asian liikkeet ovat yleensä järjestöjä ja hyvä niin. Puolueen on tarjottava kokonaisnäkemys yhteiskunnasta ja arvoista.

Voisin itse esimerkiksi hyvin äänestää piraatteja, mutta minua häiritsee suuresti se, että vaikka tiedän heidän äänestävän järkevästi tietoyhteiskuntakysymyksissä, en tiedä mitä he äänestävät muissa 99 prosentissa asioita.

Siksi on mielestäni hyvä, että vihreillä on kantoja aluepolitiikasta, uskonnoista, pakkoruotsista jne. Aivan kuten on hyvä, että kokoomuksella ja keskustalla on omia näkemyksiään ilmasto- ja ympäristöpolitiikasta.

ei tarvikaan tietää

CA | 05.10.2010 1:56

Mielestäni Vihreät voisi olla yhden tai muutaman asian liike.

Ei ole tärkeää että miten piraattipuolue tai Vihreät äänestää 90% asioissa.

Äänestäkööt vaikka tyhjää, kunhan se ei vie aikaa oikeasti tärkeiltä asioilta.

Nyt varsinkin Haavisto on pahasti hakoteillä kun dedikoi itsensä näihin varusmiespalvelusjuttuihin. Se oli ihan ok paikka, on ihan samantekevää onko ihminen töissä, koulussa, kortistossa vai intissä. Nuori mies kasvaa kaikissa paikoissa, omaehtoisesti tai muiden nuorassa.

Vihreät vastoin vihreyttä

Juhani | 05.10.2010 18:52

Nykyvihreiden epäonnistunut maahanmuuttopolitiikka on täysin ristiriidassa luonnonsuojelun kanssa. Väestönkasvua tulisi hillitä sekä kehittyneissä maissa että kehitysmaissa maapallon luonnon pelastamiseksi.

Rasistinen ulkomaalaisten kohtelusuomessa. Vihreiden suojeluksessa. Miksi vihreät hyväksyvät hallistuksen rasistisen työvoimapolitiikan (vihreän ministerin johdolla)? sallitaan työnantajien mm. atk-alalla, rakennustyömailla jne. käyttää hyväksi ulkomaista työvoimaa ja heidän tietämättömyyttä laesta ja oikeuksista sekä mm. maksetaan palkkoja alle työehtosopimusten ja työskennellä rikkoen työsuojelusäännöksiä. On varsin ihmeellistä, että hallitus ei ole puttunut asioihin, vaikka pimeän työvoiman käytöstä jää valtiolta saamatta suuria verokertymiä. Lisäksi se vääristää kilpailua mm. atk-alalla ja rakennusalalla.

Minä olen vihreä

Vihreä, mutta ei Vihreät vihreä | 07.10.2010 11:24

Minä olen vihreä ympäristöasioissa, mutta en ole liberaali humanisti. Siksi Vihreän puolueen arvot ovat minulle suureksi osaksi vieraat.

Esim. mamu-asioista keskustelemisen ja sen ongelmien ratkomisen ei pitäisi olla populismia, sen pitäisi kuulua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja "väärillekin" mielipiteille pitäisi antaa oma arvonsa. Ydinvoiman vastustamisen tärkeys on minulle myös kummallista. Onko vihreämpää energiantuotantomenetelmää?

Stadin arvolibertaristit

CA | 07.10.2010 23:25

Olen samaa mieltä.

Ilmeisesti vihreys alkoi mennä pieleen silloin kun valtaan tuli Helsinki-vihreät, jotka -ei omasta syystään- eivät omaa sellaista talonpoikaisjärkeä kuin mitä muilla on.

Harva osaa korjata edes polkupyöräänsä. Rohkea väitteeni on ettei edes Ode, vaikka polkeekin tuhansia kilometrejä yhtä soittoa. Jos kumi puhkeaa eikä ole kaupan varaosaa, niin näin kerran maalla kun 10-vuotias poika tunki renkaan täyteen heinää ja polki kotiin.

Uusiutuvat energialähteet

lukija | 08.10.2010 9:13

Mitä vihreät ovat tehneet hallitustaipaleellaan Suomen energia-asioiden eteen. Maalämpö? Täysin kartoittamaton alue. Turpeenpoltto puolestaan aiheuttaa CO2-päästöjä ja jonkin verran hiukkaspäästöjä. Turpeenpoltto tuhoaa luonnontilaisia soita ja minkä vuoksi. Turpeenpolton syyt ovat puhtaasti aluepoliittiset. Ts. turpeenpoltto on vihreiden lehmänkauppa keskustan kanssa. Saatte polttaa soita jos annatte meille muutaman tuulivoimalan (valtion tuilla). Turpeenpolttoa tuetaan valtion eli veronmaksajien rahoista, muuuten se ei kannata. Energiaa saadaan muualta halvemmalla. Jos katsotaan että turvesoita voidaan polttaa, niin eikö meidän kannattaisi vielä säästää soitamme (ne kasvavat korkoa) kun energiaa saadaan muilla samantyylisillä (esim maakaasu) tavoilla halvemmalla? Luonnontilaisten ekosysteemien lisäksi soiden kuivattaminen pilaa monia vesistöjä (kuten Puulaa)oleellisesti.

Turpeenpoltto ei ole mitenkään ekologinen tai vihreä ratkaisu. Poltetut turvesuot eivät uusiudu järjellisessä ajassa.

Vihreiden tulisi ajaa max 2 lapsen perhepolitiikkaa

Matti | 04.11.2010 10:50

ja kehitysmaiden ja muslimimaiden naisten koulutuksen parantamista.
Muu "vihreys" on näpertelyä ja seurausten peittelyä koska luonnon pilaantumisen perussyy on väestöräjähdys jossa elämme sisällä monenkaan sitä varsinaisesti huomaamatta tai tajuamatta.

Jumalanpilkka

oikeasti liberaali | 04.11.2010 20:24

Vasemmalta peräisin oleva kulttuurirelativismi (lue: islamin ja etenkin islamismin ihannointi) on syrjäyttänyt ympäristönsuojelun Vihreiden tärkeimpänä asiana.

Olen ihmeissäni siitä miten jotkut vihreät iloitsivat Halla-ahon jumalanpilkkatuomiosta. Ilmeisesti vihreät ovat liberaaleja, kirkon ja valtion erottamista haluavia sekularisteja kristinuskon suhteen mutta uskonnollisia äärikonservatiiveja islamin suhteen. Ateistina toivoisin että pyrkisitte sekularismiin kaikkien uskontojen suhteen.

Olen vihreiden kanssa täysin samaa mieltä seksuaalivähemmistöjen oikeuksista ja useimmista ympäristökysymyksistä, mutta edellä mainitun kaltainen toiminta ajaa minut äänestämään jotain oikeasti liberaalia, sekulaaria puoletta.

Mitähän vihreät ajattelisivat, jos konservatiivi-muslimit tekisivät väkivaltaisen iskun homojen Pride-kulkueeseen? Olisiko se oikeutettua kulttuurirelativismin nimissä?

Mielestäni monikulttuurisuus on hyvä asia mutta kulttuurirelativismi ei. Myös islamia on voitava kritisoida jos kritisoitavaa löytyy. Jumalanpilkkalaki on taantumusta. Vihreät eivät varmasti vastustaisi jos joku kritisoisi kritinuskoa tai Jeesusta.

Kun kommunismi on romahtanut ovat monet heidän kannattajistaan

Matti | 10.11.2010 23:37

ja hengenheimolaisistaan siirtyneet vihreisiin.
Yhteisenä nimittäjänä molemmissa liikkeissä on (ja oli) maailmanparannusideologia ja kannattajien varmuus siitä että he ovat (tai olivat) oikeassa. Suuri osa nykyisistä nuorista vihreistä olisi 40 vuotta sitten kuulunut sen ajan vasemmistoradikaaleihin kun vihreää puoluetta ei vielä ollut olemassa.
Oikeassa olemisen varmuus valitettavasti johtaa helpolla vastustajien "kriminalisointiin" ja jopa oman käden oikeuteen heitä kohtaan.

Vihreiden äänestäjänä pidän

Elli | 11.11.2010 21:26

Vihreiden äänestäjänä pidän jopa ympäristöasioita tärkeämpänä sitä, että puolueeseen mahtuu niitä, jotka ainakin avoimimmin ovat esim. homoseksuaalien puolesta, kirkon ja valtion edelleen liian läheistä suhdetta vastaan, monikulttuurisuuden puolesta, nykymallin armeijaa vastaan... Lisäksi kallistun oikealle. Uskon, että kaltaisiani on paljon.

Äänestäisin vihreitä, mutta...

Petteri | 11.11.2010 23:19

Minulle tärkeiden ympäristökysymysten vuoksi äänestäisin mielelläni vihreitä, mutta ikävä kyllä olen toistuvasti todennut, että he lähes kaikissa muissa asioissa, kuten esim. kieli-, uskonto- ja päihdepolitiikassa, ajavat kovin toisenlaisia näkemyksiä kuin omani. Välillä tuntuu jopa, että nykyvihreille nämä aivan muut kuin ympäristöasiat alkavat olla suorastaan ensisijaisia. Henkilökohtaisessa puoluekartassani olisi siis mainiosti tilaa yhden asian aidosti vihreälle liikkeelle.

Ilmeisesti se semmoinen

Glowing | 13.11.2010 0:35

Ilmeisesti se semmoinen valtiofeminismi kuuluu olennaisena osa oikeaan Vihreyteen. Harmi...

Vaaleanpunaiset?

E-rkki | 19.11.2010 10:42

Jees, tämä on ongelma.

Minulle erittäin tärkeitä ovat ympäristöasiat, olen uskontoja ja monikulttuurisuutta vastaan, vähemmistöjen tasa-arvot eivät voisi vähempää kiinnostaa, naiset ovat jo tasa-arvoisia ja puollan kansallisvaltiomme vahvaa itsenäistä puolustusta. Ydinvoima on mielestäni luonnonsuojelua ja vapaa, rajoittamaton kapitalismi on tämän planeetan tuho.

Vihreät eivät voi kutsua itseään enää vihreiksi. Puolueen nimi pitäisi muuttaa vaikka Vaaleanpunaisiksi.

Missä on minun puolueeni? Kuka minun ehdokkaani? Ehkä pitää antaa tukeni Persujen Halla-Aholaisille, kun Vihreistäkin puuttuu vihreys.

Kulttuurivallankumoustako halutaan?

Polkupyöräilevä autoilija | 26.11.2010 14:38

Miksi ihmeessä polkupyörän korjaustaidon puute tekisi ihmisestä jotenkin epävihreän?

Tarkoittaako "aito vihreys" nimimerkin mielestä aina pelkästään takaisin-luontoon -tyyppistä omavaraista erakoitumiselämää jossa ei saa käyttää paikallisia lähipalveluja ja osaavia ammattilaisia?

Ongelmat eivät vaikenemalla katoa

Amae | 29.11.2010 16:55

Miksi muut puolueet saavat/niiden jopa pitää ajaa hyvin laajasti eri asioita, mutta vihreiden pitäisi keskittyä vain yhteen ainoaan osa-alueeseen? Uskomatonta, että vihreillä EI SAISI olla kantaa mm. verotukseen, hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuteen, energia-asioihin, työllisyyteen, maahanmuuttoon, vähemmistöihin jne.

Ilmeisesti vihreissä ärsyttää se, että esim. vähemmistö- ja maahanmuuttoasiat tulevat vihreiden myötä näkyviksi, koska muut puolueet ovat hipihiljaa homoista tai mamuista. Antaa persujen ajaa omaa linjaansa vaan. Miksi muuten persuilla saa olla kannat em. asioihin, mutta vihreillä ei? Vaikka liberaali linja ei miellyttäisi, ei se tarkoita, että kaikkien on oltava kaikesta hiljaa = ajaa konservatiivisia arvoja vaihtoehdottomuudessa ja "ylempää annettuna totuutena".

ps. tasa-arvoa ei olisi, jos joku ei olisi sitä joskus aloittanut ajamaan. Että se teille "onhan tasa-arvo jo saavutettu". Vähemmistöjen tunkeminen kaappiin ei ole pitkän tähtäimen ratkaisu...

Vihreät puolustaa heikkoja

vihreä | 16.01.2011 14:59

Vihreät on aina puolustanut ympäristön lisäksi moniarvoisuutta. Jokainen eläköön kuten haluaa, kunhan ei vahingoita muita.

Vihreä puolue vihreän liikkeen linkki todellisuuteen

monipuoluejärjestelmä | 04.02.2011 14:51

Vihreä puolue ja sen osallistuminen hallitustyöskentelyyn (eli todellisen polittisen vastuun ottaminen päätöksistä) on todella tärkeä vihreän liikkeen kehittymiselle. Yhden asian liikkeenä on helppo olla pysyvässä oppositiossa ajamassa vain omia asioita ja ottamatta vastuuta vihreiden poliitisten toimien vaikutuksesta kokonaisuudelle. Jos oman tuttavapiirin yhden asian vihreät saisivat päättää, esim. yksityisautoilu kiellettäisiin tänään. Mitähän seurauksia siitä olisi yhteiskunnalle? Polittinen vastuu ja osallistuminen monipuolueiseen (=moniarvoiseen) hallitustyöskentelyyn pakottaa ottamaan huomioon seuraukset.

Ympäristön pitäisi olla tärkein

ulkopuolelta huutelija | 14.05.2011 14:44

Ongelma ei ole minusta niinkään se, että vihreyteen tuotaisiin asioita jotka eivät vihreyteen kuulu. Kuten joku aiempikin kirjoittaja sanoi, kyllä puolueella täytyy olla selvät kannat muistakin kuin yhdestä asiasta, jotta sitä olisi järkevää äänestää. Näin ainakin jos on kyseessä keskisuuri tai suuri puolue, eikä ole mieltä pyrkiä iäti olemaan pienpuolue, joka ajaa vain yhtä asiaa.

Ongelma onkin siinä, että vihreät on alkanut ajaa yksinkertaisesti liian suurella painoarvolla muita asioita. Tärkein asia vihreille tulee aina olla ympäristö - sekä luonnonsuojelu että ilmaston lämpenemisen hidastaminen. Ympäristöön liittymättömät poliittiset kysymykset eivät ole niin olennaisia eikä vihreiden tarvitsisi käyttää niiden ajamiseen juurikaan aikaa tai energiaa, ja tämän voisi myös sanoa ääneen. Toki on rehellistä että puolueella on jokin kanta vaikka maahanmuutosta tai yliopistopolitiikasta, ja että äänestäjä saa sen suhteellisen helposti selville, mutta ei niistä kysymyksistä tarvitse tehdä numeroa.

Toivoisin myös vihreiden sisälle avoimempaa keskustelua tietyistä pyhistä totuuksista, esimerkiksi ydinvoimasta. Onko todellakin niin, että ydinvoiman vastustus on ympäristön kannalta hyvä juttu? Ydinvoima kuitenkin aiheuttaa hyvin vähän päästöjä.

nim. "Amae" on oikeassa

kokonaisuus | 16.05.2011 12:33

Ei ole mitään a prori syytä, miksi Vihreiden, puolueena, pitäisi rajoittua vain ympäristökysymyksiin, vaikka ne toki ovatkin keskeisiä.

Poliittisia kantoja muodostetaan sen mukaan, mitä yhteiskunnassa kulloinkin tapahtuu, ja juuri nyt yksi suurimpia poliittisia uhkia on suvaitsemattomuuden ja tunnekovuuden lisääntyminen. Ja ennen kuin palstan päivystäjät älähtävät - on selvää että siellä puolella aitaa pidetään puolestaan vihreitä suurena uhkana - ei muuten nimenomaan Vihreiden arvomaailmaa kaikkein eniten sätittäisi siellä.

Koskaan ei ole nähty ennen persuja puoluetta, joka päivätyökseen haukkuu muita, kaikki käytöstavat unohtaen, mutta joka inisee "apua, sananvapaus, sananvapaus" heti kun heitä kritisoidaan. Herkkä on hipiä moisiksi kovistelijoiksi.

"Entisiä kommunisteja? Vai oliko se oikeistolaisia, no ei väliä, kunhan kuulostaa pahalta."...ei voi kun nauraa.

Ympäristö on kaikkialla

Hanna Kotta | 19.05.2011 18:14

Ei vihreät ole mikään luonnonsuojeluliike. Ympäristöä on ilma, vesi, maa ja ihmisten rakentamat talotkin. Vihreät ovat luonnon, eläimien ja ihmisten puolella. Lapset, pakolaiset, suomalaiset ja maailmankansalaiset: kyllä vihreillä on yhteisiä arvoja.

tunnekovuus?

En ymmärrä | 23.05.2011 15:24

Olen mies. Siksi olen luultavasti geneettisesti kykenemätön ymmärtämään miksi poliittisen puolueen pitäisi olla huolestunut kansalaisten tunne-elämästä tai mitä poliittinen puolue ylipäätään kykenisi tekemään ihmisten "tunnekovuudelle".

Onko vihreät muuttumassa puolueesta joksikin new age -hömppäliikkeeksi?

Vihreät ja kirkko: katsomusten tasa-arvoa kohti

Leo Leijona | 28.05.2011 11:58

Kommentti Sini Alénille

Painettu Vihreä lanka julkaisi 27.5.2011 Sini Alénin kirjoituksen "Ovatko vihreät kirkonvastaisia?"

Alén toteaa:
"Minulle on iso ristiriita, että suvaitsevat vihreät eivät suvaitse kirkkoa. Vastalauseeksi liityin kirkkoon. Todella arvostan kirkon diakonia- ja lapsityötä ja ulkomaanapua samoin kuin esimerkiksi hautauksen järjestämistä."

Mielestäni vihreät ei ole puolueena osoittanut suvaitsemattomuutta ev.-lut. kirkkoa kohtaan.

Vihreiden ei tietenkään tule suosia mitään uskonnollista katsomusta eikä kirkkokuntaa politiikassaan.

On tunnettua, että Suomessa ei nykyisin vallitse katsomusten tasa-arvo, koska kahdella uskonnollisella yhteisöllä on erityisasema lainsäädännössä, valtion tietyissä seremonioissa ja mm. opetustoimessa.

Vihreiden tulee pitää tavoitteena katsomusten tasa-arvoa ja aitoa uskonnonvapautta.

Monikulttuurisessa, satojen uskontokuntien Suomessa ei valtio voi suosia lainsäädännössä vain yhtä uskontoa. Ev.-lut. kirkon ja ortodoksikirkon erityisasema yhteiskunnassa tulee jollain aikavälillä poistaa.

Sini Alénin kertoi arvostavansa ev.lut. kirkon työmuodoista erityisesti diakoniaa, lapsi- ja nuorisotyötä sekä ulkomaanapua. Lapsi- ja nuorisotyöhön, johon sisältyvät myös rippikoulut, kirkko tosiaan käyttää 32% budjetistaan (2008).

Panostus on ymmärrettävää, koska palveluillaan (kaste, kerhot, koululaisleirit ja rippikoulut) seurakunnat varmistavat, että lapset ja nuoret pysyvät aikuisinakin kirkon maksavina jäseninä.

Sen sijaan diakoniaan (hengellinen auttaminen, ruokakassien jakelu, perheneuvonta, sairaalasielunhoito ja Palveleva puhelin) kirkko käyttää vain 13% keräämistään verovaroista.

Kirkon ulkomaanapu (KUA) on saavuttanut hyvän maineen toiminnastaan katastrofialueilla ja kehitysaputyössä, ja sitä voi täydellä syyllä arvostaa. Mutta on syytä tietää, että sen toiminnasta kirkko itse rahoittaa alle 35%.

Me kaikki veronmaksajat olemme KUA:n suurin rahoittaja KUA:lle myönnetyn valtionavun kautta, joka muodostaa lähes 40% KUA:n budjetista. Myös ne suomalaiset, jotka eivät ole kirkon jäseniä, rahoittavat siis KUA:n toimintaa. Strategiassaan KUA aikoo edelleen kasvattaa valtiolta saatavaa rahoitusta.

Mitä tulee Sini Alénin mainitsemaan hautaustoimen järjestämiseen, nykyisellään valtio ”ostaa” ne palvelut kirkolta, ja antaa kirkolle osuuden yhteisöveron tuotosta (95 milj.€ vuonna 2009).

Yhtä hyvin kirkko voisi luopua yhteisövero-osuudestaan ja hautauspalvelut voitaisiin siirtää esim. kuntien hoidettavaksi tai yksityistää. Tällä hetkellä, kun seurakunnilla on työstä pitkä kokemus ja organisaatio, hautaustoimi on toistaiseksi säilytetty seurakuntien palveluna, myös kirkkoon kuulumattomien kohdalla.

Vihreän politiikan kannalta on tietenkin erittäin tärkeää, että vihreissä voivat toimia niin eri uskontoja tunnustavat kuin uskonnottomatkin, yhdenvertaisina. Puolueen ohjelmassa luterilaisen kirkolla ei tule olla erityisasemaa muihin katsomuksiin nähden.

Nimim. Leo Leijona

Vihreiden kannattaja ja äänestäjä puolueen perustamisesta lähtien, Vihreän Langan tilaaja koko sen olemassaolon ajan.

Kannatin Ville Komsi

Järvi | 31.05.2011 12:34

Kannatin Ville Komsi -vihreitä mutta en Anni Sinnemäki -vihreitä, koska jälkimmäiset ovat pettäneet mielestäni luonnonsuojelun. Kalle Könkkölän vammaisasia oli niin tärkeää, että vaikka se ei ole luonnosuojelua, on ihan hyvä, että vihreät ajoivat (kauan sitten)myös vammaisten asiaa. Mielestäni Anni Sinnemäki, joka äänestää joka kerta oman jättipalkkansa nostamisen puolesta (kansanedustajan palkan) ja pysyy ydinvoimankannattajahallituksessa, vaikuttaa vähentäänkin melko ahneelta ja selkärangattomalta. Luonnonsuojelun ja myös eläinsuojelun pitäisi olla vihreiden tärkein asia, sillä niitä ei mikään tällä hetkellä puolusta. Vaikka ne eivät ole aina edes keskenään yhteen täysinsopivia, ne ovat kumpikin pehmeitä arvoja. Luomu, pienviljelyn, alkuperäiskarjalajien ja pienkarjatalouden tukeminen (eli entinen SMP-läisyys) olisi tärkeä asia vihreiden ajaa. Kaupunkivihreät ovat mielestäni epäekologisia. Pekka Sauri Helsingin kaupunginvaltuustossa tietääkseni jopa ajoi kyyttölehmien hävitystä Miina Äkkijyrkän tilalta - alhaista vihreiden arvojen nimissä esiintyjältä. Kaupunkivihreissä on toisaalta joitakuita ihmisoikeuksien puolustajia, joka on arvona niin tärkeä, että sen ei pidäkään jäädä puoluearvorajojen sisäpuolelle.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.