Osaako vihreäliitto ottaa haasteet vastaan?

Jussi Ristonmaa | 23.11.2009 20:08

Haastajia Vihreälle liitolle näyttää putkahtelevan taas lisää. Kristilliset jo ekopuolueena itseään tituleeraa. Uusi Vihreä puolue on syntymässä myös. Mistä tämä kertoo? Aika yleisesti ainakin täällä maakunnassa liikkuu puheita Vihreän liiton liimautumisesta hallituksessa äärioikeiston ja keskustan kumileimasimeksi. Puoluesihteeri ehätti ilmoittamaan, että uusi puolue ei ole "haastaja" meille (vihreälle liitolle). Mites nyt kun jälleen tuulee? Milloinkahan Vihreä liitto aidosti ottaa tapahtuvat liikehdinnät vakavasti huomioon ja alkaa todenteolla ryhdistäytyä ympäristöasioissa?

Kuten tuossa viime keväällä kirjoitin, - yhden puheenjohtaja kisa on pannukakku. Niin se näytti olevan, koska ryhti on painunut Vihreällä liitolla yhä enemmän kasaan. Uppooko vihreälaiva tähän saamattomuuteensa, tai pitäisikö sanoa hallituspaikan puolustamiseen kynsin hampain vaikka periaatteet myymällä?

Kuinka monella vihreällä on jalka jo toisaalle kääntymässä? Onko Anni oikea kapteeni joka jättää uppoavan laivan viimeisenä? No, ei tuon kristillisten suunnitelman perusteella ehkä vielä ole suurta hätää. Mutta Vihreän liiton on varmaan pikapuoliin tilkittävä vuotava laiva ja aloitettava todellinen työ luonnon puolesta. Sillä jos nyt paatti ei uppoa, niin vuoto voi lisääntyä ja lopulta käy huonosti.

vihreiden politiikka on hukassa

M.Peltomaa | 29.11.2009 22:35

Ekologisuus ja vihreät aatteet ovat vaikeasti politisoitavissa, koska politiikan teossa täytyy aina hakea voittoja. Perinteisesti ympäristöjärjestöt ovat taas voittoa tavoittelemattomia, joten vihreän politiittisen puolueen on vaikea liikkua tällä kentällä. He edustavat ihmisiä, äänestäjiä, eivät luontoa, koska luonto on tässä yhteydessä abstraksti käsite.

Periaatteessa vihreän puolueen nimenomaan pitäisi edustaa viimekädessä luonnon etuja, jotka menevät ihmisten etujen edelle. Siksi meillä on horisontissa uusia viheritä polittisia ryhmittymiä. Vihreiden suurin ongelma on nimenomaan ideologioiden vesittyminen.

Eräs keskeinen teema, joka vihreiltä on tyystin unohtunut, nimittäin kestävä kehitys. Ehdottomasti vihreän puolueen yksi pääideologioista. Eikö viimekädessä ole kysymys juuri ksestävästä kehityksestä? Se sopii kaikkeen ihmisen toimintaaan, ja se pitäisi integroida kaikkeen ihmisen toimintaan. Kaikki vihreän liikkeen polittiset esiintulot pitäisi tukea tätä kehitystä.

Toinen vihreiden lempilapsi ydinvoima ei pitäisi olla puolueen rivrejä jakava kysymys. Viheriden kanta asiaan pitäisi yksinekertaisesti kielteinen. Jos kannattaa ydinvoimaa ei ole viimekädessä ole vihreä. Jos luonnolta kysyttäisiin, haluaako se maan sisuksiin radioaktiivista ainetta säilytykseen? Niin, mitäköhän luonto siihen vastaisi? Toki on monia muitakin ideologisoitavissa olevia kysymyksiä, joilla vihreillä pitäi olla ehdottomasti yksi kanta.

Puolue on maallistumassa, ja se tulee näkymään ensi edustkuntavaalien äänestystuloksessa. Tämä tulee todella ikävään aikaan, koska ihmiskunnan historian aikana vihreys on pinnalla enemmän kun koskaan. Ihmiset ovat aidosti huolissaan yhteisestä ympäristömme hyvinvoinnista, mutta heillä ei ole aitoa vihreää kanavaa vaikuttaa asioihin. Ja se on silkkaa valehtelua väittää, että hallituksessa pitää tehdä kompromisseja Vähän kuin vieraissa kävisi, ja sitten selitettäisi kotiväelle kädet ristissä sinisilmäisyyttään.

Jos luonnolta kysyttäisiin

Nimetön | 29.11.2009 22:58

*** Jos luonnolta kysyttäisiin, haluaako se maan sisuksiin radioaktiivista ainetta säilytykseen? Niin, mitäköhän luonto siihen vastaisi? Toki on monia muitakin ideologisoitavissa olevia kysymyksiä, joilla vihreillä pitäi olla ehdottomasti yksi kanta. ***

Niinpä niin.

Jos luonnolta kysyttäisiin haluaako se kuukaudessa 6,5 miljoonaa lisäihmistä kuormittamaan äiti-maan järjestelmiä?

Tähän kysymykseen ei viherillä ole munaa ottaa kantaa vaikka se on maapallon kestokyvyn kannalta kaikkein tärkein kysymys.

Sensijaan se luonto kyllä haluaa mielummin sisäänsä radioaktiivista säteilevää ainetta kuin ilmakehään hitaasti mutta varmasti siirtyvää hiilidioksidia. Tämä radioaktiivinen aine nimittäin on jo tuhannen vuoden kuluttua samalla tasolla säteilevää kuin luonnonuraani, joka on luonnon lahja ihmiskunnalle.

Luonnolta voitaisiin myös kysyä haluaako se ylipäätänsä ihmistä maan päälle.

mikä uhka tämä nyt muka on?

Sylvain Sepp | 10.12.2009 22:31

No hohhotihoijaa.
Ekokonservatiivitko nyt ovat vihreiden uhka? Voi jösses.

Keskittyisitte lautakasoihin ja maan tapoihin, ihan kuin tässä maassa ei olisi tarpeeksi raflaavampia keskustelunaiheita.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.