Sinnemäki ja "Liikkumavara"-dokumentti

Vihreänä myötähäpeästä | 24.02.2009 15:03

Annika Grofin ansiokas "Likkumavara"-dokumentti antaa vähintäinkin epämäärisen kuvan Vihreiden puheenjohtajaehdokas Anni Sinnemäen toiminnasta Eduskunnassa. Liikkumavara-dokumentti seuraa yhden tärkeän lain osalta miten palvelumaksujen korotuksia käsiteltiin valiokunnissa. Dokumenttia esitettíin tammikuussa Docpoint-festivaaleilla Helsingissä ja sen jälkeen kaksi kertaa myös TV2:ssa.

Valiokunnan kokouksessa Sinnemäki ei puhua pukahtanut juuri sanaakaan tärkeän asian käsittelyssä, eikä tehnyt minkäänlaista yhteistyötä edes muiden hallituspuolueen jäsenten kanssa - opposition naisista nyt puhumattakaan.

Sen sijaan Sinnemäen nähtiin dokumentissa ahkerasti ja usein supattelevan valiokunnan puheenjohtajan - tämän epämiellyttävästi lain käsittelyä jyränneen kepulaisen - kanssa!

Mitä tämä kaikki kertoo Vihreiden aatemaailmasta sosiaalikysymyksissä erityisesti ja politiikassa yleensä. Näyttää siltä, että ainakin Anni Sinnemäki on erinomaisesti sisäistänyt Eduskunnan päätäntävallan johtoajatuksen: valta ja informaatio kulkevat kaksilahkeisena talon käytävillä, kahviloissa tai saunassa
- ei valiokunnissa. (heikommalla mielikuvituksella olisi voinut luulla, että kyse on puhtaasti poliittisesta parisuhteesta)

Ei ole mikään ihme, että Vihreät ovat viime vuosina menettäneet poliittista uskottavuuttaan paitsi ministereidensä heikon hallitustyöskentelyn, myös rivikansanedustajiensa epämäärisen toiminnan johdosta. Vihreiden kannattaa nyt toden teolla miettiä, kuka olisi Puolueen kannalta paras henkilö johtamaan tätä hallitushinkuista, sisäsiistiä ja perinteisiin polittisiin bunkkereihin linnoittautunutta liikettä.

Tämä dokumentti osoitti taas osuvasti sen, että ei ole mitään tarvetta palata äänestämään Vihreitä. Valitettavasti.

Viestiä on muokattu.

Itse näin toisin

Amatööri | 25.02.2009 13:47

Minusta Anni Sinnemäki oli taustavaikuttaja ja välittäjä puheenjohtaja Rehulan ja oppositioedustajien välillä. Itsekin ihmettelin kyllä kovasti, miksei Annilla ollut valiokunnassa mitään sanottavaa (tai jos oli, niin miksi se ei päätynyt filmille). Ehkä tuossa dokumentissa näkyi vihreiden hallitusroolin ydin: hiljainen taustavaikuttaja, joka julkisuudessa on samassa rintamassa hallituksen kanssa.

Olisi ihan mielenkiintoista kuulla lisää mielipiteitä tästä, sillä Anni oli tuossa elokuvassa todella omituinen hahmo...

Taustavaikuttajia?

vihreänä myötähäpeästä | 25.02.2009 19:07

Aika hauska, oiva ja mainio tuo sinun termisi vihreät hallituksessa ja eduksuntatyöskentelyssä "taustavaikuttajina"!?

Kun jokainen täysjärkinen päivänpolitiikka seuraava ihminen näkee viikottain, kuinka Kokoomus jyrää päähallituspuoluekumppaninsa Keskustan joka asiassa, niin miten ihmeessä
sinä voit nähdä asian niin positiivsesti, että Vihreät siinä sivussa pystyvät mitenkään olemaan taustavaikuttajina hallitus- tai eduskuntatyöskentelyssä?

Kyllä se Vihreiden työ ja touhuaminen nyt on vain pelkkää pikkulinnun piipitystä. Kokoomuksen näkökulmasta varmaankin amatöörien puuhastelua.

Tästä epämääräisestä hiippailusta -"taustavaikuttamisesta" -
Eduskunnan käytävillä valitettavasti saa sellaisen kuvan, että Vihreiden nykyinen hallitushinku lähes minkä koalition kanssa tahansa (kohta vihreitä verrataan RKP:hen)haiskahtaa todella traditionaaliselta polittiselta vallanhalulta. Ei miltään muulta.
Ministeriautolla on mukavaa ajella.

Tekee mieli kysyä, missä on se aikaisemman hallituskäynnin suoraselkäisyys ja selkärankaisuus, kun oikea-aikaisesti käveltiin ulos hallituksesta aatteellisten ristiriitojen vuoksi?

Nyt Vihreille annetaan hallituksessa anteeksi kaikki: niskurointi Lex-Nokiassa ja varmasti seuraavassa ydinvoimassa tai herraparatkoon uudessa Vuotos-päätöksessä - kunhan vain hallituksen yhtenäisyys ei julkisuudessa rakoile ja Kokoomus saa hymyillä koko purukaluston leveydeltä.

Onko vallasta niin vaikeaa luopua?

Vihreät hallituksesta

Amatööri | 26.02.2009 10:03

Vihreiden roolista tai vaikutusvallasta hallituksessa voi olla montaa mieltä, mutta en kyllä itse ihan merkityksettömänä vihreitä pidä. Leffassa käsitelty laki ei varmasti ollut vihreille niitä helpoimpia nieltäväksi, mutta vastineeksi on ehkä saatu parempian ilmasto- ja energiapäätöksiä.

Selkärankaa saisi tosin olla enemmän. Ei niin, että kävellään ulos, vaan niin että painetaan ei-nappia, kun äänestetään Lex Nokiasta, yliopistolaista tai muista laeista, jotka ovat äänestäjäkunnan mielestä huonoja.

Ekotaistelijat Cronberg ja Brax

MAURITZ ARMFELT | 26.02.2009 11:22

Mitä vihreät tuumivat siitä, että yritykset tällä hetkellä irtisanovat kasapäin ihmisiä ja samaan aikaan niiden omistajille maksetaan suuria osinkoja?

Tämä on juuri nyt kansaa kovasti kismittävä asia. Eikä ole mikään ihme, että se raivostuttaa. Sehän on tässä tilanteessa, jossa suuri osa kansasta pelkää elämänsä ja maailmansa romahtavan, aivan uskomatonta itsekkään ahneuden tukemista! Se osoittaa myös täydellistä pelisilmän puutetta niiltä, jotka sitä edistävät ja harjoittvat. Suomi jaetaan kahteen leiriin taas kerran. Lyhyen aikavälin seurauksena siitä on yleislakko. Se taas voimistaa yhteiskunnallista vastakkainasettelua. Eikö juuri yhteiskunnallista vastakkainasettelua pitäisi madaltaa, jotta ekologiset asiat saataisiin parempaan kuosiin kaikkien suomalaisten tuella?

Mitä mieltä tästä ovat ekotaistelijat Tarja Cronberg ja Tuija Brax?

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.