Tietääkö tiede -------> toinen painos

Nimetön | 15.07.2009 14:10

Tietääkö tiede
"puutostautinen maapallo" | 06.04.2009 16:54

Sukupuuttoon kuolee maapallolla jatkuvasti eläinlajeja ja ötököitä.

Jotkut asiantuntijat sanovat, että paljon pienemmässä muodossa tilalle tulee uudenlaisia "alkiot, solun muutoksia, mutaatioita tms."

Ilmeisesti ovat oikeassa, bakteerit ja virukset saattavat muuttaa muotoaan, joten onko unohtunut esimerkiksi lintuinfluenssa?

Kauhea ajatus, ajatus joka on mahdollista, että sittenkin tieteen ihmemaailmaan saattaa ilmestyä eri sairauden jakaumia, joihin ehkä on olemassa hoitokeinot mutta saattaa tulla niin laajana epidemiana, että vain murto-osa ihmisistä saa riittävää hoitoa ajoissa.

Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole pelotella sairauksilla mutta olen käsittänyt niin, että koko maapallon ekologia (ympäristö) toimii parhaiten sidoksiaan toisiinsa. Kun jotakin puuttuu tai jotakin jonkun puuttumisen vuoksi lisääntyy suhteessa toiseen, on vaarana, että syntyy "syöpä sairaus".

Geeni rakenne, siis riskiryhmillä saattaa olla sellainen, että esimerkiksi syövän syntyminen ihmisen elinaikana on mahdollista mikäli (monissa tapauksissa) tuntematontekijä tai tekijät lisääntyvät solujärjestelmässä ja alkavat jakaantumaan.

Siis onko maapallo jo niin sotkettu, että öljy jää käyttämättä?

Lisäystä 16.7.–09

sikainfluenssa, sikainfluenssa

Lue lisää ylen keskustelusivuilta (Totuus vai tehtävä 1 – 4)

Periaatteessa

M.K.Korpela | 16.07.2009 0:15

Periaatteessa lääketieden ja luonto käyvät jatkuvaa kilpavarustelua niinsanoakseni.

Virukset/bakteerit voittanevat pitkällä aikavälillä , sillä jollekin rokotteelle mutaation kautta resistentti kanta jatkaa olemassaoloaan ja ilmestyy jonkin ajan kuluttua entistäkin vahvempana vaikka lääketiede jo ehti luulla voittaneensa.

Syy ihmisessä

Kalle | 16.07.2009 9:35

Eri sairaudet voidaan tavallaan nähdä maapallon "immuunijärjestelmänä". Mekanismina joka tasapainottaa ihmisten määrää. Liki kaikki tartuntataudit kehittyvät alueilla, joilla ihmisiä elää aivan liikaa. Käsittämätön väestötiheys yhdistettynä olosuhteista väkisinkin seuraavaan huonoon hygieniaan luo kasvualustan sika- ja lintuinfluenssoille. Mitä suurempi väestöntiheys, sitä vaikeampi on näitten leviämistä populaatiossa estää.

Ai, niin väestönkasvusta ei ole korrektia puhua, koska siitä ei voi oikein syyttää länsimaita.

Tiede? Mielenkiintoinen

matero | 17.07.2009 11:37

Tiede? Mielenkiintoinen sana. Mitä tieto on? Sokrates määritteli seuraavasti: Tieto on oikea käsitys tai uskomus perustelun kanssa.

Väite: Ihminen on 98 prosenttisesti henkeä, 2 prosenttisesti ainetta. Sama koskee koko maailmankaikkeutta. Perustelut: Mistä avaruus alkaa, mihin loppuu?. Aivan. Aineellinen olemus eli järki ei pysty vastaamaan kysymykseen. Kun mukaan ottaa henkisen elementin, palaset loksahtavat paikalleen.

Tämä ei tietenkään poista ihmisen vastuuta itsestään eikä elinympäristöstään.

Voidaanko Sigmund Freudin

matero | 17.07.2009 13:58

Voidaanko Sigmund Freudin nimi liittää tiede-sanaan? Varmaankin. Miten Freud määritteli normaalin ihmisen? "Normaali ihminen pystyy tekemään työtä ja pystyy rakastamaan."
Tuskinpa Freud pahastuisi jos lisään, että normaaliuteen kuuluu myös sopiva annos huumorintajua.

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.