Valtion tuottavuusohjelma ja Brax
Olen äänestänyt Vihreitä alusta saakka ja ollut kunnallispolitiikassakin mukana vihreänä.
Nyt loppui tämä suhde, syitä on monta mutta päällimäisenä Oikeusministeriön politiikka tyhjentää
Helsingin ulkopuoliset alueet valtion palveluista.
Käräjäoikeudet on sumputettu aluekeskuksiin kuten myös syyttäjät ja nyt toimeenpanevaviranomainenkin
siirretään satojen kilometrien päähän asiakkaista.
Viittaan tässä mietintöön joka on Braxin tilauksesta tehty: "Työryhmä tiivistäisi ulosoton toimipaikkaverkostoa merkittävästi"
Luulisi Vihreän ministerin olevan edes hieman inhimillinen ja ottavan huomioon ihmiset, niin työntekijät kuin asiakkaatkin.
Ihmisistä tulee liukuhihna tuotteita kasvottoman ulosoton käsissä.
Entäs yksityisautoilu? Omilla autoilla ajetaan yli 100 km työmatkoja päivässä!!! Toimitusmatkat pidentyvät. Käräjäoikeudessa oli ilmoitettu että oman auton käyttöä ei sallita vaan tuomarit ja sihteerit menevät linja-autoilla istuntoihin, näin voisi arjesta irtaantunut Helsinkiläinen ajatella, mutta kun on paikkoja jonne pääsee bussilla tänään ja huomenna pois. Samalla pitää työn tehokkuutta lisätä. Tämä tietysti kaatui omaan mahdottomuuteensa ja nyt tuomarit ajavat ensin keskuspaikkaan töihin ja siitä omalla autolla satojen kilometrien päähän istumaan tunnin juttuja.
Ja eikö tässä maassa ole jo markkinavoimille annettu tarpeeksi rahaa? Vielä pitäisi Destia myydä parhaiten maksavalle.
Arto Kristiansson entinen Vihreä
- "Kukkahattutätien" direktiivi. (08:37)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Energiaton tulevaisuus (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- Retki Viikinsaareen (20.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Brasilia pahasti korruptoitunut (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Joo ottakaa vaan esimerkkiä (14.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Kirjoita uusi kommentti