Vihreiden lähdettävä hallituksesta!

Pekka | 23.09.2009 14:33

Anni Sinnemäen on lähdettävä hallituksesta; silloin hallitus kaatuu, eduskunta hajotetaan ja uudet eduskuntavaalit järjestetään.
On täysin kestämätöntä, että vihreät on hallituksessa jonka tuki perustuu keskustan ja kokoomuksen lahjus-korruptiorahan avulla valittujen kansanedustajien tukeen. Nykyinen eduskunta jonka lukuisat edustajat on käyttäneet vaalikuluihinsa muun muassa säätiöiltä kavallettuja rahoja, on täydellistä kansanvallan pilkkaamista. Vihreiden on heti lähdettävä tästä korruptiohallituksesta!

Parasta olisi lähteä.

Nimetön | 23.09.2009 17:53

Jompikumpi, Brax / Sinnemäki punasteli TV-uutisten haastattelussa jo kesäkuussa, että vaalirahoituspaljastukset alkavat kohta Vihreille riittää..

Avoin kysymys Vihreiden johdolle: Joko alkaisi tulla mitta täyteen kokoomuksen ja keskustan nykyjohdon tukipilarina?

Vihreät syövät hallituksessa vain omaa uskottavuuttaan rehellisenä puolueena.

Joko alkaa tapahtua jotain??

Anom | 29.09.2009 9:06

Todellakin. Enpä pahemmin ole vihreiden mietteitä asiasta kuullut, paitsi Niinistön puolustelun. Missä on vihreiden kritiikki? Siltä tuntuu jo, että vastapuolet ovat olleet oikeassa: vihreät haluavat pysyä hallituksessa hinnalla millä hyvänsä.

Nyt pitäisi alkaa tapahtumaan! Vihreiden, Braxin ja Sinnemäen ja kansanedustajien täytyy vaatia muutosta! Tällaista hallitusta ja korruptoitunutta pääministeriä emme halua katsella enää!

Eikö olisi vihdoin aika

Airam | 29.09.2009 9:11

Eikö olisi vihdoin aika jättää uppoava laiva?

Keskusta roiskii, Vihreät nielee

Pehr Svanslös | 01.10.2009 14:06

Vihreät eivät uskalla kääntää hallitukselle selkäänsä, sillä Kokoomus ja Kepu katsoisivat sen selkäänpuukotukseksi. Seurauksena seuraavaan 4-8 vuoteen ei olisi mitään asiaa hallitukseen ilman sossujen vaalivoittoa, jota tuskin on tulossa. Ja lisäksi keskisuuren apupuolueen paikan saattaisi periä Persut, mikä olisi Vihreille grande fiasko. Reaalipolitiikka ajaa taas periaatteiden yli, ja turha sitä on surra, niin voi käydä kenelle vain.

Ei aurinko paista Vihreille

Siilimieli | 04.10.2009 20:50

Jaajaa.

Vaalirahakohu ei mene akselilla oppositio - hallitus. Ryvettyneitä ovat vanhemmat puolueet (SDP, Kokoomus, Keskusta, RKP, Vasemmistoliitto). Nuoremmat puolueet (Vihreät, Perussuomalaiset, KD) ovat säilyneet enemmän tai vähemmän puhtaina.

Vaalirahauudistuksesta vastaa oikeusministeriö. Oikeusministeri on sattumoisin Tuija Brax (Vihreä Liitto). Vihreillä on -vastuu- hoitaa homma kotiin. Ei nyt voida minnekään luikkia Kataisia ja Vanhasia piiloon.

PE 25.9.2009, Vihreä Lanka numero 39, Niemeläinen (s.24):

"No, miksei puheenjohtaja Sinnemäki nouse heiluttamaan poliittisen moraalin vitivalkoista banderollia ja ilmoita lähtevänsä moisesta korruptiopesästä heti?
Siksei, että hallitukselle jäisi eduskuntaenemmistö ilman vihreitäkin. Pääministeri voisi kohauttaa harteitaan ja antaa lehdistölle lausuntoja, että karavaani kulkee."

"Moraaliseltakin kannalta tuntuisi hassulta, että nimenomaan vihreät lähtisivät hallituksesta. Kai hallituksessa pitää olla ainakin yksi puolue, joka ei ole sekaantunut vaalirahasotkuun. Vastuullisempaa on yrittää jatkaa maan asioiden hoitamista kuin jättää ne ryvttyneiden puolueiden sählättäväksi."

Ehkäpä kannattaisi kritisoida niitä puolueita jotka ovat oikeasti mokanneet.

Moraali murenee

Veikkojuhani | 04.10.2009 22:06

Vihreiden tulee lähteä hallituksesta, jotta heidän moraalistaan jäisi edes hippunen jäljelle. Nyt sama loka jota "pahat isot vanhat puolueet" levittää, tarttuu kuin piki vihreiden putipuhtaaseen pintaan. Selitykset "moraalinen ääni hallituksessa" ja "ei se mitään auta vaikka vihreät lähtisikin" ovat onnettomia, vikiseviä selityksiä. Vallanhimo ei ole kaunista katseltavaa. Se oksettaa.

Taipukaa vallan edessä

Pehr Svanslös | 05.10.2009 8:33

No, miksei puheenjohtaja Sinnemäki nouse heiluttamaan poliittisen moraalin vitivalkoista banderollia ja ilmoita lähtevänsä moisesta korruptiopesästä heti? Siksei, että hallitukselle jäisi eduskuntaenemmistö ilman vihreitäkin.

Se on totta, että hallitus voisi jatkaa ilman Vihreitä, eikä mikään muuttuisi, paitsi että Vihreät olisivat taas kauempana vallasta. Hallitus tekee mitä se tekee, ja Vihreät ilmeisesti aikovat olla mukana ja tukena. Reaaliset seikat menevät periaatteellisten edelle, mikä usein oikein onkin. Äänestäjät toki lopulta päättävät, onko tällainen heidän mielestään keskitysleirinvartijamoraalia ("tehtiin vain omaa duunia") vai oliko se jotain muuta.

Mhm. 1) Vihreät ovat

Siilimieli | 05.10.2009 15:56

Mhm.

1) Vihreät ovat moraalisesti puhtaita vaalirahakohussa. Moraalista lienee syytä keskustella muiden puolueiden vaalirahoitusten kohdalla.

1.1) Kohu menee edelleenkin linjoilla "nämä" (SDP, Kokoomus, Keskusta, Vasemmistoliitto, RKP) ja "nuo" (Vihreät, Perussuomalaiset, KD).

Oppositio ei ole sen parempi kuin hallitus.

Ei ole mitään loogista syytä siihen, että hallituksessa pysyminen jotenkin "hupsheijakkaa" maagisesti vähentäisi Vihreiden moraalista pohjaa.

Ajatteluketju on viallinen:
1. Vihreät ovat suhteellisen OK
1.1 Vihreät ovat hallituksessa
1.2 Hallitus on mätä
Therefore
2. Vihreät ovat mätiä.

1. Perussuomalaiset ovat suhteellisen OK
1.1 Perussuomalaiset ovat hallituksessa.
1.2 Oppositio on mätä
Therefore
2. Perussuomalaiset ovat mätiä.

Hallituksessa OLEMINEN ei tee kenestäkään mätää. Jos Vihreät päättäisivät ettei vaalirahalain uudistaminen ole tarpeen voisimme puhua moraalisesta rappiosta. Näinhän asia -ei- tietenkään ole.

2.) Oikeusministeriö on vastuussa vaalirahauudistuksesta. Oikeusministeri on Vihreä. Vihreät ovat hoitaneet vaalirahoituksensa. Vihreillä on VASTUU vaalirahalain uudistuksen varmistamisesta.

Pitäiskö tämä muka jättää Vanhasella tai Kataiselle? Se on nimittäin päivänselvää ettei Vanhanen tule eduskuntaa hajoittamaan.

3.) Sellaista asiaa kuin "keskistysleirivartijamoraali" ei ole olemassa. Yleisesti ottaen kyseessä on enemmänkin sosiaali-psykologinen "Lucifer Effect" (Zimbardo).

Philip Zimbardo painottaa tilanteen voimaa ihmisen käyttäymisessä. Ulkopuoliset tekijät kuten rangaistuksen uhan puuttuminen, selkeän komentoketjun puuttuminen, vahvan johtohahmon puuttuminen yms. voivat johtaa brutaaliin epäsosiaaliseen ja sadistiseen käyttäymiseen.

Lucifer Effect selittää osakseen mm. Abu Ghraibin tapahtumia.

Konseptit kohdalleen.

2.1) Vihreiden tavoite on varmistaa vaalirahalain uudistuminen. Ei toimia natsiteloittajina. Ero on aika suuri. Itseasiassa niin suuri ettei vertaus yksinktertaisesti toimi. Ketään ei esim. olla tappamassa, emmekä elä totalitaristisessa kansallisvaltiodiktatuurissa.

Hyberbolien käyttö on väittelyissä/keskusteluissa toki sallittua, mutta kannattanee jättää ne natsikortit eteiseen.

Sum Summarum:

Ennen kuin alkaa huutelemaan moraalin rappiosta kannattanee ottaa askel taaksepäin, huokaista ja miettiä vähän aikaa.

Se, että Vihreiden hallituksesta lähtö ei johtaisi mihinkään ei ole loppupäätelmä vaan premissi.

Se, että Vihreät ovat ainoa moraalisesti vaalirahalaista puhtain paperein selvinnyt hallituspuolue ei ole loppupäätelmä sille miksi Vihreiden kannattaa pysyä hallituksessa vaan premissi.

Se, että Vihreä oikeusministeri vastaa vaalirahalain uudistamisesta ei ole loppupäätelmä vaan premissi.

Vihreiden kannattaa pysyä hallituksessa koska heillä on mahdollisuus muuttaa vaalirahalaki ja painostaa muita puolueita hyväksymään ko. muutos.

Tätä päätelmää tukevat seuraavat asiat: Oikeusministeri on Vihreä.
Vihreiden hallituksesta lähtö ei johtaisi suuriin toimiin vaalirahalain uudistamisen puolesta.
Vihreät ovat säilyneet suhteellisen puhtaina vaalirahakohun myllerryksessä. Vihreiden ja muiden vastaavien puolueiden (Perussuomalaiset, KD) tehtävänä on painostaa muita puolueita toimimaan.

Nämä asiat eivät ole vikinää. Vikinää on valittaa moraalisesta rappiosta esittämättä minkäänlaista ajatteluketjua/loppupäätelmää tai todisteita.

Blah. Hesarin nettisivuilla lienee mukavampi vinkua.

Vihreät eivät olekaan hallituksessa?

Pehr Svanslös | 06.10.2009 11:19

Ajatteluketju on viallinen: - -
Hallituksessa OLEMINEN ei tee kenestäkään mätää.

Ajatteluketju ei ole viallinen. Hallitus on tarkoituksella muodostettu, suljettu joukko, jonka tulee toimiakseen olla jollain tavalla yhtenäinen. Se voi olla enemmistö- tai vähemmistöhallitus, mutta sen tulee nauttia eduskunnan luottamusta. Oppositiota ei mitenkään muodosteta, eikä kukaan voi olettaa sen olevan yhtenäinen – se on "kaikki muut". Hallituksesta voi vapaasti siirtyä oppositioon, oppositiosta ei voi vain kävellä hallitukseen (pois oppositiosta toki pääsee kävelemällä pois Arkadianmäeltä ja jättäytymällä politiikan ulkopuolelle).

Vihreät äänestivät yhtenäisesti viime viikolla hallituksen luottamuksen puolesta ja tahtovat sen siten jatkavan – tietysti itse osana sitä. Eli mikään periaatteellinen tai moraalinen ahdinko ei ole käynyt niin sietämättömäksi, että se olisi ajanut käytännön näkökulmien ohi. Eikä sellaista välttämättä edes ole. Ainakaan se ei ole ydinvoimakysymykset, saimaannorppien suojelu tai mikään muu vastaava, ilmeisen yhdentekevä asia.

Jos pelaat jengissä ja pidät seuran pelipaitaa, niin lienee oikein sanoa sinun olevan osa tiimiä. Onko koskaan ollut uskottavaa sanoa, että "olin kyllä mukana rikollisjengissä/natsipuolueessa/terroristisolussa, mutta olin moraalisesti erillinen osani, eikä minua siten voi tahrata tällä asialla"? Guilty-by-association ei ehkä ole aina reilu juttu, mutta reaalimaailmassa niin on kuin miltä näyttää.

Pahoittelut sanoista rikollinen/natsi/terroristi. En missään tapauksessa vertaa yhtäkään puoluetta tai poliitikkoa niihin, vaan käytän niitä vain korostaakseni asian ydintä. Välkky lukija korvaa itse ne edellisestä kappaleesta muilla, vähemmän ikävillä porukoilla. Yhdessä n-korttia vastaan.

Ei ole mitään loogista syytä siihen, että hallituksessa pysyminen jotenkin "hupsheijakkaa" maagisesti vähentäisi Vihreiden moraalista pohjaa.

Ei siihen magiaa tarvita, edellä mainittu hallituksen tukeminen riittää. Eikä sitä tarvitse hävetä, sillä sehän on pelkkää poliittista realismia idealistisen ylevyyden sijaan. Onhan niin, että moraalinen voittaja ei välttämättä ole todellinen voittaja. Käytännön kysymys ei ole se, kuka syvimmällä tasolla säilyttää moraalisen kirkasotsaisuutensa, vaan se, kiinnostuuko lehdistö tai liikkuva äänestäjä selityksistä, ja mitä oikeusministeri tekee hallituksen, omien näkemyksiensä ja puoluekentän ristipaineessa.

En väitä, että Vihreät olisi moraalisessa rappiossa - vaalirahakohun tiimoilta ainakaan - tai että hallitus tulisi kaataa. Väitän vain, että käytännön syyt ovat väkevämpiä kuin periaatteelliset tai moraaliset syyt, ja että Vihreä eliitti tietää ottavansa raippaa Kepulta ja Kokoomukselta, sekä hampaanjäljet niskaansa Perussuomalaisilta, jos jättävät hallituksen. Eivätkä he varmasti jätä – ei vaikka seuraavan Ideaparkin pysäköintihalli olisi somistettu liito-oravan nahkoilla.

Ankeaa mallioppimista ulkomailta

Nimetön | 08.10.2009 7:54

Kaikkia eduskunnan ja hallituksen korruptiosta huolestuneita kansalaisia kehotetaan käyttämään torstaina jotain oranssia vaatekappaletta, vaikka paitaa, kravattia tai huivia.

Poliittinen osallistuminen saa aika hiton huolestuttavia piirteitä, kun aletaan jakaa uniformuja. Yleensä silloin yhteinen nimittäjä putoaa asiakysymyksistä vain siihen, "kenen joukoissa seisot". Toiselle puolelle valkoiset ja toiselle punaiset hihanauhat?

Turkistarhaus kiellettävä tai vihreiden lähdettävä hallituksesta

Erkki | 24.02.2010 19:41

Viimeistään nyt kun on entistä enemmän käynyt selväksi minkälaista eläinrääkkäystä turkistarhaus ja koko suomalainen tehomaatalous on, on vihreiden lähdettävä tästä eläinrääkkäystä suosivaasta hallituksesta ellei hallitus heti anna lakiesitystä turkistarhauksen lopettamiseksi.

sopii oikein hyvin

elmerii | 05.03.2010 17:31

minulle sopii toi oikeinkin hyvin -ulos ja äkkiä
vihreät on jo tätä yhteiskuntaa tuhonneet liiankin paljon RKPn kanssa
on jo aika vihreänkin herätä ja löytää ELÄMÄ

Pyh.

Mikko | 08.03.2010 18:47

vaikutetaanko asioihin enemmän hallituksessa vai oppositiossa? Siis pystään siellä... Hallituksen kokonaissaldo mielestäni vahvasti positiivisempi, kuin ilman vihreitä olisi ollut. Ydinvoimapäätös tehdään eduskunnassa sen enemmistön päätöksellä. Ei hallituksessa. On tiedetty jo vuosia, että se tapahtuu tällä vaalikaudella. Pysytäänpä nahoissamme ja keskitytään olennaiseen. Asiat asioina jne.

tilalle vaikka Kristillinen liitto

Sakari Saarela | 11.03.2010 11:45

Vireitten lähtö hallituksesta ei sitä kaada. Kun Kepu valitsee uuden pj ja hallituksessa tehdään muutenkin vaihtoja, on samalla hyvä vihreiden lähteä.
Jos tilalle tarvitaan muita, niitä kyllä löytyy.

Olen pettynyt

Liina | 09.04.2010 12:50

Mielestäni Vihreiden olisi pitänyt lähteä jo ajat sitten hallituksesta, mutta valta näyttää maistuvan.

Liityin Vihreisiin reilu vuosi sitten. Ajattelin, että täältä löytyisi jotakin minullekin. Eipä löytynyt. Paitsi lukemattomia pettymyksiä. Aivan erityisen pettynyt ole Anni Sinnemäkeen. Häneltä odotin todella paljon. Ja mitä sain: Kiveksi kovettuneet kasvot, täydellisesti hallitukseen sulautuneen, anteeksi vain, opportunistin.
Vihreistä olen löytänyt yhden ihmisen, joka ei ole pettänyt odotuksiani. Hän on Osmo Soininvaara.

Vihreän moraalin perikato

Unilukkari | 20.04.2010 11:27

Herätys "harmaanvihreät"!! Pilaatte vuosikymmenien maineen istumalla korruptiohallituksessa ja tekemällä lisäydinvoimapäätöksiä!!! On aika lähteä!!!

Betonivihreät ulos hallituksesta

Kehäkolmosen ulkopuolelta | 20.04.2010 19:56

Uudenmaan betonivihreät pilaavat kaikkien vihreideiden maineen ja kunnian. ULOS HALLITUKSESTA!!! EMME OLE MYRKKYVOIMAN EKOMERKKI!!!!

Vihreät ulos hallituksesta

Nimetön | 21.04.2010 8:27

Vihreiden kansanedustajien kommentit tuntuvat aina yhtä pöyristyttäviltä. Erittäin kaksinaamaista touhua. Ensin vouhottaen selitetään jokin asia joka täytyy saada läpi kuten vihreät ovat keskuudessaan sopineet. Todetaan että lähdetään hallituksesta jos asian läpimeno ei onnistu. Sitten kun huomataan jälleen kerran, että juttu ei mennytkään läpi, niin sitten todetaan että emme voi kuitenkaan lähteä hallituksesta, koska senjälkeen ei olla enää vaikuttamassa "sisältäpäin" muihin asioihin.

Peräänkuuluttaisin suomalaista suoraselkäisyyttä. Jos ei asioita saada hoidettua kuten on edeltäkäsin sovittu, niin sitten vaan ulos hallituksesta. Nykyisellä käytöksellä käy vaan niin, että vihreiden kannattajat poistuu puoluetta kannattamasta.

Vihreät turha puolue

Mikko | 22.04.2010 3:36

Eipä nuo vihreät mihinkään lähde. He ovat täysin periaatteettomia. Vain valta on tärkeää heille. Ei mikään muu. Naurettavaa porukkaa!

Peiliinkatsomisen aika.

Nimetön | 22.04.2010 12:37

Jos ehdotus kahdesta ydinreaktorista oli vihreille suuri pettymys, mikseivät he kävele ulos hallituksesta? Ehkä hallitus ei kaatuisi, mutta ainakin toimintakyky heikkenisi ja vaatimukset ennenaikaisille vaaleille kasvaisivat entisestään.

Kertokaa minulle yksi hyvä syy miksi äänestäisin vihreitä seuraavissa vaaleissa.

Ydinvoima ja hallitus

Ihmettelijä | 22.04.2010 12:48

Ihan vaan ihmettelen tässä että ihanko oikeasti vihreät luulevat että uusiutuvalla energialla tai tuulivoimalla korvataan tuontisähkö ja vanhenevat kivihiilivoimat ja öljy?

Ei kai tässä taas ole joku ajatus että kun tehostetaan energian käyttöä ja ajetaan tulevaisuudessa vähemmän kun kaikilla on sähköauto niin sähkön kulutus jotenkin vähenee??? Miettikää kuinka paljon menee sähköä kun 10-15v päästä miljoona autoa lataa 8h yössä joka yö läpi vuoden...huh...

Miksi ympäristön paras aina häviää yksittäisille kannanotoille? Eikö parasta olisi tuottaa toistaiseksi kaikki se fossiilinen energia mikä voidaan korvata jollain toisella energiamuodolla? Vaikka sitten ydinvoimalla kunnes kilpaileva tehokas ja riittävän suurimittainen tuotantokeino löytyy ja on luonnolle vielä parempi?

En ymmärrä miksi pitää kärsiä öljystä ja kivihiilestä tai turpeesta vielä kun kerran voitaisiin jo nyt lopettaa niiden käyttö!

Ja sähkön säästäminen on toivoton urakka - kun katsoo nykyisiä kodinkoneita niin tehot on kaikissa nousseet 10v takaisista niin paljon että vanhat sulakkeet ei enää riitä. Vikaiskaapa huviksenne ihan vaikka kahvinkeittimien tai mikroaaltouunien sähkönkulutuslukuja televisioista puhumattakaan. Se vaan on realiteetti jota Suomen mittakaavassa on mahdoton kiistää... ja maailmanlaajuista muutosta emme voi jäädä odottelemaan... luonnolla ei ole aikaa siihen!!!

Toivoisin ihan oikeasti asiallisia perusteluita miksi äänestäisin vihreitä kun vaikka ehkä lopputavoitteista olenkin suurelta osin samaa mieltä niin tuntuu että keinot ovat ihan utopiaa ja niin kaukana käytännöstä että tuntuu ihan haihattelulta. Tähän asti mieluummin olen valinnut jonkun mielipiteiltään oikean suuntaisin puolueesta joka kuitenkin elää kiinni käytännössä ja realiteeteissa. Minua kun ei saa hyppäämään tyhjään pelkän toivon ja uskon varassa...

Kiitos palautteesta :)

missä kaivattu vallankumous?

Fabu | 22.04.2010 13:33

eiköhän se ole jo ajat sitten huomattu ettei Suomen demokraattinen yhteiskunta käytännössä oikein toimi, demokraattisesti ainakaan. kaikki on "järkeistettävä", kaiken on oltava paperilla ja jokaiselle liikkeelle on oltava laki, ei poikkeuksia, vain tarkat säännöt, tarkasti suunnitellut elämät ja kova valvonta. missä vapaus, rakkaus, oikea järki ja tiimihenki? suurin osa väestöstä on masentunut ja syöpä vaan jatkaa leviämistään. unohtaen kaikki typerät suunnitellut yksityiskohdat päättömien sääntöjen lisäksi, tulisi meidän panostaa toimivan yhteiskunnan luomiseen ja tuoda asiat esiin supistelematta suutaan, faktat pöytään kansaa myöten, media totuudenmukaiseksi. Harmi sinänsä, Suomella kun on pontentiaalia vaikka mihin.

eduskuntavaaliehdokkaat lupailevat ja lupailevat mutta isoon taloon päästyään alkaa ihmeellinen järjetön mumina jonka lopputulos on miltei aina edes jokseenkin negatiivinen. kaikki se pimeä jo ajatuspohjaltakin alkaen (josta vain pieni osa on tullut esiin) mitä eduskunnassa on meneillään vain ruokkii kuolevaa maailmaamme ja me mutuilemme mukana noudattaen etikettiä. suurin puolue suomessa on väestö jolla äänivalta, joten tiedämme ketä tästä kaikesta syyttää. olemmeko antaneet median ottaa meistä vallan? olemmeko vain liian tyhmiä uskomaan kaiken pupun mitä meille syötetään? vai olemmeko vain pelkureita jotka eivät uskalla avata suutaan vallan edessä, pelon alaisena? pelkäämmekö me hallitusta ja sen tulevia virheitä? sitä, ja mitä on valmis tekemään, saa kukin itseltään kysyä.

Tänään tuntema maailmamme tekee kuolemaa, halusimme tai emme. kaikki öljyyn perustuva infrastruktuurimme kaatuu
ennen vuotta 2080, öljyn ollessa niin vähissä ettei kellään ole siihen varaa. ei enää alepaa,k-kauppaa tai lidliä, ei stockmannia eikä r-kioskia. ei bensaa, autoja, vaatteita, joukkorakennuksia, sähköä, vesijohtovettä, ruokakuljetuksia, lämpöä tai lentokoneita.

tuuli,vesi,aurinko-tai ydinvoima eivät ole tarpeeksi kattavia ratkaisuja vaikka mitä tekisimme, sillä generaattoreille ei yksinkertaisesti olisi tarpeeksi tilaa eikä rahaa eikä niiden energiantuotanto ole tarpeeksi riittoisaa. maailman populaatio tippuu miljardeilla lyhyessä ajassa (öljy mahdollisti populaation kasvun) ja maailmanlaajuinen sanoinkuvailemattoman kova selviytymistaistelu saa alkunsa. Eikö vihreiden, näin meidän edustajinamme, muiden puolueiden mukana tulisi jo ottaa tämäkin aihe esiin?

Heräilkää ihmiset! Ja nuoret, teissä on voima.

Itsekunnioitusta peräänkuuluttamassa

Sipuli | 22.04.2010 19:53

Vihreiden lähtö hallituksesta olisi uskottava ja suoraselkäinen teko. Se viestisi äänestäjille, että hallituksessa on oltu tosissaan ja tehty siellä kaikki se mikä on mahdollista. Ei siellä enää ihmeitä saada näin loppumetreillä muutenkaan aikaan. Kun huomioi, että jokainen hetki hallituksessa tämän jälkeen syö vihreiden luottamuspääomaa ja uskottavuutta äänestäjien silmissä, niin kannattaisi pelastaa se, mikä pelastettavissa on ja häipyä äkkiä hallitusovien ulkopuolelle.

Vihreiden on pysyttävä hallituksessa.

Antero Helasvuo | 23.04.2010 11:29

Tuntuu siltä, että suuri osa näille palstoille kirjoittavista on itse asiassa vihreille vihamielisiä, osa sellaisia, jotka teeskentelevät pettynyttä ystävää. Nykyisessä tilanteessa on parasta, että Vihreä liitto pysyy hallituksessa. Piikkinä pääpuolueiden, ennen kaikkea Kokoomuksen lihassa. Voidaan ajaa muita asioita ja puhua ydinvoimastakin ministerin arvovallalla. Johan se tiedettiin hyvin etukäteen, että ydinvoimalaluvat tulevat varmasti kuin joulupukki. Miten vihreät muka olisivat voineet estää sen, niin kuin monet vaativat tai "vaativat"? Vihreiden asema ei ole muuttunut tippaakaan.

Oppositioasema tällä hetkellä olisi turhauttava ja toivoton, kun Sosialidemokraattinen puoluekin on vahvasti persuttunut. Sitä vain toivon, että vihreät terävöittäisivät politiikkaansa entisestään. Jos sen seurauksena tulisi lopulta potkut hallituksesta, mikäpä sen hienompaa, kuin kaatua saappaat jalassa? Se vain lisäisi auktoriteettia.

Tällä hetkellä vihreitä tosiaan pelätään. Sen todistaa herkeämätön vihakirjoittelu ja muu parjaus. Gallupkannatus saattaa pudota, mutta samalla äänestysvarmuus nousta. Jos Vihreä liitto nyt pitää pintansa, ennustan sille menestystä.

Jospa vihreät pistetään lähtemään?

Kalevi Kataja | 24.04.2010 8:39

Antero Helasvuo: "Nykyisessä tilanteessa on parasta, että Vihreä liitto pysyy hallituksessa. Piikkinä pääpuolueiden, ennen kaikkea Kokoomuksen lihassa."

Saattaa tietenkin olla hienoa olla kokoomuksen puisto-osastona hallituksessa, mutta minä kyllä ihmettelen keskustan ja kokoomuksen lammasmaisuutta, jos ne sallivat vihreiden toimivan hallituksenvastaisen toiminnan vetäjänä.

Toisaalta

Flash Gordon | 24.04.2010 9:14

Persut hallituksessa olisi kyllä täydellinen painajainen. Voi näitä aikoja!

Antero Helasvuo osuus oikeaan

Harri Auvinen | 24.04.2010 12:20

Tuntuu todellakin siltä, että useat muiden puolueiden petetyt äänestäjät purkavat omaa pahaa oloaan juuri Vihreisiin.

Jopa maakuntalehtien pääkirjoituksissa suositellaan Vihreille hallituksesta eroamista ja vihjaillaan uskottavuuden menetyksestä. Mielestäni uskottavuuden menettää parhaiten vaihtamalla kantansa lennosta, kuten ministeri Pekkarinen teki. Tämä kertookin suoraan Keskustan sisäisestä epävarmuudesta eduskuntavaaleja ja tulevian hallitusneuvotteluita silmällä pitäen.

Ihan sama

Ei nimimerkkiä | 24.04.2010 18:49

"Tuntuu siltä, että suuri osa näille palstoille kirjoittavista on itse asiassa vihreille vihamielisiä, osa sellaisia, jotka teeskentelevät pettynyttä ystävää. "

Näin on aina kaikilla palstoilla, koska intomielesten kannattajien (10 prosenttiyksikköä) ja vastustajien (10 prosenttiyksikköä) osuudet kirjoittajissa ovat suurin piirtein yhtä suuret.

Entäs jos onkin näin: se on ihan sama, onko vihreät hallituksessa vai ei?

Itse uskon, että Suomea johdetaan jostain akselilta Mauri Pekkarisen teollisuuskontaktit - Raimo Sailas - Olavi Louko. "Vihreet tytöt" on naamio jonka takana tämä tehdään. Mitä enemmän meuhkataan paperikasseista ja turkistarhauksesta, sitä onnellisempia nämä isoja rahoja siirtävät virkamiehet ja poliitikot ovat.

vihreiden kriisin ratkaisu on yksinkertainen

Sylvain Sepp | 30.04.2010 10:03

Vihreiden äänestäjänä pidän surullisena sitä tilannetta mihin vihreät ovat joutuneet ydinvoimapäätöksen myötä. En moiti vihreiden toimintaa, he ovat tehneet parhaansa mitä vihreiden kokoisena puolueena voi tässä tilanteessa tehdä. Vihreitä moititaan siitä että he ovat mukana hallituksessa tai siitä että he ovat rehellisiä ja visionäärisiä. Toisin kuin esimerkiksi pääministerin mielipide, vihreiden mielipide on pitävä ja siihen voi luottaa, tsoukki-Maurista puhumattakaan tai kokoomuksen suurella rahalla pyörittämästä viherpesusta.

Mutta jotain on vihreiden tehtävä. Liian moni vihreiden äänestäjä pohtii ketä seuraavaksi äänestäisi koska "vihreät ovat pettäneet heidät ydinvoimapäätöksen myötä". Vaikka tämä ei ole näin yksinkertaista niin JOTAIN on tehtävä osoittaakseen että tämä ei ole vihreiden mukaista energiapolitiikkaa. Mitä se jokin voisi olla? Se voisi olla samaa mitä muilta vaaditaan, ministereiden vaihtoa, puheenjohtajan eroa tai muuta vastaavaa. Mutta en usko että kukaan vihreissä uskaltaa ehdottaa ääneen juuri valitun puheenjohtajan eroa tai ministereiden kiertoa.

Ydinvoimavihreät

Erkki | 03.05.2010 16:53

On ennenkuulumatonta, että vihreät voi olla nykyisessä ydinvoimahallituksessa! Kerrassaan skandaalimaista! Todella käsittämätöntä! Miten vihreäksi voi kutsua sellaiset ydinvoimavihreät, jotka kannattavat nykyhallituksessa olemista. Mitä vihreyttä se sellainen on, että "vihreät" istuu ydinvoimahallituksessa? Laitoin tuon vihreät-sanan lainausmerkkeihin, koska eihän ydinvoimavihreitä voi miksikään vihreiksi kutsua.

tätä

Ei-vihreä | 05.08.2010 18:03

Sitten joku jaksoi kerätä nämä vihreiden saavutukset:

http://joonaskorhonen.wordpress.com/2010/08/05/vihreat-kusettaa-enemman-...

Keskustelu suljettu runsaan

Lasse Leipola | 09.08.2010 7:28

Keskustelu suljettu runsaan roskapostin vuoksi.

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.