Vihreiden puheenjohtaja vaalista tulossa pannukakku!
Vihreiden puheenjohtaja vaalista tulossa keväällä lätsähtänyt pannukakku, joka vaikuttaa koko puolueen kannatuslukuihin miinusmerkkisesti On erikoista, että puolueesta ei löydy "haastajaa" Sinnemäelle. Valinta jossa ehdokkaana on vain yksi ehdokas on enemmänkin erikoinen tapaus, surullinen sellainen. En tässä kritisoi Sinnemäen tietoja enkä taitoja puheenjohtajana tai poliitikkona, vaan sitä, että koska/miksi puolue ei kiinnosta muita puheenjohtaja vaihtoehtoja, olisi puolueen johtoporukan tehtävä johtopäätöksiä tilanteesta.
Vihreät ovat kovaa vauhtia jäämässä erään kovaa kiriä tekevän puolueen jalkoihin, sillä vihreiden kannatus ei nouse enää nykylukemista mihinkään. Liiallinen myötäily hallituspuolueena ydinvoima ym. ympäristöasioissa on koitumassa puolueen alamäeksi tulevaisuudessa.
Vihreillä olisi vielä mahdollisuus, rivistössä on mm. Erkki Pulliainen jolla on otetta ja valmiutta toimia vaikka puheenjohtajana. Vihreät tarvitsevat tiukenpaa otetta ja linjaa ympäristöasioihin, muuten soivat lähtökellot ja puolue näivettyy hiljalleen kannatusluvuissaan jonnekin 4-5 % luokkaan. Ei ole mitään mieltä äänestää puoluetta joka hymistelee ja lymyää kepun ja kokoomuksen taka-pihalla liiaksi, eikä rohkene ja uskalla pitää esillä omaa ympäristöpoliittista linjaa. Saati sitten ajaa selkeästi ensimmäisenä sekä ylimpänä arvonaan Äiti Maan hyvinvoinnin säilymistä ja vaalimista, inhimillisen ja ei-inhimilllisen elämän perustana ja elämän antajana.
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Yksimielisiä pj-valintoja on tehty ennenkin
Vihreissä niin kuin kaikissa muissakin puolueissa on ihan yleistä, että puheenjohtajavaalissa on vain yksi ehdokas.
Tässä kaikki aiemmat vihreiden yksimieliset valinnat:
2007 Tarja Cronberg (istuva pj.)
2003 Osmo Soininvaara (istuva pj.)
2001 Soininvaara (ensi kertaa)
1999 Satu Hassi (istuva pj.)
1995 Tuija Brax (ensi kertaa)
1992 Pekka Sauri (istuva pj.)
syyskokous 1991 Sauri (istuva pj.)
1990 Heidi Hautala (istuva pj.)
Tuskinpa nuokaan yksimieliset valinnat ovat vaikuttaneet miinusmerkkisesti kannatukseen, kuten Jussi Ristonmaa epäilee.
Kirjoita uusi kommentti