Vuokrien alentaminen perustellumpaa kuin korottaminen
Asumisen Hinta Alas (AHA) –kansalaisliikkeen ja adressinkeräyksen käynnistäjä tutkija YTL Eric Hällström ei hyväksy perusteluja, joilla on viime päivinä julkisuudessa pyritty selittämään vuokrien jyrkkiä korotuksia. AHA -ehdotusten ja –perustelujen mukaan vuokria voitaisiin välittömästi alentaa satasilla.
Vuokralaiset joutuvat yleensä vastoin tahtoaan maksamaan asumisestaan aikuisiän aikana moninkertaisesti enemmän kuin omistusasujat eikä mitään helpotusta ole myöhemminkään luvassa sillä asunto jää omistajalle vaikka vuokralaiset olisivat sen käytännössä maksaneet. On siis täysin harhaanjohtavaa perustella vuokrien yleisiä korotuksia esimerkiksi sillä, että uusien asuntojen hinnat ovat kohonneet jyrkemmin kuin vuokrat. Erityisen huonosti tämä perustelu sopii tähän aikaan, jolloin asuntojen hinnat ovat pudonneet. Liian paljon on ympäripyöreätä puhetta ”kasvaneista korotuspaineista”.
Vuokrankorotusten perusteluja ei Hällströmin mielestä tule ottaa vakavasti ennen kuin vuokrataloja omistavat yhtiöt avaavat tilinsä maksajien eli asukkaiden nähtäväksi.
Vuokra- ja asumisoikeustaloja hallitsevien yhtiöiden tulisi kertoa julki esimerkiksi se miten ne aikovat paikata omistusasuntomarkkinoilla ja Yhdysvaltojen asuntolainamarkkinoilla kärsimänsä miljardien tappiot. Voitto-odotuksistaan omistajat tuskin tinkivät, mistä on selvää näyttöä. Edellisessä lamassa poistettiin vuokrasäännöstely ja tappiot maksatettiin vuokralaisilla. Myös nyt on säädetty lakeja, joilla helpotetaan Aravan hintarajoituksista luopumista ja vuokria korotetaan entistä jyrkemmin myös lakien porsaanreikiä hyödyntäen. Vuokralaisten ohella myös asumisoikeusasukkaat ovat joutumassa yhtiöiden sijoitustappioiden maksajiksi.
Yksi räikeä epäkohta AHA-liikkeen mielestä on myös se, että valtio ei myönnä vuokra- ja asumisoikeusasukkaille rakentamislainojen korko-osuudesta samaa verovähennystä minkä se myöntää omistusasujille. Yksistään tästä aiheutuu satojen eurojen edestä kansalaisia eriarvoistavaa asumisen ylihinnoittelua. Poliitikkojen tulisi julkisesti ottaa kantaa tällaisiin asumisen hinnan korottamisiin.
Asukkaiden äänenkannattajaksi verkkoon avattu adressi www.adressit.com/asumisen-hinta-alas on kerännyt jo yli kaksi tuhatta nimeä. Hällströmin mukaan nimien ja ideoitten keräystä jatketaan kunnes nimiä on niin paljon, että mediat ja päättäjät kiinnostuvat ottamaan vuokralaisten ja asumisoikeusvuokralaisten oikeudet ja niiden loukkaukset vakavasti ja kunnes epäkohdat on korjattu.
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Ihmisten samanarvoisuus ei (14.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- Lisäys vielä (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)








Eikö voitaisi luottaa vain
Eikö voitaisi luottaa vain markkinatalouden toimintaan eli kysynnän ja tarjonnan lakiin. Yleensä kun jollain mahtikäskyillä lähdetään jotain säätelemään niin metsään mennään.
Jos jollakin alueella kysyntää nykyisellä hintatasolla on enemmän kuin tarjontaa niin eikö se ole ihan loogista, että hinta silloin nousee.
Jos joku ei halua vuokraa maksaa niin silloin on toki oikeus ostaa oma asunto.
Arvopaperi lehdessä on jo varmaan vuoden verran ollut joka numerossa esimerkkilaskelmat kahden eri alueella sijaitsevan asunnon vuokratuotoista ja yleensä tuotot ovat noin 5% vuodessa ja kyseinen tuotto EI sisällä vuokraamiseen sisältyviä riskejä, eli esim jos joku ei maksa vuokriaan. Eli ei noi tuotot nyt niin kovin hirmusia ole.
Kirjoita uusi kommentti