Yliopistolakiesitys on teatteria

Minna-Kristiina Linkala | 25.03.2009 12:25

Eduskunnan sivistysvaliokunnan käsittelyyn tullut yliopistolakiesitys on kerta kaikkiaan järkyttävä. Kaikki yliopistojen keskeiset, akateemista tutkimus- ja opetustyötä tekevät henkilöstöryhmät kuten Yliopistonlehtorien liitto, Tieteentekijöiden liitto ja Professoriliitto ovat jättäneet eriävän kannanottonsa asiaan, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei näillä huolella ja perusteellisesti laadituilla kannanotoilla ole ollut virkamiesten silmissä mitään merkitystä. Olen tutustunut yliopistojen henkilöstöryhmien lausuntoteksteihin. Tarvitsemme vihdoinkin Opetusministeriön virkamieskuntaan poliittisista sidonnaisuuksista vapaita, vähintään juristin ja sen päälle mielellään myös opettajan koulutuksen omaavia henkilöitä tekemään jatkossa näitä lakiesityksiä,jotta niissä olisi jotakin järkeä! On syytä kysyä: miten korruptoitunut Opetusministeriön virkamieskunta yhä edelleen on? Minua ja varmaan montaa muutakin kansalaista kiinnostaa, minkälaisen koulutustason omaava ja minkälaisilla poliittisilla mandaateilla ahkeroiva virkamiesporukka on ollut tämän pöyristyttävän lakiesityksen arkkitehtina.

Tehty, lausuntokierroksella kulkenut yliopistolakiesitys loukkaa syvästi suomalaisen yhteiskunnan kivijalkana ollutta niin kutsuttua sivistysyliopistojärjestelmää, jolle voimmekin sitten järjestää hautajaiset, mikäli kansanedustajat menevät tyhmyyksissään hyväksymään lakiesityksen tällaisenaan. Toivoa sopii,että joka ainoa kansanedustaja uskaltaa tässä asiassa hylätä oman puolueensa nk. ryhmäkurin ja kysyä rehellisesti itseltään, mikä taho ja miten on hänet itsensä rakkaassa isänmaassamme kouluttanut ja kasvattanut!

Ainakin vielä toistaiseksi esimerkiksi Helsingin yliopistossa on mahdollista tehdä vapaata, nimenomaan tiedettä itseään palvelevaa, kaikista poliittista sidonnaisuuksista irrallaan olevaa tutkimusta. Mikäli tämä pöyristyttävä lakiesitys toteutuu tällaisenaan kuin se nyt on, niin isänmaallisena Suomen kansalaisena katson joutuvani asumaan sellaisessa tulevaisuuden Suomessa, jossa myös yhteiskunnan perusrakenteista kertovaa valtiotieteellistä perustutkimusta tulevat sanelemaan epämääräiset poliittiset ja taloudelliset sidonnaisuudet, puhtaasti kaupalliset näkökohdat ja lyhyet "projektit", jotka eivät millään tavalla vie kunnollisen perustutkimuksen tavoin yhteiskunnan todellista kehittymistä eteenpäin. Esimerkiksi yhteiskuntatieteellistä perustutkimusta tehdään juuri sen vuoksi,että vaikkapa nimenomaan poliitikot saavat ajatteluunsa uusia aineksia tällaisen kunnollisen perustutkimuksen avulla. Kansanedustajien vastuu on nyt erittäin vakava ja ainakin Kokoomuksen on turha mainostaa minulle itseään enää minään "sivistyspuolueena", mikäli heidän kansanedustajansa menevät äänestämään tämän groteskin lakiesityksen tällaisenaan läpi. Kahden pienen pojan äitinä ja Suomen kansalaisena minun on kysyttävä itseltäni, haluanko lapsieni tulevaisuudessa enää opiskelevan suomalaisessa typistetyssä näennäisyliopistossa, millaiseksi lakiesitys arvokkaan akateemisen sivistysperinteemme haluaa runnoa.

Lakiesitys on - myös henkilöstöryhmien näkökulmasta - puutteellinen seuraavilta osin:

1) Tieteellistä tutkimustyötä - olipa se sitten aivan minkä alan tutkimusta tahansa - pitää pystyä tekemään pitkäjänteisesti,vapaana poliittis-hallinnollisista paineista. Mikäli yliopiston johdon enemmistö koostuu lähinnä liike-elämästä tulevista nk. ammattijohtajista, niin esimerkiksi lähes kaikki humanistiset tieteenalat (so. kielet, historiantutkimus, taidetieteet, kulttuurien tutkimus, edelleen teologia jne.) ja yhteiskuntatieteelliset alat (sellaiset perusyhteiskuntatieteet kuten sosiologia ja kansantaloustiede, kaikenlainen politiikan tutkimus kansainvälisestä politiikasta kunnallispolitiikkaan, edelleen yhteiskunnallisesta pahoinvoinnista kertova sosiaalitieteellinen tutkimus jne.) joutuvat todella vakavaan vaaraan,koska nämä juuri ovat aloja, joita esimerkiksi liike-elämä ei millään lailla tue eikä ole kiinnostunut tukemaan. On lapsellista toiveajattelua uskoa, että liike-elämä olisi muka kiinnostunut esim. klassisten kielten, taidehistorian, kulttuuriantropologian, teatteritieteen jne. tukemisesta - vain muutamia esimerkkejä mainitakseni. Tämänkaltaisissa tieteissä lepää kuitenkin nimenomaan SIVISTYS, koko ihmiskunnan korvaamaton henkinen perintö! Eduskunnan sivistysvaliokunnan on syytä nyt katsoa vakavasti peiliin! Haluammeko todellakin kasvattaa kaikista lapsistamme ja yliopistoon siirtyvistä nuoristamme vain liike-elämän palveluksessa henki kurkussa juoksevia kapea-alaisia fakki-idiootteja, ilman minkäänlaista laajempaa sivistystä ja ymmärrystä yhteiskunnasta ja globaalista maailmasta?

2) Yliopistojen virkasuhteita ollaan lakiesityksessä muuttamassa työsuhteiksi. Nimenomaan VIRKA on ollut se kivijalka, johon tieteellistä työtä tekevien professorien ja muun opetushenkilöstön on ollut aina hyvä suomalaisessa yliopistomaailmassa nojata. Ollaanko tässä nyt muuttamassa esim. arvokkaat professorin virat työsuhteiksi siksi,että omaa asiantuntijatyötään, siis yksinomaan tieteelle uskollista työtään tekevä professori tai muu opettaja/tutkija on helpompi heittää yliopistosta ulos, kun hän on "vain" työsuhteessa yliopistoon? Vaaranahan on, että hän tekee tieteellistä tutkimustyötä, joka ei vallassa olevaa politiikan eliittiä ja talouselämää miellytä? Tällainen lakiesitys on täydellistä asiantuntijatyön halveksuntaa ja tiedeyhteisön suoranaista pilkkaamista!

3) Lakiesitys ehdottaa,että yliopistojen hallituksissa olisi ulkopuolisten enemmistö. Huomaan, että näin ontuvan esityksen tehneet virkamiehet eivät ymmärrä mitään siitä, miten tieteen pitää saada kehittyä omaehtoisesti: tiedeyhteisön itsensä harjoittama kritiikki uusia tieteellisiä tuotoksia kohtaan on se kivijalka, jonka varassa tieteen todellinen kehittyminen lepää. On ilman muuta selvää, että yliopistojen hallituksissa nimenomaan yliopistoyhteisön jäsenien itsensä tulee olla enemmistönä,kun yliopiston asioista päätetään; näin varmistetaan mahdollisimman pitkälle tieteen vapaus ja tutkimuksen etiikka.

4) Lakiesitys ehdottaa,että yliopiston rehtorilla olisi yksinvalta opetushenkilöstön virkanimityksissä. Tämä on täysin mahdoton yhtälö: kukaan nk. ammattijohtaja ei varmasti ole sellainen nietzcheläinen yli-ihminen, että pystyisi valitsemaan nimenomaan tieteellisessä mielessä oikeita henkilöitä mitä erilaisimpiin, juuri tieteellistä pätevyyttä vaativiin tehtäviin! Tällaisen johtajan pitäisi olla siinä tapauksessa suorastaan Kaikkivaltiaan asemassa. Sopii kysyä, onko globaalisti ja varsin pian myös kansallisesti kompasteleva ja yskivä talouselämä tuo oman aikamme "ukko ylijumala", jonka oikeaksi/vasemmaksi kädeksi nyt yliopistojen rehtorit halutaan valjastaa.

5) Yliopistohenkilöstön kelpoisuusvaatimukset: ne eivät missään nimessä saisi olla erilaisia eri yliopistoissa! Toteutuessaan tällaisenaan lakiesitys vie siihen, että meille tulee nk. kahden kerroksen yliopistoja eli maakuntayliopistot/maakuntaleiri kontra pääkaupunkiseudun "huippu"yliopistot. Suomalaisen sivistyksen kivijalka kansalaisten ja nuorten ihmisten tasa-arvon näkökulmasta on kuitenkin aina perustunut siihen,että yliopistot ovat ikään kuin "tasalaatuisia". Lakiesitys tuhoaa täysin tämän periaatteen: mitä väliä sillä on, antaa maakuntien sortua, niissähän asuu mitättömiä ali-ihmisiä.

6) Lakiesitys ei myöskään millään tavalla kokonaisuudessaan suitsi työsopimuslain vastaista määräaikaisten työsuhteiden käyttöä yliopistoissa eli esitys on lakiteknisestä näkökulmasta surkea. Tästä onnettomasta pätkätyökulttuurista kaikki yliopistoissa omaan tieteen tekoonsa vakavasti suhtautuvat henkilöstöryhmät ovat kärsineet ikuisuuksien ajan, mikä on kansallinen häpeä.

Minna-Kristiina Linkala
FM, YTL, Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan jatko-opiskelija
Yliopistonlehtorien liiton jäsen
7- ja 8 -vuotiaiden pikkupoikien äiti

Vihreät äänestävät puolesta

Nimetön | 25.03.2009 21:21

Vihreät äänestävät yliopistolain puolesta. Vaihda puoluetta, jos ei kelpaa.

http://www.vihrealanka.fi/blogit/vaihda-puoluetta-jos-ei-kelpaa

Riittää jo!

Opiskelija Turusta | 13.06.2009 11:26

Alkaa kyllä usko vihreisiin pikku hiljaa romahtaa. Miten lukukausimaksujen tulo voidaan hyväksyä? Ja miten todellakin voidaan olla niin lapsellisia, että kuvitellaan liike-elämästä kootun hallituksen olevan kiinnostuneita esim. humanististen "turhien aineiden" opetuksesta ja tutkimuksesta?

Pulliainenkin äänesti puolesta, vaikka puhui keskustelussa vakuuttavasti vastaan. Uskomatonta venkoilua. Oma ääneni taitaa mennä toiselle puolueelle ensi vaaleissa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Kirjoita asiallisesti, omalla nimellä ja noudata hyviä tapoja. Pysy aiheessa, ja jos linkkaat muualle, kerro mitä linkki sisältää. Keskustelussa ei saa esittää haastateltaviin, toisiin keskustelijoihin, kolumnisteihin, toimittajiin tai muihin henkilöihin kohdistuvia loukkaavia tai asiattomia kommentteja eikä kansanryhmiä koskevia halventavia yleistyksiä tai rasistisia kommentteja. Toimitus pidättää oikeuden valita julkaistavat kommentit. Omalla nimellä jätetyt kommentit julkaistaan pääsääntöisesti, nimimerkillä jätetyt vain poikkeustapauksissa.
Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
  • Sallitut HTML-tagit: <a> <em> <i> <strong> <b> <cite> <code> <ul> <ol> <li>
  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Keskustelut

Vihreä Lanka Oy. Päätoimittaja Juha Honkonen. Yhteystiedot: Fredrikinkatu 33 A, 2. kerros, 00120 Helsinki, puh. (09) 5860 4123, toimitus[ät]vihrealanka.fi.