Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Suosta nousi poliitikko

Sammeli Heikkinen

Riikka Karppinen
Tulevaisuus eduskunnassa? Riikka Karppinen unelmoi, että hänestä tulee Lapin ensimmäinen vihreä kansanedustaja. Sammeli Heikkinen

Tulevaisuus eduskunnassa? Riikka Karppinen unelmoi, että hänestä tulee Lapin ensimmäinen vihreä kansanedustaja.

17.10.2016 12.14
Sammeli Heikkinen

Riikka Karppinen

  • 22-vuotias. Asuu Helsingissä, käy kerran kuussa Sodankylässä.
  • Sodankylän vihreä kunnanvaltuutettu. Ei ole vielä vahvistanut ehdokkuuttaan kevään vaaleissa, mutta ihmeitä pitää tapahtua, jos hän ei lähde ehdolle.
  • Opiskelee suomen kieltä ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa.
  • Sotilasarvoltaan kersantti. Suoritti palveluksensa Helsingin Santahaminassa, alokasajan jälkeen Ruotuväki-lehdessä. ”Puhuin jo pienenä, että menen armeijaan. Ei sitä voinut perua. Menin siksikin, että halusin näyttää, etten ole tyypillinen vihreä nuori nainen.”
  • Avopuoliso on Eemeli Peltonen, 22-vuotias demarivaltuutettu Järvenpäästä. Peltonen on myös demarinuorten varapuheenjohtaja ja kahden kansanedustajan avustaja. ”Tapasimme Säätytalolla vuonna 2010 ja paremmin tutustuimme Ruotuväessä, kun Eemeli oli alaiseni. Aloimme seurustella vasta armeija-ajan jälkeen.”
  • Viimeisin Viiankiaapa-tempaus on luontokohteiden mukaan nimetyn vaatemalliston lanseeraus. ”Kävelin silloisen Globe Hopen myymälän ohi Lasipalatsin vierestä ja sain idean Viiankiaapa-vaatteesta. Otin yhteyttä Globe Hopeen, ja siellä innostuttiin.” Juuri lanseerattuun mallistoon kuuluu Viiankiaapa-villatakki.
  • ”Kun saan hyvän idean, haluan alkaa toteuttaa sitä heti, kun olen innostunut. Uskon, että innostus näkyy myös sille, jolle idea suunnataan.”

Muisto lapsuudesta

Riikka Karppisen kotitalon pihalla on edelleen jättimäinen laakea kivi, joka makaa kuin pöytä muutaman pienemmän kiven varassa. Kivi jätettiin siihen talon rakentamisen aikoihin 1980-luvun lopulla.

Kiven alla on kolo. Kolo on juuri sopiva alakouluikäiselle lapselle. Niinpä Karppisesta oli hauska leikkiä kiven alla, vaikka niin oli nimenomaan kielletty tekemästä.

Kerran kolosta löytyi kiinnostava metallisylinteri. Kahvimylly, keksi Riikka. Kun hän näytti löydön vanhemmilleen, selvisi, että kahvimylly olikin miina, joita Lapista perääntyneet saksalaiset joukot kylvivät maastoon vuonna 1944.

Sen jälkeen Karppinen ei leikkinyt kiven alla.

Tämä on tarina lappilaisesta lapsesta, joka kasvoi suolla, ja lukiolaisesta, joka alkoi puolustaa suota kaivosjättiä vastaan. Myöhemmin suo teki Riikka Karppisesta Lapin suosituimman vihreän poliitikon.

Hirvenvasa työnsi päänsä pienen aukean reunapusikosta. Suuret silmät ja pitkät silmäripset erottuivat selvästi kiikaritähtäimen läpi. Vasa tuijotti, ehkei vielä ymmärtänyt, mitä näki, kun 13-vuotias Riikka Karppinen tähtäsi sitä kiväärillä.

Karppinen oli ottanut kiväärin mukaan kotitalonsa takapihalta alkavaan metsään. Oli hirvenmetsästysaika ja vasankaatolupa käyttämättä.

Karppinen oli suorittanut metsästäjäntutkinnon jo kolme vuotta aiemmin. Alle 15-vuotias ei olisi lain mukaan saanut metsästää yksin, mutta Lapissa pykälät joustavat enemmän kuin etelässä. Vasa tuijotti Karppista ja Karppinen vasaa kiväärin kiikarin läpi. Sitten hän teki niin kuin haluaa aina tehdä. Oikein.

”Se oli niin söpö. En voinut ampua, katsoin vain.”


Yhdeksän vuotta myöhemmin Karppinen ei ehdi metsästämään. Iso osa hänen ajastaan kuluu opiskeluun Helsingin yliopistossa ja kunnallispolitiikkaan Sodankylän valtuustossa. Ja tietenkin tärkeimpään kaikesta: Viiankiaavan puolesta taistelemiseen.

Viiankiaapa sijaitsee Kersilön kylän vieressä Sodankylästä parikymmentä kilometriä pohjoiseen.

Suuri ja lajistoltaan rikas aapasuo on soidensuojelualuetta, ja se on suojeltu myös EU:n Natura-ohjelmassa. Sen alla on yksi Pohjoismaiden merkittävimmistä metalliesiintymistä, johon ylikansallinen kaivosjätti Anglo American yrittää päästä kiinni.

Suo ja politiikka ovat kuuluneet Karppisen elämään aina. Kotona Karppisilla puhuttiin politiikkaa. Karppisen isä Juha Karppinen työskentelee Pahtavaaran kultakaivoksella. Hän on kaivoksen pääluottamusmies ja vasemmistoliiton kunnanvaltuutettu.

Sitä taustaa vasten ei näytä ihmeelliseltä, että myös Riikka Karppisesta tuli kuntapoliitikko. Merkillepantavaa on se, että hänestä tuli Sodankylän historian ensimmäinen vihreä valtuutettu. Eikä valtuustoon ajanut kotitausta, vaan ajatus siitä, että suojeltua suota on puolustettava.

Moni varoitti Karppista väärästä valinnasta.

”Sanottiin, että tuon puolueen jäsenyydellä et pääse uralla pitkälle. Mutta minusta oli tärkeämpi tehdä niin kuin oikealta tuntui.”

Vihreät oli se vaihtoehto, joka tuntui ottavan luonnonsuojelemisen tosissaan ja sopi Viiankiaavan puolustamisen kanssa parhaiten yhteen. Kotona ei puoluevalinnasta yllätytty, kannustettiin vain.


Suo aukesi paikallisille asukkaille, kun Karppinen oli tullut kouluikään. Koko lapsuutensa hän kävi perheensä kanssa suon laitumilla marjastamassa, mutta 2000-luvun alkuun saakka suon vetisiin sisäosiin pääsi vain talvella, jos ei halunnut kahlata hyllyvien nevaniittyjen yli.

Eräänä talvena suolle alettiin ajamaan moottorikelkalla halkaistua tukkia. Isä-Karppinen rakensi Metsähallituksen toimeksiannosta suon pohjoisosaan noin kahdeksankilometrisen luontopolun, suurimmalta osin pitkostetun.

Seitsenvuotias Riikka oli isänsä mukana pitkospuutyömaalla. Sen jälkeen Karppinen eli suuren osan lapsuudestaan suolla. Karppinen ja hänen isoveljensä alkoivat kulkea kalalla Viiankiaavan pohjoisosassa makaavalla Viiankijärvellä. Joskus lapset ajoivat pitkoksia polkupyörillä. Vavat ja haavit roikkuivat miten kuten mukana.

Järvellä ei käynyt juuri muita kalastajia. Ehkä he eivät hoksanneet, että Viiankijärven keskellä on hiekkapohjainen alue, josta tuli isoja ahvenia ja haukia.

Kun leikkikavereita ei isoveljen lisäksi juuri ollut, Karppinen oppi viihdyttämään itseään.

”Minulla on vieläkin niin hyvä mielikuvitus, ettei minua haittaa odottaa, jos joku on vaikka myöhässä. Minä viihdyn itsekseni.”

Paitsi mielikuvitusta, Kersilön rauhallinen ja pieni maailma lisäsi myös tiedonhalua. Kaikki uusi kiinnosti Karppista. Vuonna 2005, kun Karppinen oli 11-vuotias, Kersilön koulu suljettiin ja kylän lasten piti lähteä opiskelemaan Sodankylään.

Karppisen ei ollut vaikea sopeutua, vaikka luokassa oli jopa neljä kertaa enemmän oppilaita kuin koko aiemmassa koulussa.

”Olin hirveän kiinnostunut kaikesta, kun olin nähnyt niin vähän.”


Aapasuon pitkokset ovat päässeet pehmenemään. Jossain kohdin ne ovat uponneet suon pintaan sen verran, että pikkukenkä ja vähän isompikin voi kastua. Käsittelemätön puu on kestänyt aikaa yllättävän hyvin.

”Olin hiljan yhteydessä Metsähallitukseen. Sanoin, että pitkokset pitää uusia. Sieltä vastattiin, että ei kai kannata, koska sinne on tulossa se kaivos kuitenkin”, Karppinen kertoo.

Kersiöläiset panivat merkille jo 2000-luvun puolivälissä, että kaivosyhtiö etsii kylän liepeiltä metallia. Pian alkoi kiertää puheita siitä, että Viiankiaavan alla on suuri metalliesiintymä. Kylällä puhuttiin, että suojelulle suolle tehdään kaivos, jo hyvän aikaa ennen kuin Viiankiaavan kupari- ja nikkeliesiintymästä kerrottiin julkisuudessa.

Aluksi kaivosta ei pidetty pahana. Karppisen isä arveli, että tulee lyhyt työmatka. Karppinen muistelee, ettei itsekään aluksi kauhistunut ajatusta kaivoksesta.

15-vuotiaana mieli muuttui. Karppinen ei tarkkaan osaa sanoa miksi, mutta tärkein syy kaivoshankkeen vastustamiseen oli jo tuolloin sama kuin nyt: Viiankiaavan kaivosta suunnitellaan suojelualueelle. Jos alue on suojeltu, sen pitäisi myös pysyä suojeltuna. Muu on väärin.

”En voi ymmärtää, että miten suojelualueella voi edes etsiä malmia.”


Maastossa törröttää siellä täällä punaisia, heijastimilla varustettuja keppejä. Kaivosjätin alihankkijat ovat rei’ittäneet malmia etsiessään Viiankiaavan reunan Sakattilampien länsipuolelta huolella. Niiden juuressa on alumiikorkitettuja metallilieriöitä, joista lähtee jopa kilometrin syvyisiä koeporausreikiä. Osa kepeistä on aivan suojelualueen rajalla.

Sakatin esiintymän löysi britti, malminetsijä Jim Coppard, joka alkoi tutkia suota Anglo Americanin lukuun vuonna 2004. Coppardin tutkimusten perusteella Viiankiaavan alla on malmia, jossa on jopa kolmen prosentin kupari- ja nikkelipitoisuuksia.

Esimerkiksi Talvivaaran kaivoksen malmin nikkelipitoisuus on vain kymmenesosa tästä. Suon alla on poikkeuksellisen rikasta malmia.

Anglo Americanin päämajat ovat Britanniassa ja Etelä-Afrikassa, mutta yhtiö toimii maailmanlaajuisesti. Viiankiaavan projektia varten se on perustanut Sakatti Mining -tytäryhtiön. Tytäryhtiön tutkijat ovat pysyneet viime vuodet poissa suolta. Etsintäluvista on valitettu, ja niitä on hylätty eri oikeusasteissa.

Nyt yhtiö vakuuttaa, että luvat ovat kunnossa. Ensi talvena kymmenet sen työntekijät tunkeutuvat suolle. Periaatteessa liikkuminen ja tutkimukset on rajattu tarkasti, mutta tutkimussuunnitelma, jonka mukaan Sakatti Mining toimii, on salainen. Suunnitelman sisällön tietää yhtiön lisäksi vain ely-keskus.

”Meidän muiden on siis mahdotonta tietää, tapahtuuko kaikki suunnitelman mukaan vai ei. Ja minua ihmetyttävät myös koereikien metallipäät. Nehän jäävät suojelualueelle”, Karppinen sanoo.

Viiankiaapa on pohjoinen aapasuo. Se on suotyyppiä, joka on Euroopan unionin ensisijaisessa suojelussa. Suojelun purkaminen vaatisi Suomen hallituksen ja Euroopan komission hyväksynnän. Lisäksi Natura-statuksesta luopuminen vaatisi korvaavan alueen löytymistä suojeltavaksi.

Mistä sellainen löytyisi? Viiankiaapa on kasvistoltaan ja linnustoltaan poikkeuksellisen rikas. Esimerkiksi lintulajeja suolla on tavattu 90, näistä 20 uhanalaisia.

Kupari- ja nikkelimalmiesiintymä on Viiankiaavan eteläpäässä, suon luonnontilaisimman ja linturikkaimman alueen, Sakattilampien alla. Nämä Sakattilammet ovat Karppisen isoäidin entisiä maita. Mummo lopulta suostui myymään maat Natura-alueeksi, kun sai varmuuden, että sen jälkeen maa jätetään rauhaan.

Sitä varmuutta kesti pari vuotta. Nyt pelko kaivoshankkeesta roikkuu alueen yllä. Suojelun purkaminen olisi raskas ja Euroopassa ennenkokematon prosessi. Ainutlaatuinen on esiintymäkin.


Hiljalleen Riikka Karppinen alkoi ajatella, että kaivoshanke ei ole oikein. Hän kuitenkin luotti aluksi siihen, että joku ottaa ohjat käteen ja estää hankkeen toteutumisen.

Kun sitä jokua ei ilmaantunut, hän alkoi ottaa asioista itse selvää. Hän kirjoitti poliitikkoille ja toimittajille. Vastauksia tuli vähän. Lukiolaistytön yhteydenotolla on pieni painoarvo.
Lopulta Lapin Kansa tarttui täkyyn ja julkaisi syksyllä 2011 jutun Viiankiaavan alla piilevästä suuresiintymästä ja uhatusta suosta.

Juttu ilmestyi täydelliseen aikaan. Vain muutamaa viikkoa myöhemmin, marraskuussa 2011, Anglo American kertoi suunnitelmistaan Levillä järjestetyssä kaivosseminaarissa.

”Oli onni, että juttu saatiin ulos, ennen kuin kaivosyhtiö kertoi asiasta. He eivät päässeet viemään keskustelua ja uutisointia omilla ehdoillaan.”

Heti ensimmäisestä jutusta lähtien taistelu Viiankiaavasta henkilöityi Karppiseen. Tarina lappilaisesta lukiolaisesta, joka puolustaa naapurisuotaan kaivosjättiä vastaan, oli liian mehukas sivutettavaksi. Tarinaan tarttuivat suomalaisten tiedotusvälineiden lisäksi muun muassa saksalainen Spiegel ja qatarilainen al-Jazeera.

Asetelma vetoaa edelleen, vaikka Karppinen on nyt 22-vuotias kunnanvaltuutettu. Brittilehti Guardian kertoi elokuussa Britanniassa käynnistyneestä kampanjasta, jossa vaadittiin kuningattaren ja näyttelijä Stephen Fryn sanoutuvan irti Fauna & Flora International -järjestöstä (FFI).
Järjestö on suostunut arvioimaan Viiankiaavan luontoarvoja Anglo Americanin laskuun ja etsimään suon korvaavaa paikkaa suojeltavaksi sen sijaan. Informaatioiskun, jolla FFI:n osallisuus saatiin Guardianin tietoon, käynnisti Karppinen, ja häntä myös haastateltiin juttuun.


Vuoden 2012 kuntavaaleissa Karppinen päätti hyödyntää saamansa julkisuuden. Hän asettui ehdolle ja kampanjoi Viiankiaavan puolesta.

Moni kunnan kermaan kuuluva kannatti kaivosta julkisissa puheissaan. Kuitenkin sen näkyvä vastustaja sai nuoresta iästään ja vihreydestään huolimatta äänivyöryn.

”Isälle oli kaivoksella jotkut työkaverit sanoneet, että äänestettiin Karppista, muttei sinua.”

Riikka Karppinen pääsi valtuustoon kolmanneksi suurimmalla henkilökohtaisella äänisaaliilla. Hän keräsi 8 600 asukkaan kunnassa yli 160 ääntä. Se oli noin 3,5 prosenttia kaikista annetuista äänistä. Helsingin kuntavaalien ääniharava Jan Vapaavuori (kok) sai kaikista äänistä alle kolme prosenttia.

Ensin valtuustossa kummeksuttiin ja vähäteltiinkin nuorta vihreää naista.

”Ehkä tytöttelyä oli, mutta ei se silloin haitannut, kun olin vielä niin nuori. Sittemmin tytöttely on vähentynyt, enkä sitä enää sietäisikään.”

Karppiselle oli tärkeää mennä valtuustoon nimenomaan puhumaan ja vaikuttamaan, ei vain istumaan. Niinpä oli itsestään selvää, että hän jatkoi valtuustossa käymistä silloinkin, kun suoritti asepalvelustaan Helsingissä, ja myös sen jälkeen, kun hän muutti opiskelemaan Helsinkiin.

Pendelöinti Sodankylään ei ole vaivatonta. Myös yliopistossa on suhtauduttu penseästi siihen, että kuntapolitiikka vie aikaa opiskelulta.

”Opinto-ohjaaja ehdotti, että lopeta koko valtuusto. Ettei siellä yhtä ihmistä kaivata.”

Mutta Karppinen ei aio irrota pohjoisesta. Helsinki on suorittamisen paikka, Sodankylä rauhoittumisen.

”Minulla on oltava aikaa, etten tee kauheasti mitään. Silloin saan ideat, joita voin toteuttaa, kun alan taas tekemään.”

Viime vuoden Karppinen oli Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden Vinon hallituksessa. Myös kansanedustajan avustajan työ kiinnostaisi. Ongelma on, ettei kotimaakunnassa ole kansanedustajaa ja moni kansanedustaja suosii lähialueiden ihmistä.

”Minusta olisi hyvä, että avustajana olisi joku Lapista. Niin puolue voisi saada jalansijaa pohjoisesta.”


Siitä on alle vuosikymmen, kun polttokynä piirsi Lapin maisemaa ohueen kelohonkakorttiin. Kortteja oli kaksi, kahden tervetuliaislahjan kylkeen. Lahjat ojennettiin seuraavana päivänä Luoston kaivospäivillä, toinen elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle (kesk) ja toinen Talvivaaran kaivoksen perustajalle Pekka Perälle.

Kortit taiteili 14-vuotias Riikka Karppinen, ja lahjat luovutti hänen isänsä Juha Karppinen.

”Se jäi mieleen, että Perä kiroili ja oli röyhkeän oloinen. Ehkä pelottavakin”, Karppinen muistelee.

Perä oli tuolloin huipulla. Talvivaaran tarina oli vasta toiveikkaassa ja mahtipontisessa alussa. Karppinen oli seiskaluokkalainen, joka halusi auttaa kaivoksessa työskentelevää isäänsä.

Muutama vuosi myöhemmin Perän sankarinviitta on repaleina ja Karppinen nosteessa. Viiankiaavan tilanne tuskin ratkeaa pian suuntaan tai toiseen. Aihe on siis pinnalla ainakin seuraavissa kuntavaaleissa, myös vuoden 2018 maakuntavaaleissa.

Missä Karppinen on vuosikymmenen päästä?

Riikka Karppinen

  • 22-vuotias. Asuu Helsingissä, käy kerran kuussa Sodankylässä.
  • Sodankylän vihreä kunnanvaltuutettu. Ei ole vielä vahvistanut ehdokkuuttaan kevään vaaleissa, mutta ihmeitä pitää tapahtua, jos hän ei lähde ehdolle.
  • Opiskelee suomen kieltä ja kirjallisuutta Helsingin yliopistossa.
  • Sotilasarvoltaan kersantti. Suoritti palveluksensa Helsingin Santahaminassa, alokasajan jälkeen Ruotuväki-lehdessä. ”Puhuin jo pienenä, että menen armeijaan. Ei sitä voinut perua. Menin siksikin, että halusin näyttää, etten ole tyypillinen vihreä nuori nainen.”
  • Avopuoliso on Eemeli Peltonen, 22-vuotias demarivaltuutettu Järvenpäästä. Peltonen on myös demarinuorten varapuheenjohtaja ja kahden kansanedustajan avustaja. ”Tapasimme Säätytalolla vuonna 2010 ja paremmin tutustuimme Ruotuväessä, kun Eemeli oli alaiseni. Aloimme seurustella vasta armeija-ajan jälkeen.”
  • Viimeisin Viiankiaapa-tempaus on luontokohteiden mukaan nimetyn vaatemalliston lanseeraus. ”Kävelin silloisen Globe Hopen myymälän ohi Lasipalatsin vierestä ja sain idean Viiankiaapa-vaatteesta. Otin yhteyttä Globe Hopeen, ja siellä innostuttiin.” Juuri lanseerattuun mallistoon kuuluu Viiankiaapa-villatakki.
  • ”Kun saan hyvän idean, haluan alkaa toteuttaa sitä heti, kun olen innostunut. Uskon, että innostus näkyy myös sille, jolle idea suunnataan.”

Muisto lapsuudesta

Riikka Karppisen kotitalon pihalla on edelleen jättimäinen laakea kivi, joka makaa kuin pöytä muutaman pienemmän kiven varassa. Kivi jätettiin siihen talon rakentamisen aikoihin 1980-luvun lopulla.

Kiven alla on kolo. Kolo on juuri sopiva alakouluikäiselle lapselle. Niinpä Karppisesta oli hauska leikkiä kiven alla, vaikka niin oli nimenomaan kielletty tekemästä.

Kerran kolosta löytyi kiinnostava metallisylinteri. Kahvimylly, keksi Riikka. Kun hän näytti löydön vanhemmilleen, selvisi, että kahvimylly olikin miina, joita Lapista perääntyneet saksalaiset joukot kylvivät maastoon vuonna 1944.

Sen jälkeen Karppinen ei leikkinyt kiven alla.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa paperilehti täältä.