Pelon hälventäjä, Jarl Ahlbeck
Jos Åbo Akademin ympäristötekniikan dosentti Jarl Ahlbeck saisi päättää, Suomeen ei rakennettaisi enää ainuttakaan ydinvoimalaa. Hänen mukaansa hiilivoima kelpaa ja riittää hyvin seuraaviksi kolmeksisadaksi vuodeksi. Ahlbeck sanoo, että nykytekniikan ansiosta epäpuhtaudet saadaan poistetuksi eikä hiilidioksidi lämmitä ilmastoa merkittävästi.
Lisää hiilivoimaa! Jarl Ahlbeck rakentaisi mielummin lisää hiili- kuin ydinvoimaa.
”Ja vaikka hiilidioksidi lämmittäisi ilmastoa, päästöjen vähennyspyrkimykset ovat pelkkää näpertelyä. Mikä täällä saadaan vähennettyä, tulee lisäyksenä Kiinasta”, Ahlbeck sanoo.
Ahlbeck on seurannut ilmastokeskustelua 1980-luvulta lähtien. Hän kertoo alussa hairahtaneensa ilmastomuutokseen uskovien puolelle.
”Tšernobylin onnettomuuden jälkeen ydinvoimateollisuus alkoi voimallisesti puhua ilmastonmuutoksesta. Ala oli pulassa, ja fyysikot yrittivät pelastaa sen pelottelemalla”, Ahlbeck kertoo.
Ahlbeck alkoi pian epäillä lämpenemisen tieteellistä perustaa. Hänen mukaansa esimerkiksi ilmastomalleissa suhtaudutaan pilvien vaikutukseen liian yksioikoisesti. Niissä oletetaan lämpenemisen lisäävän cirrus-pilvien esiintymistä ja lasketaan pilvien vaikutus edelleen lämmittäväksi.
Ahlbeck muistuttaa, että esimerkiksi Yhdysvalloissa on tehty tutkimuksia, joiden mukaan cirrus-pilvet vaikuttavat molempiin suuntiin.
”Niissä ilmastomalleissa, joissa cirrus-pilvien vaikutus lasketaan neutraaliksi, ei havaita lämpenemistä. Näitä tuloksia ei kuitenkaan tuoda esille, koska aina halutaan päätyä rajuimpaan vaihtoehtoon.”
Ahlbeck uskoo, että hiljalleen tutkijoille tulee vaikeuksia selittää, mistä ilmaston viileneminen johtuu. Hänen mukaansa ilmastokeskustelun tulevaisuus riippuu lähivuosien lämpötiloista.
Lisää aiheesta:
- Viimeistä viedään (7.8.2008)
- Salaliittoteoreetikko, Boris Winterhalter (7.8.2008)
- Huolestunut kansalainen, Pasi Matilainen (7.8.2008)
- Näin väittelet ilmastoänkyrän kanssa (15.4.2008)
- Pedataan Venäjälle peliä (22.5.2012)
- Velaksi eläminen vihreää? (22.5.2012)
- Vihreä liiketoiminta (22.5.2012)
- Free-sopimuksista (21.5.2012)
- Eutanasia ja poikien oikeus päättää ruumiistaan. (21.5.2012)
- "Cityvihreys" onkin vihreiden perusongelma. (18.5.2012)
- Perusongelmalle ei ole kyetty tekemään mitään. (16.5.2012)
- Kannattaa ottaa venäläisistä mallia. (15.5.2012)
- Demokraattinen, demokraattisempi, ay? (15.5.2012)
- Kaksinaismoralismi kukkii (15.5.2012)
- Kiitos Kari Hämäläinen (15.5.2012)
- Ihmisten samanarvoisuus ei (14.5.2012)
- Aika teoreettiset 16000 (14.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Eversti co. Ylioppilasteatterissa 24.5.-13.6. (13.5.2012)
- Vegfest 18.-20.5. Tampereella (12.5.2012)
- Aidattu. (11.5.2012)
- Lisäys vielä (11.5.2012)
- (6 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (26.4.2012)(10 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (26.4.2012)(71 kommenttia)
- Guggenheim – politiikka (23.4.2012)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (17.4.2012)(23 kommenttia)
- (19 kommenttia)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (28.3.2012)(7 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (26.3.2012)(53 kommenttia)
- Ydinvoimasta (15.3.2012)(6 kommenttia)
- Propaganda (5.3.2012)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (26.2.2012)(110 kommenttia)
- Turkki vai somiste (16.2.2012)(14 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)









Hiilidioksidi ei ole syynä mahdolliseen ilmastonmuutokseen
Onko ilmasto lämpenemässä? Tähän voi vastata, että mahdollisesti. Oman elämäni aikana talvet ovat leudontuneet, muuttolintujen tulo on aikaistunut pari viikkoa, Itämeren jäässäolo vähentynyt, tässä muutama havainto tukee ilmaston lämpenemistä lyhyellä aikajaksolla.
Laajasti väitetään, että hiilidioksidin lisääntyminen ilmakehässä aiheuttaisi paljon puhutun kasvihuoneilmiön johdosta ilmaston lämpenemistä.
Tämä on kuitenkin harhakäsitys. Hiilidioksidia on ilmakehässä luonnostaankin niin runsaasti, että lämpösäde, joka lähtee maanpinnalta kohti avaruutta, törmää suurella todennäköisyydellä (0,9999) jo 20 metrin matkalla hiilidioksidimolekyylliin. (Ohitusmahdollisuus on lottovoiton luokkaa.) Jos lämpösäde on sellainen, että se pystyy virittämään molekyylin, matka pysähtyy siihen. Molekyylin viritys purkautuu ja lämpösäde palautuu ja jatkaa nyt matkaansa satunnaiseen suuntaan. Näin hilidioksidi palauttaa lämpöä takaisin maanpinnalle. Jos hiilidioksidipitoisuus kaksinkertaistuu, niin mainittu 20 metrin matka lyhenee 10 metriin. Käytännössä pysähtyykö säde 10 vai 20 metrin matkalla ei ole juuri mitään tekemistä ilmaston lämpenemisen kanssa.
Edellä oleva selitys on yksinkertaistettu niin, että säteilyfysiikkaan perehtymätön ymmärtää asian helposti ja voi todeta hiilidioksidipitoisuuden kaksinkertaistumisen olevan merkityksetöntä ilmaston mahdollisessa muutoksessa.
Kirjoita uusi kommentti