Johanna Korhonen kannattaa Alma-boikottia
Lapin Kansan päätoimittajan paikalta potkut saanut Johanna Korhonen kannattaa Alma-boikottia.
Alma boikottiin! Johanna Korhonen on saanut satoja yhteydenottoja.
Kuva: Mikael Ahlfors”Boikottiliikettä näyttää nyt olevan ilmassa. On mahtavaa, että ihmiset haluavat tukea minua. Olen saanut sadoittain yhteydenottoja sen jälkeen, kun uutinen tuli ulos”, Korhonen sanoo.
Hänen mukaansa yhteydenotot kertovat siitä, että suomalaisten oikeudentunto on hyvällä tasolla. Sen sijaan Alma Median johdosssa eletään hänen mukaansa yhä noitavainojen aikaa.
Korhosen mukaan häntä ei olisi valittu Lapin kansan päätoimittajaksi, jos hän olisi kertonut puolisonsa olevan nainen.
”Kysyin asiaa toimitusjohtaja Kai Telanteelta. Hän vastasi, että juuri näin, sinua ei missään tapauksessa olisi valittu tehtävään, jos asia olisi ollut tiedossa. Hänen mielestään oli mahdoton ajatus, että tällainen henkilö työskentelisi Lapin Kansan päätoimittajana”, Korhonen sanoo.
Hän kertoo, että keskiviikkoinen painostuskokous oli hänen elämänsä absurdeimpia tilanteita.
”Lähdin kesken pois täysin häväistynä. Alma Media taisi kuitenkin arvioida tilanteen väärin, sillä uskalsin avata suuni”, Korhonen sanoo.
Lisää aiheesta:
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Onko jotain unohtunut? (4.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- komia lista (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- Laittakaa ihmiset viestiä (28.1.2012)
- Monilla mobbareilla menee oma (27.1.2012)
- Esim. lammasturkki on hyväksyttävissä (27.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)









Luottamuspulan syy ja laillisuus
Kai Telanne sanoi Aamulehdessä, että luottamuspulan syynä on, että Korhonen ei kertonut puolisonsa olevan kunnallisvaaliehdokkaana. Jos tämä tosiaan on syy, niin luottamuspula syntyi kyllä aika helposti.
Lisäksi jää kysymys, onko tämäkään laillinen syy antaa potkuja.
Kirjoita uusi kommentti