Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


10.6.2015

"Feministinä allekirjoitan Timo Soinin puheen jokaisen lauseen."

28.5.2015

"Naisten osuus ministereistä ei ole ollut näin pieni sitten vuoden 1991."

18.5.2015

"Tämä ei olisi ensimmäinen kerta, kun seksuaalisesta häirinnästä puhutaankin seksiskandaalina."

8.5.2015

"Keskustan varapuheenjohtaja Saarikko on yksi niistä harvoista naisista, jotka ovat oikeasti Suomen politiikan sisäpiirissä."

7.5.2015

"Ajatus siitä, että hyvä työntekijä viettää työpaikalla mahdollisimman paljon aikaa, on vanhanaikainen."

27.4.2015

"Miehet jakavat salkut ja naisille annetaan salkkuja."

21.4.2015

"Nämä tyypit ovat tärkeissä asemissa suurissa puolueissa ja heillä on loistavat mahdollisuudet edistää tasa-arvoa."

18.4.2015

"Äänestä sunnuntaina, jos tykkäät esimerkiksi seksistä ja ihmisoikeuksista."

10.4.2015

"Lupaan seurata tarkkaan, toteuttaako seuraava hallitus tämän vaalilupauksen."

30.3.2015

"Kaikki Juha Sipilän nostamisessa avainasemassa olleet ovat miehiä."

27.3.2015

"Kd jarruttaa järjestelmällisesti ihmisoikeusparannuksia, mutta ainakin sen linja on selvä."

16.3.2015

"Ylen Vaaligalleriasta löytyy myös tasa-arvohiillostusta."

8.3.2015

"Appelsinin perusteluihin suomalaismiesten ylivertaisuudesta liittyi, että erään suomalaislääkärin ystävä on raiskattu kahdesti Ugandassa."

6.3.2015

"Kumpi muutetaan ensin - perhevapaat vai asenteet?"

4.3.2015

"Evan Matti Apunen niputtaa mutkattomasti yhteen talousasiantuntijuuden ja mieheyden."

2.3.2015

"Pitäisikö minun tehdä puolen vuoden kansalaispalvelus tasa-arvon nimissä?"

14.2.2015

"Ammattikuntani tapa kieltää vastuunsa on hämmästyttävä."

4.2.2015

"Tasa-arvo on nousukauden luksusta."

31.1.2015

"Tasa-arvoa tuottavuuden ehdoilla – tätä mieltä puolueet ovat lastenhoidosta."

26.1.2015

”Kreikkalaiset äänestivät muutoksen puolesta ja sen he ovat myös ansainneet.”

22.1.2015

"Nykyisessä eduskunnassa yksinelävät ovat aliedustettuja."

15.1.2015

”Perheväkivallan uhrien auttaminen ei ole edennyt tämän hallituskauden aikana.”

13.1.2015

”Naisille kuuluu puolet vallasta – ei yksi kahdeksasosa.”


Viite