Euroopan neekerit

Helsingissä oli hiljattain romanielokuvan festivaali Mire Bale Kale Hin. Andorrassa esitettiin muun muassa Katariina Lillqvistin romanien kansanperinteeseen pohjaava animaatiosarja.

Yksi sitkeimmistä myyteistä on myytti romanien sopeutumattomuudesta. Tämä vierauden tematiikka toistuu myös romanien tarinaperinteessä.

Jo 1300-luvulla kirjatun myytin mukaan romanit ovat Nooan kiroamaa Haamin sukua ja tuomittu hajaannukseen ja maanpakoon.

Itse näkisin, että romanien historia on sopeutumisen historiaa. Ei ole helppoa olla Euroopan neekeri.

Missään maassa romaneja ei ole otettu avosylin vastaan. Vuonna 1637 Ruotsin kuningatar Kristiina määräsi, että valtakunnasta tavattavat mustalaiset tuli hirttää. Tämän jälkeen on suoritettu pakkoasutusta, -käännytystä ja -sterilointia riittämiin.

Itä- ja Etelä-Euroopassa romaneja pidetään syypäinä yhteiskunnan ongelmiin, Italiassa viranomaiset jyräävät siltojen alle ja parkkipaikoille pystytettyjä leirejä katerpillareilla. Tšekissä Lillqvistin romanitrilogian parissa työskennellyt käsikirjoittaja joutui muuttamaan kotoaan tappouhkausten vuoksi.

Suomessa kotimainen manne on Romanian romanien ansiosta päässyt arvoon arvaamattomaan. Niin ne toiseuden rajat muuttuvat.

Helsingin Rajasaaressa toimiva kansalaisjärjestö Vapaa liikkuvuus on humaani yritys tarjota Schengenin sopimuksen mukaisesti romaneille mahdollisuus matkustamiseen.

Romanien häätämiseksi on turvauduttu teknokratiaan, kaavoituslakeihin ja paloturvallisuuteen. Sellainen tekopyhyys ja pykälien taakse piiloutuminen on niin rumaa, että pahaa tekee.

Kun katsoo polvillaan sateessa värjöttävää kerjäläistä, voi olla varma ainoastaan yhdestä asiasta: ei sillä hyvin mene.

Hyvät kansalaiset vaativat köyhyyden siivoamista kaduilta, lehtikirjoittelun taso vaihtelee surkuhupaisasta rasistiseen.

Milloin poliisi on löytänyt kainalosauvojen kätköpaikan, milloin romanit ovat uhka lapsille. Toisen iltapäivälehden rikostoimittaja rinnastaa kerjäläiset suoraan järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

Salaliittoteoria on tietysti miellyttävämpi selitys kuin se, että tasa-arvoisen Euroopan projekti olisi kriisissä. Sellainen ajatuskuvio saattaisi johtaa epäilykseen, onko Euroopan unionia alun perinkään perustettu palvelemaan kansalaistensa vai yhtiöiden ja valuuttamarkkinoitten etuja.

Paljon mieluummin nähdään kerjäläiset rikollisjärjestön kuin Euroopan unionin uhreina. Jälkimmäinenhän tarkoittaisi sitä, että myönnämme olevamme itse mukana ihmisoikeuksia polkevassa liigassa, ja rikollisia olisimmekin me.

Ja jos sellaista joutuisi ajattelemaan, saattaisivat mennä yöunet.