Märät pyyhkeet
Helmikuussa Yhdysvaltain hallitus tunnusti, että maan tiedustelupalvelu CIA on kuulustellessaan terrorismista epäiltyjä käyttänyt niin sanottua waterboarding- eli vesilautamenetelmää.
Kuuluisin käsittelyn kokenut vanki on al-Qaidan kakkosmies Khalid Sheikh Mohammed.
Kuukausi tämän tunnustuksen jälkeen presidentti George W. Bush pysäytti veto-oikeudellaan lain, joka olisi kieltänyt vesilaudan käytön.
CIA saa siis Bushin luvalla jatkaa käytäntöä, jota kaikki ihmisoikeusjärjestöt, suurin osa maailman kansainvälisen oikeuden asiantuntijoista ja muun muassa Britannian ulkoministeri David Miliband pitää kidutuksena.
Vesilautakäsittelyssä kidutettavalle laitetaan huppu päähän, hänet asetetaan sidottuna makaamaan laverille, painetaan märkiä pyyhkeitä kasvoille ja kaadetaan päälle vettä.
Amerikkalaistunut brittiläinen rääväsuukirjailija Christopher Hitchens kokeili Vanity Fair-lehden pyynnöstä, miltä tämä tuntuu ihka oikeiden Yhdysvaltain erikoisjoukkojen käsittelyssä.
Lehden elokuun numerossa julkaistussa artikkelissa hän kuvaa tuntojaan:
”Pimeydessä, pää alaspäin, yhtäkkiä vesi rupesi valumaan nenästä sisään… Pidätin hetken henkeä, jonka jälkeen oli pakko hengittää ulos ja uudestaan sisään. Hengitys painoi märät pyyhkeet kiinni sieraimiin, kuten valtava märkä tassu olisi yhtäkkiä tuhoamistarkoituksessa puristautunut kiinni kasvoihini. En tiennyt, hengitinkö sisään vai ulos, paniikki tulvi yli siinä missä vesikin.”
Vesilaudan sanotaan simuloivan hukkumista. Hitchens toteaa, ettei siinä ole mitään simulaatiota – häntä hukutettiin. Hitaasti ja tietoisesti.
Vanity Fairin verkkosivuilta löytyy myös Hitchensin vesilautakidutusta näyttävä video. Vettä ehdittiin kaataa pari sekuntia. Ulkopuolisesta prosessi näyttää viattoman arkipäiväiseltä.
Sitä kidutus valitettavan usein on. Tietynlaisen koulutuksen jälkeen ja tietynlaisessa tilanteessa olemme todennäköisesti suurin osa valmiita siihen.
Terrorismia ei kuitenkaan lopeteta kidutuksella. Kidutus nakertaa oikeusjärjestelmää ja tuhoaa ei vain uhreja – joista suurin osa on viattomia – vaan lopulta myös kiduttajan itsensä. Siksi se pitää pysäyttää alkuunsa.
Jokaisen Yhdysvaltain hallituksen kanssa tekemisessä olevan pitää tästä viestiä. Sitä pyydettiin myös ulkoministeri Alexander Stubbilta ennen hänen heinäkuista tapaamistaan Condoleezza Ricen kanssa.
En tiedä, oliko aihe esillä. Pitkässä blogimerkinnässään hän ei itse viittaa siihen, eikä myöskään muu media ole siitä raportoinut.
Elokuussa Alex jutteli lähes päivittäin Condin kanssa Georgian kriisistä. Eivät tainneet märät pyyhkeet olla silloinkaan asialistalla.
- Ilmainen kasvisruokaluento 1.3. Helsingissä (9.2.2012)
- Naisilla on jo oikeus (joka ei toteudu) (9.2.2012)
- Luomuperuna? Ei missään tapauksessa! (8.2.2012)
- Tuulivoiman varaan ei voi jättäytyä! (7.2.2012)
- Maahanmuuttajat eivät paranna huoltosuhdetta (7.2.2012)
- Miksi maksaa päästömaksuja? (6.2.2012)
- Lipsumista loppusuoralla (5.2.2012)
- Vaalivalvojaiset-Valvaka (4.2.2012)
- Usko on sydämen asia (3.2.2012)
- Taloudellinen päätös (2.2.2012)
- Ontuva selitys (1.2.2012)
- Greenpeacehan voisi ojentaa (1.2.2012)
- Huomio (31.1.2012)
- Ei hyvältä näytä (31.1.2012)
- Paavo Lipposen kirje Pekka Haavistolle (31.1.2012)
- ehdokkaitten käytännön kielitaito (30.1.2012)
- vegaanisuus/veganismi (28.1.2012)
- Eläinaktivistit ovat aikamme samuraita (6.2.2012)(6 kommenttia)
- Turkki vai somiste (27.1.2012)(13 kommenttia)
- Piirun verran positiivista populismia (27.1.2012)
- (1 kommentti)
- Ilmastonmuutos – ideologiaa vai tiedettä (28.11.2011)(20 kommenttia)
- Vihreä argumentti globalisaatiota vastaan (20.11.2011)(8 kommenttia)
- Miksi ei yksityisautoilua vastusteta (17.11.2011)(49 kommenttia)
- Kriittinen kirja Linkolan ajattelusta (21.9.2011)(70 kommenttia)
- Onko vihreän oltava kasvissyöjä? (6.9.2011)(109 kommenttia)
- Pelletti- ja puulämmitys (31.8.2011)(9 kommenttia)
- Persuista ja populismista (18.8.2011)(38 kommenttia)
- Vasemmisto ei halua antaa rahaa köyhille (11.8.2011)(17 kommenttia)








Kirjoita uusi kommentti