Kielipolitiikkaa

Tämä viistää hivenen jutun pääpointin ohi, mutta vaatii tulla mainituksi.

Lingua franca (oli se sitten latina tai englanti) on aina ollut vallankäytön väline, mutta sen edutkin ovat aina olleet kiistattomia. Niiden tunnustaminen vain vaatii kielisentimentaalisuuden löystymistä, edes ihan vähän vain. Voimme tippa linssissä etsiä "perisuomalaisia" vastineita imperialistisille lainasanoille, mutta tajunta ei siitä paljon laajene. Ur-fasistiksi se tekee vähän helpommin (sama muuten pätee Skotlannissa).

Henkilökohtaisella tasolla englanti on mahdollistanut sen, että olen voinut tutustua esimerkiksi italialaisiin, ranskalaisiin, kenialaisiin, kiinalaisiin, japanilaisiin ja monien muiden maiden kirjailijoihin ja tutkijoihin, joiden teoksia ei ole suomennettu (ja tuskin ikinä suomennetaankaan).

Ja tämän lisäksi täytyy mainita näistä maista kotoisin olevat tuttavat ja ystävät, joiden kanssa olisin tuskin kovin tiiviisti tekemisissä ilman yhteistä (molemmille tasapuolisen vierasta) kieltä.

Kun olen tämän nyt saanut sydämeltäni, tunnustan lingua francan ongelmat, jotka ovat ilmeisiä ja Tontin kirjoituksen keskiössä (esim. juuri englantilaisten ja yhdysvaltalaisten näkemysten ylivalta yliopistoissa, vaikka kieli olisikin suomi). Ja nimenomaan näitä ongelmia vastaan on myös mielekästä taistella.

Ihmiset ovat miltei aina sitä mieltä, että olisi mukavaa olla yhteinen kieli, jota kaikki voisivat ymmärtää ja puhua.

Kun tulee aika valita tuo kieli, kaikki ovat sitä mieltä, että heidän omansa on juuri se kieli, joka pitäisi tulla valituksi eikä kukaan voi luopua omastaan.

Syy, miksi suomalaiset eivät kirjoita yliopistoon oppikirjoja on aika selvä - pienet markkinat. Yliopisto ei ole enää vuosikausiin ole ollut ykkösvaihtoehto suomalaisille - ammattikorkeakoulut ja jopa ammattikoulut ovat suositumpia opiskelupaikkoja kuin yliopistot (yliopistoon hakee varsin pieni määrä valmistuneita ylioppilaita).

Enpä tosin olisi estämässä ketään kirjoittamasta sellaista, mutta oppikirjoja ei vain kirjoiteta tuosta noin, ne vaativat mittavat määrät tutkimustyötä, tekstin jäsentämistä jne., joten todellisuudessa kääntäminenkin tulee halvemmaksi - tai tilata kirja englanniksi, koska suomalaisten englannin kielen taidot ovat suhteellisen hyviä ja sanakirjoihinkin on varaa.

Ja voisi myös tarkkaan miettiä, että miksi tarvittaisiin muiden kuin brittien tai amerikkalaisten kirjoittamia oppikirjoja? Siksikö että vaihtelu olisi kivaa vai siksi, että heillä olisi tarjottavana täysin erilaista tietoa, jota amerikkalaiset ja britit eivät pidä arvossa?

Ja lukevatkohan kenialaiset, saksalaiset ja japanilaiset myös amerikkalaisten ja brittien kirjoittamia oppikirjoja vai omiaan, koska tuskin tarvitsemme kenialaista professoria pitämään luentoa, jonka lähdetiedot ovat täysin samasta teoksesta.

Just a few things to consider before calling the press.

Tietysti se opettelee kieltä kenellä on suurin insentiivi osata. On mielenkiintoista miten Tunisiassa kertakäyttökameralla valokuvan ottava poika pystyy rahastamaan valokuvan ja tekemään kauppaa jopa 10:llä eri kielellä.

Kääntäminen on suuri urakka, mutta eikö kuitenkin hienot- teokset käännetä myös piskuisista kielistä suurille kielille? Tässähän tulee tietysti vastaan kaupankäynnin peruslaki kysynnästä ja tarjonnasta.

Ehkä meillä ei pidetä kieltä niinkään kulttuuriperintönä vaan välineenä. Walesin oma kymrin kieli on jäämässä imperialistien englannin varjoon, mutta siellä kieli halutaan pitää hengissä ja se on turvattu lain voimalla (kuten Suomessakin kaksikielisyys).

Pitäisiköhän meidän ryhtyä tempauksiin kuten tehdä räppiä saameksi ja mennä sellaisella kappaleella euroviisuihin? Koetaanko kielet rikkautena vaiko vain lisävaivana ja esteenä kanssakäymiselle ja yhtenäisyydelle? Vai antaako meidän kieli kuitenkin lopulta yhtenäisyyden tunteen. Ulkomaalaisten on vaikea oppia suomea ja vain hyvällä suomen kielen taidolla pystyy osoittamaan sitoutumista Suomeen ja saa tunnustusta.