Helsinki-manifesti lämmittelee vihreiden ja demareiden välejä
Neljän puolueen kuntavaaliehdokkaat julkaisevat tänään punavihreän Helsinki-manifestin. Kaksitoistakohtaisessa manifestissa vaaditaan muun muassa joukkoliikenteen kehittämistä ja yksityistämisen rajoittamista sekä hankintojen vastuullisuutta.
Puhavihreä? Seitsemän ehdokasta neljästä eri puolueesta allekirjoitti tänään julkaistavan manifestin.
Kuva: Tiina Jutila / VihreätVihreistä manifestin ovat allekirjoittaneet kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ja kaupunginvaltuutettu Tuomas Rantanen.
”Idea sai alkunsa, kun suunnittelimme Tuomaksen kanssa yhteisiä vaalibileitä. Totesimme, että haluamme vahvistaa kuntapolitiikassa punavihreää sidettä”, Alanko-Kahiluoto sanoo.
Vihreän kaksikon lisäksi manifestin ovat allekirjoittaneet Sdp:stä Thomas Wallgren ja Anna-Maria Kantola, Vasemmistoliitosta Teppo Eskelinen ja Silvia Modig sekä Skp:n Seppo Lampela.
Alanko-Kahiluodon mukaan manifestilla halutaan muistuttaa eduskunnan oppositiolle ja Helsingin muille puolueille, että vihreillä ja vasemmistolla on paljon yhteisiä huolenaiheita.
”Vihreiden ja demarien välit Helsingissä eivät ole perinteisesti olleet hyvät. Hallituspaikka on nostanut kuitenkin vihreiden painoarvoa, ja jos nousemme vaaleissa kaupungin toiseksi suurimmaksi puolueeksi, demarien on tehtävä meidän kanssamme entistä enemmän yhteistyötä”, Alanko-Kahiluoto arvioi.
Tuomas Rantasen mukaan puolueiden väliset erot eivät ole katoamassa.
”Silti tällä projektilla on tarkoitus nimenomaan manifestoida että suurin asennekuilu kulkee kokoomusjohtoisen vahvemman etuun nojaavan markkinapolitiikan ja sitä kritisoivan politiikan välillä”, Rantanen sanoo.
Manifestin allekirjoittajat jakavat keittoa huomenna Lasipalatsin ja Narinkkatorin kulmilla kello 16–18. Ehdokkaiden yhteinen vaalijuhla alkaa ravintola Dubrovnikissa kello 19.
Punavihreä manifesti vaatii muun muassa näitä
- Ideologinen yksityistämisinto aisoihin. Varomaton kilpailuttaminen tulee kalliiksi ja keskittää markkinoita.
- Joukkoliikennettä on vahvistettava tukemalla tuntuvasti enemmän lipun hintoja, satsaamalla uusiin raidevaihtoehtoihin, ottamalla käyttöön yksityisautoilua ohjaavat ruuhkamaksut ja karsimalla keskustatunnelin tapaisia vääriä liikenneinvestointeja.
- Köyhyyden kierre on katkaistava, kaupungin panosta sosiaalipalveluissa ja työllistämisessä
lisättävä. - Lääkäriaikoja terveysasemalle on saatava tasavertaisesti eri puolilla Helsinkiä.
- Kaupunkiin tarvitaan lisää vuokra-asuntoja ja muuten kohtuuhintaisia eri kokoisia asuntoja
siten, että köyhien ja rikkaiden asuminen ei kasaannu alueellisesti. Asunnottomuusongelma on hoidettava. - Päiväkotien ja koulujen ryhmäkokoja pitää pienentää ja eritysoppilaiden tuki turvata. Päiväkotipaikka täytyy olla saatavilla läheltä kotia.
- Suuret viheralueet pitää säästää, täydennysrakentamisessa tulee vaalia lähiluontoa, kulttuuriarvoja ja alueiden erityispiirteitä. Rakennusviraston avohakkuut kaupunkimetsissä seis.
- Maahanmuuttajien kotouttaminen on kokonaisvaltainen prosessi. Nyt tarvitaan lisäpanostusta
erityisesti työvoimatoimistoihin ja kieliopetukseen.
- Ihan normaalia (13:03)
- Pakko parantaa (11:52)
- Lukuvinkki (10:51)
- Ihan mahtavaa? (10:39)
- GM vrs. luomu (08:02)
- Kalttaus elävältä on ok (8.2.2010)
- Putkiremontti (8.2.2010)
- Vesivarojen yksityistäminen (8.2.2010)
- Mikä pointti? (8.2.2010)
- No mitä sitten? (8.2.2010)
- Ydinvoimaa (8.2.2010)
- Sikojen kalttaus elävänä (8.2.2010)
- Valinnan Pakko (8.2.2010)
- Minäkin komppaan, (7.2.2010)
- Ihmisyyden mitta! (7.2.2010)
- Hip hurraa (7.2.2010)
- Ensi talvena samaa herkku? (7.2.2010)
- Mikä on oleellista? (6.2.2010)
- GM elintarvikkeet (6.2.2010)
- Putkiremontti (8.2.2010)(33 kommenttia)
- MAKEA VESI (8.2.2010)(4 kommenttia)
- Pakkoruotsi (8.2.2010)(14 kommenttia)
- Mikä ilmastonmuutos? (6.2.2010)(53 kommenttia)
- (8 kommenttia)
- Kuka saa sanoa itseään vihreäksi? (5.2.2010)(9 kommenttia)
- Matkailu ja ilmastonmuutos (4.2.2010)(3 kommenttia)
- Vihreät & pakkoruotsi (3.2.2010)(43 kommenttia)
- Voiko kahdella pallilla istua yhtä aikaa? (30.1.2010)(1 kommentti)
- Öljylämmitys (29.1.2010)
- Mistäs saatais Vihreille oma keskustelupalsta? (29.1.2010)(25 kommenttia)
- Kalle Päätalo (28.1.2010)(1 kommentti)


















Ojasta allikkoon
Vasemmiston uppoavaan laivaan ei kannattaisi nojata saatikka hypätä.
Kommunistit ja sosialistit osaavat kyllä retoriikan ja manifestit, mutta teot puhuvat toista kieltä kuten viime laman aikana nähtiin. Lisäksi kaupan päälle tulee punaniskainen änkyräsiipi, joka osaa olla vaalien alla hiljaa, mutta niiden jälkeen alkaa ankara junttaaminen.
Hienoa, hienoa,
Hienoa, hienoa, hienoa.
Mielestäni vihreille on todella tärkeä toimia yhteistyössä sillä suunnalla, milla ajatellaan jotakuinkin samalla tavalla ja kritisoidaan nykymeininkiä. Manifesti on nyt kun vihreät ovat oikeistohallituksessa erittäin tervetullut.
Hienoja tavoitteita muihinkin pääkaupunkiseudun kaupunkeihin!
Näissä vaaleissa eivät vihreät ole mielestäni profiloituneet näkyvillä ja selkeillä teemoilla ainakaan valtamedioissa. Onko vihreiden luontainen erilaisuuden suvaitseminen ehkä syynä siihen, että liike ei ulospäin (taysin subjektiivinen arvioni, myönnän) näytä kovin yhtenäiseltä?
Puolue on helpommin ehkä leimattavissa "kettutyttöporukaksi" tai "puronpatoajiksi", kun vahvaa yhteistä viestiä ei näy. Eihän politiikka toki hoidu one-linereilla, mutta vaalien alla soisi löytyvän muista poikkeavan rohkean profiilin.
Kaiken hyvän ja ympäristöä suojelevan kannattaminen on tietysti hyvä asia, mutta rohkeasti voisi nostaa esille pari keskeistä aihetta (oma suosikkini olisi ulkoistamisen raju uudelleenarviointi) ja hakea rohkeasti eroja muihin kaikkea hyvää kannattaviin puolueisiin. Ainakin näin vaalien alla.
Mukaan globaalin kapitalismin uppoavaan laivaan!
Vihreät ovatkin jo hypänneet globaalin kapitalismin uppoavaan laivaan - hyvä hyvä hyvä.
Kommunisteilla ei ollut mitään tekosia viime laman aikana. Demarit ja vasemmistoliiton oikeistosiipi olivat kyllä hallituksessa tekosiaan tekemässä, mutta heillä ei ole mitään tekemistä kommunistien kanssa, käki hyvä.
Ne puheet ja teot - yksi ydinvoimala mahtuu vihreilläkin siihen gäppiin.
VIhreiden ja Kokoomuksen välinen yhteistyö on toivottavaa
Minusta Vihreiden valtuutettujen osallistuminen kyseiseen hankkeeseen on sääli, etenkin jos sen tarkoituksena on lähtökohtaisesti ja ideologisesti vastustaa Vihreiden ja Kokoomuksen välistä yhteistyötä, mikä minulle lähinnä allekirjoittaneiden listaa katsoessa tuli mieleen. Minusta Vihreiden ja Kokoomuksen välinen yhteistyö on erittäin toivottavaa ja kannatettavaa.
Kirjoita uusi kommentti