Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Rohkeaa vai ei? Vihreiden pullea homopari kertoo, että on rohkeutta ymmärtää erilaisuutta.

Rohkeaa vai ei? Vihreiden pullea homopari kertoo, että on rohkeutta ymmärtää erilaisuutta.

Pahkasika-sukupolvi tuulettaa poliittista mainontaa

3.10.2008 8.48

Jussi Karmala

Vihreitä homoja, hymyileviä demaritehtaita ja itsemurhaa hautovia keski-ikäisiä vasemmistomiehiä – ei aivan perinteistä vaalikuvastoa. Tällaisilla sarjakuvahahmoilla puolueet kuitenkin tavoittelevat nyt kuntavaalivoittoa.

Myös kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten kampanjailme on sarjakuvamainen.

Absurdia poliittista Fingerpori-sarjakuvaa piirtävän Pertti Jarlan mukaan sarjakuvakampanjoiden suosio johtuu siitä, että kolmekymppiset ovat tottuneet lukemaan sarjakuvia.

”Rkp:n Stefan Wallinkin on vanha Pahkasian lukija.”

Jarla arvelee myös, että puolueet yrittävät puhutella passiivisia nuoria sarjakuvan muotokielellä.

Sarjakuva on trendikäs ilmaisumuoto. Helsingin syyskuisilla sarjakuvafestivaaleilla kävi ennätysmäärä yleisöä, sarjakuva-albumit ovat jatkuvasti myydyimpien kirjojen listoilla ja taidemuseotkin järjestävät sarjakuvanäyttelyitä.

Samaan aikaan politiikka on viihteellistynyt, ja poliitikoista on tullut näyttelijöiden tai muusikoiden kaltaisia julkisuuden henkilöitä. Tällaiseen rooliin sarjakuvailmaisu istuu hyvin.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa molemmista presidenttiehdokkaista, Obamasta ja McCainista on julkaistu supersankariaiheinen sarjakuva.

Helsingin sarhakuvafestivaalin tuottaja Otto Sinisalo näyttää leukaparrassaan ja pitkässä nahkatakissaan itsekin sarjakuvahahmolta. Hän istuu pöydän ääreen ja tutkii paperille printattuja puolueiden vaali-ilmeitä. Hän tarttuu vihreiden mainokseen, jossa kaksi piirrettyä homoa on ryhtymässä sadomasokistisiin leikkeihin.

Tekstin mukaan on rohkeutta ymmärtää erilaisuutta.

”Tässäkin ilmaisu on siloiteltua. Kaikki vaara on otettu pois.”

Sinisalon mielestä vaalimainonnassa käytetty sarjakuva on hampaatonta. Se ei saa purra.

”Sarjakuvalla voi sanoa poliittisia asioita rohkeasti. Esimerkiksi Neuvostoliitossa sarjakuvaa pidettiin kapitalistisena hapatuksena, mutta poliittisia pilakuvia sielläkin julkaistiin.”

Pertti Jarlan kuntavaali-aiheinen Fingerpori-sarjakuvalehti julkaistaan tänä viikonloppuna Turun kirjamessuilla. Lehden kustantaja Arktinen banaani on järjestänyt messuille Fingerporin kuntavaalit, joissa kävijät voivat äänestää suosikkisarjakuvahahmoaan.

Vaalit pidetään myös kuntavaaliviikonloppuna Helsingin kirjamessuilla.

Kuntavaalisarjakuvasta päätellen keskustalainen kunnanjohtaja Homelius on Fingerporin vaaleissa vahvoilla. Hän nimittäin lupaa saunan lauteilla piispalle, että jos seurakunta tukee keskustaa vaaleissa, metro vedetään kirkolle asti.

Todellisessa politiikassa näyttää käyneen niin, että kun puolueet ovat yrittäneet tehdä tavanomaisesta poikkeavaa mainontaa, kaikki ovat valinneet saman tekniikan – sarjakuvan.




Viite